Ro-Ro

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat ,

Aamiaisen jälkeen lunastimme mopon ulos tallista ja lähdimme kohti Rottweilia aurinkoisessa, mutta tuulisessa kelissä. Pääsimme heti mutkien makuun kiemurrellessamme alas Tauberin laaksoon ja toista puolta ylös. Noustuamme rehevästä laaksosta maisema muuttui välittömästi laakeiksi pelloiksi. Melko nopeasti tuli risteys, josta GPS käski kääntyä vasemmalle. Juha kuitenkin huomasi, että kyseiseen suuntaan osoittavasta kyltistä oli pisimmälle merkitty kylän nimi vedetty yli ja alla oli saksan kielen inhottavin sana; Umleitung (kiertotie).

Juha pysähtyi ryhmittyneenä keskelle tyhjää tietä arpomaan olisiko jatkettava suoraan vai mahtaisiko uusi käännös tulla ennen ylipyyhittyä kylää. Kyseisestä suunnasta tullut auto pysähtyi vastaantulijan kaistalle ja maatalon isännän oloinen ukkeli kysyi voiko olla avuksi ja minne olimme matkalla. Juhan sanottua ”Rottweil” seurasi mahtava tulva vahvasti murteellista saksaa, josta Juha ymmärsi usein esiintyneet sanat ”links” (vasemmalle) ja ”rechts” (oikealle). Isäntä tuntui kertovan koko reitin ennen sanatulvan loppumista. Juha kysäisi vaan ”jatkanko suoraan vai käännynkö” ja kiitettyään kääntyi vasemmalle saamansa vastauksen mukaisesti.

Kymmenkunta kilometriä myöhemmin GPS olisi ajattanut juuri suljetulle tielle, joten käännyimme muun liikenteen mukana ainoaan vaihtoehtoiseen suuntaan. GPS oli vielä ehdottelemassa kääntymistä takaisin, kun pidimme tankkaus- ja tyhjennystauon. Pientä hilpeyttä herätti huoltoaseman WC:n seinässä olevat kaksi tekstiä. Ensimmäinen oli virallinen Shellin plakaatti, jossa luki tyyliin: ”Arvoisa asiakas, jos Teillä on huomauttamista WC:n siisteydestä, niin kertokaa henkilökunnalle.” Vieressä oli pakkausteipillä seinään laitettu käsinkirjoitettu lappu: ”Pidä pönttö puhtaana. Harja ei ole tuossa vain näön vuoksi.”

Jatkettuamme sitkeästi eteenpäin GPS lakkasi ehdottamasta paluuta ja keksi uuden reitin. Ninan saksankielen taito oli jo kohentunut merkittävästi. Nähdessään metsään osoittavan viitan, jossa luki ”Baumschule” hän tunnisti heti sanat baum (puu) ja schule (koulu) ja ilahtui siitä kuinka loogista oli sijoittaa metsänhoito-oppilaitos nimenomaan metsään. Totuus paljastui myöhemmin odotellessamme erään kylän ainoiden liikennevalojen aiheuttamassa ruuhkassa. Nina bongasi paketoituja puita samanlaisen kyltin vierestä ja tajusi sanan tarkoittavan taimitarhaa.

Ajellessamme Schwäbisch Hall -nimisen kaupungin läpi bongasimme intialaisen ravintolan. Oli todella kiva syödä vaihteeksi jotain muuta kuin paikallista tavaraa. Etnisiä ravintoloita ei ole montaa näkynyt reissun aikana. Ravintola oli juuri avannut lounaan ajaksi ja oli melko hintava. Ehkä juuri niistä syistä olimme sillä hetkellä ainoat asiakkaat. Syötyämme juttelimme hetken moottoripyöräreissaamisesta selkeää englantia puhuneen intialaisen tarjoilijan kanssa.

GPS:ssä oli asetettu vältettäviksi vain autobahnit. Saksassa B-tasoinen tie voi hetkittäin olla aivan täysverinen moottoritie. Kieltämättä pikataival maistui kylätökkimisen lomassa B14-tien muuttuessa sellaiseksi. Pidimme kahvitauon pienen kuppilan katuterassilla reittimme kiemurrellessa läpi Stuttgartin kaakkoisnurkan katujen.

Kaupungin jäädessä taakse tie jatkui jälleen moottoritienä. Tietyö oli aiheuttanut kilometrien pitkän ruuhkan vastaantulevalla puolella. Osa porukasta oli jo noussut autoistaan ja joko kuikuili eteenpäin seisten kaistalla tai istuskeli välikaiteella.

Moottoritieosuus ei kestänyt kauaa. Pienen kylän kohdalla bongasimme haukan liitelemässä yllättävän matalalla – vain hieman matalahkojen puiden yläpuolella. Mahtoiko kyseessä olla matalalentohaukkojen pesimäalue sillä hetkeä myöhemmin toinen lensi tien vieressä vain parinkymmenen metrin päässä päittemme korkeudella.

Tien muututtua jälleen moottoritieksi tuli edestä näkyville suuri kukkula, jonka huipulla näkyi valtavan kokoinen linna. Kyseessä oli Burg Hohenzollern, jonka siluetti hallitsi koko seutua nousten kaiken muun näkyvissä olevan yläpuolelle. Saksan viimeinen keisari Wilhelm II oli Hohenzollenrnin mahtisukua ja nykyisin turistikohteena oleva linna oli suvun hallussa ja käytössä vielä jonkin aikaa toisen maailmansodan jälkeen. Linna näkyi maisemassa monen kilometrin ajan, mutta moottoritiellä ei voinut pysähtyä missään pitämään kuvaustaukoa.

Ennen Rottweilia jouduimme ruuhkaan, jossa Juha lähti splittaamaan jonojen välistä. Ensimmäinen tientukko oli italialainen, joka ei katsonut peileihin. Sitten löytyi se toistaiseksi ainoa saksalaispappa, joka yritti tahallaan ajaa keskiviivalla. Pienen jarruttelun jälkeen kahvankääntö koukkauksella viereisen kaistan kautta jätti papan manailemaan takamaastoon. Pikkuruuhkasta selvittyämme saavuimme rinteeseen rakennettuun Rottweiliin, jossa ajelimme Johanniterbad-hotellille parin nykykorttelin verran pitkin keskiaikaisen kapeita, mutta myöhemmin uudelleen kivettyjä katuja.

Kotiuduttuamme kävimme pienellä kävelykierroksella vanhassa keskustassa, josta ei tunnu tasaista maata löytyvän. Kaupungissa on piisannut hengellisyyttä 1200-1300 -luvuilla sillä lyhyelle reitillemme osui peräti kolme kirkkoa kyseiseltä ajalta parhaimmillaan parinsadan metrin päässä toisistaan. Astuessamme sisään järjestyksessä toisena vierailemaamme Dominikaaniseen kirkkoon, meitä tervehti urkumusiikki täysin tyhjässä kirkkosalissa. Kuuntelimme osaavan urkurin harjoittelua kuvaussessiomme ajan. Suurimmassa eli Pyhän Ristin kirkossa ei oltu edes yritetty tasata lattiaa vaan se vietti siltä kohti loivan rinteen mukaisesti.

Illallisaika oli vasta alullaan ja keskustan ravintolat olivat joko aivan tyhjillään tai niiden listojen mukainen tarjonta ei oikein iskenyt. Nina oli huomannut, että hotellimme ravintolan terassi oli miellyttävän suojaisa, joten palasimme sinne illallistamaan. Pienten käännösharjoitusten jälkeen löytyi myös englanninkielinen ruokalista ja saimme tilattua siipikarjavoittoiset annoksemme. Söimme maukkaat annoksemme viilenevässä illassa katsellen samalla kuinka ravintola pikkuhiljaa täyttyi.

Illalla huoneessa Nina havaitsi erityisesti nenänsä saaneen väriä päivän aikana. Aurinkolasit ja kypärän varjo olivat pimittäneet muut osat kasvoista helottavalta auringolta.

Hotellimme oli siisti ja hyvällä paikalla, mutta vaihtoehtojen vähyydestä johtuen olimme joutuneet valitsemaan sellaisen, josta emme ennalta tienneet paljonko nettiyhteys maksaisi. Päätimme ihan periaatteesta kestää yhden päivän pimennossa, koska operaattori T-Mobile olisi halunnut tunnin surffailusta peräti kahdeksan euroa.