Kolme hotellia

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat , ,

Kyriad-hotellin aamiainen oli tyypillisen ranskalainen eli Juhan mielestä hieman köyhä. Croissantitkin olivat pieniä sokeripullia, joita ei voi käyttää leipänä. Vaikka tulimme aamiaiselle tuntia ennen tarjoiluajan loppumista olimme ilmeisesti viimeisiä saapujia. Tavaroiden täydennys tuntui jotenkin vastentahtoiselta. Lautasia sai pyytää, kuppeja sai pyytää ja servetit loppuivat. Palvelu oli väsähtänyttä ja hymytöntä.

Jossain vaiheessa yöllä oli satanut ja sääennuste ei luvannut hyvää kohteeseemme Dijoniin. Aamu oli kuitenkin miellyttävän raikkaan pilvipoutainen lämpötilan laskettua 15 astetta edellisestä päivästä. Besanconista Dijoniin on vajaa 90 kilometriä, mutta emmehän me toki voineet suoraan mennä. Nina halusi nähdä Beaunessa sijaitsevan keskiaikaisen sairaalan, joka on yksi upeimpia ja parhaiten säilyneitä.

GPS:llä oli jälleen isojen teiden kielto päällä lähtiessämme matkaan. Ylittäessämme saman moottoritien kahdesti ja saman rautatien viidettä kertaa alkoi tuntua siltä, että laite piti meitä pilkkanaan. Syynä lienee kuitenkin Ranskan tieverkoston erilaisuus Saksaan nähden. Ajaminen ranskalaisilla pikkuteillä tuo kylien täplittämään reittiin myös piirteen, jota Saksan puolella ei ole – liikenneympyrät. Sen lisäksi, että niitä on kaikkien samanarvoisten teiden risteyksissä, niin jokaisella itseään kunnioittavalla kylällä on sellainen. Maisemat olivat kuitenkin niin miellyttäviä, ettei tehnyt mieli mennä isommille teille.

Edessämme näkyi uhkaavan tummia pilvilauttoja ja siksakkimme vei välillä niitä kohti, mutta pääsuunnassamme näkyi sinistä taivasta. Ajelimme läpi uneliaiden kylien. Liikennettä ei ollut oikein nimeksikään. Ainoa näkemämme jalankulkija oli kepin kanssa köpöttelevä pappa, joka pysähtyi lukemaan kylän ilmoitustaulua. Erään toisen kylän kohdalla oli tien vieressä muuri ja siinä suuri rautaportti. Lähestyessämme mietimme molemmat, että miten upea talo portista näkyisi. Ajaessamme kylänopeutta portin ohi katsoimme sisään ja näimme asuntovaunun. Muutenkin reitin varrella näkyi vaunualueita, joskin ei muita yhtä hienosti rajattuja.

Olimme päättäneet etsiä lounaspaikan heti kahdestatoista alkaen, jotta osuisimme ranskalaiseen lounasaikaan. Noin kymmentä vaille saavuimme kylään nimeltä Chaussin ja heti kylän liikenneympyrän vieressä näimme hotelli-ravintolan nimeltä Chez Bach. Ravintolassa ystävällinen rouva kysyi ”millä nimellä” ja Nina vastasi, ettemme olleet varanneet. Meidät ohjattiin kuitenkin tyhjän salin pöytään sanoen hymyillen ”viimeinen pöytä”. Nähdessämme salin upeasti katetut pöydät tuntui ulkopuolella toisillemme esitetty kysymys ”istutaanks ulkona” todella huvittavalta.

Tottakai vain ranskaksi oleva lista ja hinnat paljastivat lopullisesti minkä tasoiseen paikkaan olimme osuneet. Selatessamme noin kolmesivuista menulistaa (siis ei ruokalistaa) odotti pöydällä kymmensenttinen pino viinilistoja. Ravintola täyttyi miettiessämme tilaustamme. Valitsimme menuista keveimmän eli alkuruoka, yksi pääruoka (sekin kalaa), juustot ja jälkiruoka. Kieltäytyminen viinistä ymmärrettiin ajoasuistamme johtuen.

Ruokailu oli todellinen kokemus. Tilaamiemme lisäksi tuli ensin keittiön tervehdys pienten leivonnaisten muodossa ja juustojen jälkeen oli esijälkiruoka ennen varsinaista. Vielä kuppostenkin kanssa tuli pienet makupalat liköörilaseissa. Jokainen ruoka esiteltiin meille tarjoilun yhteydessä.

Ruokailun alkupuolella alkoi ulkona tuulla kovaa ja ilma viileni selvästi. Hetkeä myöhemmin kaikki hanat aukesivat ja valtaisa ukkoskuuro piiskasi pyöräparkaamme. Ravintola ei käännyttänyt pois kahta muutakaan ilman varausta saapunutta ja säätä uhmannutta pariskuntaa vaan heille tehtiin tilaa ja järjestettiin pöydät.

Ukkoskuuro ei kestänyt kauaa vaikka jyrinä kuului vielä pitkään rintaman siirtyessä jo poispäin. Aurinkokin pilkisteli pilvien lomasta kuivaten sateen jälkiä hitaan ja nautinnollisen ruokailumme edetessä. Ollessamme jälleen valmiit jatkamaan matkaa oli pysähtymisestä kulunut kolme ja puoli tuntia. Tämä oli jo toinen kokemuksemme sarjassa ”gourmeeta keskellä ei-mitään”. Edellinen oli 2008 reissulta Barilsin kylästä Normandiassa.

Yltäkylläisinä jatkoimme kiemurtelua pikkuteillä. Erään kylän kohdalla oli vieraileva tivoli. Tivolilaisten ajoneuvoja oli pysäköity joka puolelle kylän keskusaukiota niin, että läpikulkevien piti pujotella. Kylien välisillä etapeilla näimme paljon yli miehenkorkuisia maissipeltoja. Tien kulkiessa hetkittäin niiden keskeltä tuntui kuin olisi ajanut kourussa. Välillä tiet kulkivat myös viivasuorina metsäkkeiden halki. Vaikka olimme Bourgognen viinialueella, niin emme nähneet yhtäkään viinitilaa, koska ne sijaitsevat vielä lännempänä.

Päivän toinen ”hotelli” oli Beaunen kaupungin L´Hôtel Dieu (Jumalan hostelli) eli 1443 perustettu sairaala. Se on suuri rakennus, jonka yksi osa on museona ja loput vanhainkotina. Hienosti säilytetty ja entisöity museo antaa hyvän kuvan keskiaikaisesta sairaanhoidosta ja sen saumattomasta yhteenkuuluvuudesta uskonnollisuuden kanssa. Suuri sairaalahalli on toisesta päästään kirkko, jotta potilaat kuulisivat jumalanpalveluksen vuoteisiinsa. Rakennuksen tunnetuimpia erityispiirteitä ovat moniväriset lasitetut kattotiilet ja sisäpuolella katon upeat puutyöt.

Edelleen isoja teitä välttelevä reittimme kohdistui nyt pohjoiseen – suurimman osan aikaa. Dijonin yllä ollut saderintama oli siirtynyt itään, joten uskomaton tuurimme sään suhteen jatkui. Pikku kiertolenkkimme oli – onnekkaasti ajoitetun lounaan ohella – säästänyt meidät sateelta kokonaan. Ajoimme selkenevässä ja osittain aurinkoisessa säässä. Ihailimme peuralaumaa tien sivussa. Onneksemme välissä oli aita, joten ei tarvinnut pelätä törmäystä luonnon kanssa.

Erään pikkutien varressa näimme hiukan erikoisesti pukeutuneen hölkkääjän. Naisella oli yllään pitkähihainen juoksupaita ja pitkä paksunnäköinen hame, jonka alta pilkistelivät lenkkarit. Vasta nähtyämme useita muita samankaltaisesti varustautuneita tajusimme, että nunnakokelaat olivat lenkillä.

Ajelimme tovin läpi Dijonia, koska hotellimme Les Congres on kaupungin keskustan pohjoispuolella. Pyörä sai parkkipaikan hotellin sisäpihan suojaisalta pysäköintialueelta ja me saimme siistin huoneen. Hotellin ravintola on sunnuntaisin suljettu eikä aivan lähellä ole ravintoloita, joten respan vinkkien mukaisesti lähdimme etsimään illallista keskustan suunnasta.

Löysimme mukavannäköisen brasserie Le Forumin, jossa Nina söi alppisalaatin ja Juha hawaijipizzan. Palattuamme hotellille suunnittelimme hetken vielä varaamattomia päiviä hyvin toimivan nettiyhteyden avustuksella. Sitten veto loppui bloggaajaltakin ja matkakertomus sai jäädä seuraavaan päivään.