Aamu valkeni tuulisena ja puolipilvisenä. Kosmisella aamiaisella tutuksi tullut tarjoilijatar Judith tervehti meitä iloisesti ja tuli juttelemaan ruokaillessamme. Hän esitti standardikysymykset mistä olemme, kauanko olemme Nykissä ja mitä olemme jo nähneet.
Ajoimme metrolla 34 kadulle ja kävelimme itään kohti viidettä avenueta. Ninakin pääsi ohi Macy’sin ja saavuimme Empire State Buildingille (virallinen kotisivu). Koska Nykkipassissa väitettiin sen auttavan jonojen ohi, niin Juha kysäisi asiaa yrmeän näköiseltä vanhahkolta kerberokselta, jonka takissa luki Security. Ukkeli käski jonon päähän. Kiersimme kirjaimellisesti korttelin toiselle reunalle, josta jono alkoi. Siellä tuli kohdalle nuori mies, joka myyskenteli yhdistelmälippuja. Niillä pääsisi sekä näköalatasanteelle, että NY Skyride -videoesitykseen. Kaveri reagoi passin mainintaan varsin eri tavoin ja opasti meidät suoraan sisään sivuovesta.
Päätimme mennä ensin katsomaan Skyriden, joka on New Yorkin nähtävyyksiä humoristisesti esittelevä mini-Linnanmäki. Katselijat istuvat penkkiriveissä tasanteella, joka heiluu ja tärisee ”lennon” edetessä. Juha oli reilu vuosikymmen aiemmin nähnyt version, jossa ”kuskina” oli Star Trekin konemestari Scotty. Nyt homman juontaja oli Kevin Bacon, jonka tyyli oli paljon persoonattomampi.
Ravistelun jälkeen haimme liput näköalatasanteelle ja jonotimme hetken hisseille pääsyä. Näköalatasanne sijaitsee 86. kerroksessa, jossa voi astua ulos koko talon kiertävälle parvekkeelle. Ilma oli seljennyt lähes kokonaan ja maisemia pääsi ihailemaan aurinkoisessa vaikkakin rajun tuulisessa säässä. Oletettavasti juuri tuulen voimakkuuden takia parvekkeen länsireuna oli suljettuna. Lämpöisempänä päivänä olisi saattanut viipyä pitempäänkin, mutta kierrettyämme avoimen alueen kertaalleen palasimme alas. Haukkasimme välipalaa yhdessä rakennuksen kuppiloista ennenkuin jatkoimme matkaa.
Palasimme metrolla takaisinpäin yhden asemavälin 42 kadulle. Siellä suunnistimme länteen Hudson-joen rantaan laituri 83:lle. Täällä passi ei auttanut jonojen ohi vaikka hoitikin liput Circle Line -laivalle, joka tekisi kierroksen Manhattanin eteläkärjen ympäri. Mieskuluttaja aloitti varsin viralliselta kuulostavilla selityksillä turvallisuudesta ja palveluista laivalla. Sitten hän kertoi (amerikaksi), että saksaa ja ranskaa puhuville olisi tarjolla selvitys nähtävyyksistä reitin varrella erillisissä vihkosissa. Kuulutus loppui täysin pokkana lauseeseen: ”Mikäli ette puhu sanaakaan englantia, niin tästä kuulutuksesta ei ollut teille mitään hyötyä.” Koko matkustamo hörähti nauramaan.
Kuuluttaja kertoi koko matkan ajan hauskasti ja eloisasti New Yorkin historiasta ja näkemistämme kohteista. Alittaessamme Brooklyn-siltaa hän sanoi luovuttavansa puheenvuoron brittimiehelle, jolla oli mielenkiintoista kerrottavaa. Kuulimme parin lauseen verran nuoren miehen brittiaksentilla kakistelemaa tekstiä, josta ei saanut mitään selvää. Sitten kuuluttajamme nappasi mikrofonin ja sanoi: ”Okei minä käännän – tässä tapahtui kosinta. Näköjään neitikin ojentaa sormeaan siihen malliin sormusta kohti, että vastaus lienee myönteinen.” Aplodien vaimennettua kuuluttaja hihkaisi: ”Seuraava!”
Kävimme vuorotellen ulkokannella tuulen armoilla kuvaamassa laivan ohittamia kohteita. YK:n päärakennuksen korkeudella East Riverin puolella paatti heivasi U-käännöksen. Palatessamme takaisin Brooklyn-sillan kohdalle kuuluttaja heitti vielä: ”Puoli tuntia mennyt ja he ovat edelleen kihloissa – ja minä kun luulin, ettei se kestäisi.” Laiva palasi takaisin laituriin 83 pari tuntia lähtömme jälkeen kuuden tietämillä.
Reipas myötätuuli puski meidät rannasta 9 avenuelle, josta löysimme parin korttelin jälkeen Galaxy-nimisen ruokalan. Ninan valinta oli scampeja riisillä ja Juha kokeili ruokalistan väittämää, että täältä saisi kaupungin parhaat burgerit. Parhaasta on paha sanoa, mutta kieltämättä liki varttikilon pihvillä kaikkine lisukkeineen tarjoiltu hampurilainen oli todella hyvä. Nina oli myös omaan valintaansa enemmän kuin tyytyväinen. Huomasimme ruokaillessamme, että kaikki Nykin ravintolakokemukset olivat toistaiseksi olleet erittäin myönteisiä. Otimme jälkiruoaksi pirtelöt, jotka olivat sen verran tuhtia tavaraa, että yhden pillin läpi imuroituna olisi samalla energialla vetäissyt golfpallon puutarhaletkun läpi.
Sitten olikin jo aika vieriä muutaman korttelin matka hotellille. Huoneemme ovella kieltäytyi kumpikin avainkorteistamme avaamasta ovea. Palasimme respaan, jossa ilmeistä mokaa seliteltiin tyyliin: ”Näitä ei saisi pitää liian lähellä muita kortteja tai avaimia.” Pidimme mietteemme asiasta hienovaraisesti omana tietonamme ja pääsimme uusilla korteilla huoneeseemme.
