Kotiinpaluupäivä valkeni aurinkoisena. Nousin ”reippaasti” hoitamaan aamutoimia. Hoitajat olivat juuri laittamassa vuodettani palatessani wc:stä. Mieshoitaja repesi nähdessään minun köpöttelevän hammasharja kädessäni omissa pikkusukissani ja sairaalan verkkoalkkareissa.
Syödessäni aamupalaa purjehti Sisar Aida sisään ilmoittaen lääkärien saapuvan kohta. Siteeni poistettiin ja huone kirjaimellisesti täyttyi lääkäreistä ja opiskelijoista. Porukkaa selvästi johtava tohtori puhui rauhallista ja selkeää saksaa, joten lyhyt keskustelu hoitui helposti. Lauma myös katosi niin vauhdilla, että kanssani vain pari sanaa vaihtamaan jäänyt Herr Doctor S. melkein juoksi huoneesta tavoittaakseen muut.
Sisar Aida ja Sisar Emäntä laittoivat uudet siteet. Tällä kertaa Sisar Aida hoiti vasemman käden hellävaroen kuten ennenkin. Sisar Emäntä vetäisi oikean käden pakettiin kuin olisi ollut tarkoitus laittaa nyrkkeilyhanska päälle. Pyysin myöhemmin huoneessa pistäytynyttä Sisar Aidaa hiukan höllentämään kuljetuksen ajaksi laitettua tukisidettä oikeasta kädestäni.
Herr Doctor S. oli jättänyt luettavakseni faxin, jossa kerrottiin minua aamuseitsemältä Köpiksestä lähteneen ambulanssin saapuvan arviolta yhteentoista mennessä. Odotellessani huoneeseen putkahti patun vaimo katsomaan oliko jotain tavaroita jäänyt. Hän yllättyi kovasti nähdessään minut vielä paikalla. Kysyin hänen miehensä vointia ja surukseni kuulin sen olevan edelleen todella heikko vaikka edellisenä iltana oli näyttänyt jo paremmalta. Toivon todella, että tämä selvästi toisiaan syvästi rakastava pariskunta saa vielä viettää vuosia yhdessä. Tädin lähdettyä pakkailin kärsineen Maxian lähtövalmiiksi ja kellon lähestyessä noutoaikaa puin matkalle valitsemani vaatteet.
Hieman yhdentoista jälkeen huoneeseen astui pitkähkö harmaantunut herrasmies SOS Internationalin t-paidassa. Häntä peesasi selvästi lyhyempi pisamainen viiksiniekka kirkuvankeltaisessa takissa. Päättelin terävästi noutajien saapuneen. Jotenkin tuli mieleen Gandalf ja Merri (Taru Sormusten Herrasta). Mietin missähän Pippin mahtaa olla. Esittelyjen jälkeen jouduttiin hetki vielä odottelemaan saamastani hoidosta kertovia papereita. Herttaiset Sisar Aida ja Sisar Emäntä kävivät erikseen vielä hyvästelemässä minut.
Tunsin oloni melko reippaaksi, joten halusin kävellä sairaalasta ulos omin jaloin. Merri ja käytävässä paarien kanssa odotellut Pippin seurasivat köpöttelyäni valmiina nappaamaan kiinni, jos edes huojahtaisin. Tapsuttelimme rauhallista tahtia ulos ja vasta ambulanssin luona asetuin istuma-asentoon nostetuille paareille.
Ajomatkalla Puttgarteniin tutustuin paremmin tähän suomalaiseen ja vieläpä espoolaiseen, mutta jo 35 vuotta Tanskassa asuneeseen lääkäriin. Juttelimme mukavia viiksiniekan käskiessä säälimättä jo paremmat päivänsä nähnyttä ja rämisevää ambulanssivolkkaria. Tarkkaan ottaen kyseessä ei kuitenkaan ollut ambulanssi vaan ”paarivaunu”. Vaikka kottero oli varustelultaan ambulanssitasoa niin sillä ei ollut oikeutta ajaa hälytysajoa ottamatta ensin yhteyttä poliisiin.
Puttgarten-Rödby -lautalla nousimme autosta ja menimme lääkärin kanssa istumaan yläkannen keulan puoleiseen kahvilaan. Merri ja Pippin menivät syömään ”kunnon ruokaa” rekkamiespuolelle. Valitsimme lääkärin kanssa molemmat kanafileen ranskalaisilla olettaen sen olevan vähiten hengenvaarallinen annos kuppilan tarjonnassa. Superkuiva vastaan räpistelevä kana ja veltot ranskikset meni ehdottomasti ravintotarpeen piikkiin, koska nautinnosta ei voinut puhua.
Päästyämme taas maantielle Tanskan puolella jatkoimme jutustelua lääkärin kanssa. Hän oli noutanut potilaita mitä ihmeellisimmistä paikoista maapallolla ja tämä keikka olikin hänelle aivan pikku lenkki. Juttu luisti erinomaisesti tämän ystävällisen asiallisen ja tärkeilemättömän miehen kanssa.
Lähestyessämme Kööpenhaminaa juutuimme mahtavaan ruuhkaan moottoritiellä. Etenemistahtimme näytti hetken jo sellaiselta, että saattaisimme myöhästyä koneesta. Ehdotin jo, että saattaisin ”mennä huonoon” kuntoon, jotta viiksiniekka voisi laittaa pillit päälle. Lääkäri totesi humoristisesti, että vaikka pokkani pitäisikin niin sitten olisi ajettava sairaalaan eikä kentälle. Päätimme luopua ajatuksesta.
Ruuhka hälveni ja viiksiniekka pääsi taas rälläämään. Olimme kentällä hyvissä ajoin. Lääkärin ja viiksiniekan mennessä tekemään check-inin juttelin viiksiniekan kaljupäisen kollegan kanssa mukavia. Kaveri tuli istumaan sisään ambulanssiin, etteivät kentällä hortoilevat matkustajat luulisi häntä kantajaksi keltaisen takin takia. Sitä kuulemma tapahtui todella usein. Jutellessamme selvisi, että hän oli myös nettifriikki ja oli vielä vuosi sitten ollut koukussa nettipeleihin.
Lääkäri ja viiksiniekka palasivat autolle. Viiksiniekka sanoi muka lääkärille, että potilaan pitää vielä sen aikaa istua autossa, että saadaan kiinnitettyä katedri. Vaikka kaveri vitsaili tanskaksi niin tajusin jutun ja kielsin häntä naurattamasta kipeää ihmistä.
Ajoimme kentän suoja-alueelle, jonka portilla oli turvatarkastus. Käsimatkatavarat käytiin läpi ja Gandalf joutui katselemaan turvamiehen taikasauvan (lue: metallinpaljastin) viuhumista kädet levällään. Minutkin käytiin taputtelemassa. Ironista kyllä itse ambulanssiin ja sen miehistöön ei kohdistettu mitään tarkistusta. Olisimme saaneet vaikka minkälaisen arsenaalin läpi yksinkertaisesti laittamalla ne joihinkin monista lokeroista tai kaapeista.
Odottelimme koneeseen pääsyä jonkin aikaa ns. sairashuoneessa. Askeettisesti kalustetussa kopissa oli kuitenkin kunnon sairaalasänky, jolla lepääminen tuntui todella hyvältä muhkuraisilla paareilla pomppimisen jälkeen. Sitten oli aika nousta vielä kerran ambulanssiin, joka vei meidät lentokoneen takaovelle johtavien portaiden juureen. Nousin itse kävellen portaat sinivalkoiseen koneeseen.
Matkustamon viimeiset kolme penkkiriviä vasemmalta oli muutettu paarikuljetukseen. Viimeisen penkkirivin käytävänpuoleinen istuin oli normaalisti pystyssä. Kaikkien muiden istuinten selkänojat oli kaadettu istuinta vasten ja niiden päällä oli jykevä kehikko, jossa kapea paarivuode oli kiinni. Pienen ähinän saattamana kipusin hökötyksen päälle pää koneen nokkaa kohti ja minulle laitettiin enemmän turvavöitä kuin rallikuskille.
Hyvästelin Merrin ja Pippinin, jotka poistuivat koneesta varmistettuaan, että olin valmis lähtöön. Gandalf istahti jalkopäässäni pystyssä olevaan istuimeen. Lento lähti ajallaan ja oli sen verran tyhjä, ettei käytävän vastakkaisella puolella istunut ketään. Paarien pääpuolta ei saanut ahtaassa tilassa pahemmin korotettua, joten keskustelumme lentokoneen melun yli jäi varsin vähäiseksi.
Helsinki-Vantaalla meitä odotti Korsisaaren ambulanssi. Laskeuduin portaat koneesta ulos sateisen viileään iltaan. Saksassa ja Tanskassa oli ollut kuuma päivä. Ennenkuin minut oli saatu kiinni paareille ja auton sisään palelin jo aika tehokkaasti t-paidassani. Sain päälleni tuhdin lakanan ja kopin lämmityksen alkaessa toimia hytinä hellitti.
Ambulanssia kuskannut pieni mies lähti hakemaan Maxiaa matkatavarahihnalta. Selvästi parivaljakon pomona toiminut murteella puhuva pitkähkö vaalea tyttö kävi tarkasti läpi potilaskuljetuksen protokollan. Hän otti minulta heti verenpaineen ja mittasi happisaturaation sekä tenttasi muutamia asioita. Hetken minulla oli jo tunne, että yksikin väärä vastaus johtaisi kippaamiseen kadunvarteen.
Saavuimme Jorviin iltakymmenen aikoihin. Minut ohjattiin yllätyksekseni päivystysosastolle yksityishuoneeseen. Luovutusmuodollisuuksien jälkeen hyvästelin Gandalfin ja jäin yksin kolkkoon huoneeseen. Pukeuduin kiltisti hailean ruskeaan sairaalapyjamaan ja putkisukkiin.
Sänky oli moottoroitu ja etsin säätimen kanssa sopivaa kulmaa pääpuolen korotukseen. Muuten hienoa, mutta sairaalan tapa laittaa lakanan alle muovi vesitti koko jutun. Sänky muuttui liukumäeksi korottaessani itseäni mukavampaan asentoon. Sinnittelin kuitenkin tukemalla jalkani sängyn päätyyn.
Minua kävi tapaamassa naispuoleinen lääkäri ja syy eristämiseeni selvisi. Koska olin saapunut ulkomaalaisesta sairaalasta, niin haluttiin varmistua, etten kanna MRSA-sairaalabakteeria. Tohina ympärilläni vaimeni ja valot sammutettiin puoli kahdentoista aikoihin. Luovutin taistelun liukumäkeä vastaan laskien sängyn pääpuolen vaakatasoon ja huolimatta ilmastointilaitteen ärsyttävästä surinasta sain unen päästä kiinni.
