Joen vaihto

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat , ,

Syödessämme loistavaa aamiaista, katselimme seinillä olevia Helmut Newtonin valokuvia. Hotelli Santon booking.com arvosteluissa joku olikin kommentoinut sanoen olleensa tyytyväinen, ettei ollut lastensa kanssa käymässä. Maksaessamme huonetta heitimme rentoa ja hauskaa läppää aivan erinomaista englantia puhuvan nuoren respan naisen kanssa. Muutenkin kaikki tapaamamme henkilökunnan edustajat olivat ystävällisiä, iloisia ja reippaita. Harvoin voi sanoa näin varauksettomasti pitävänsä jostain hotellista. Oli jopa haikea lähteä. Olimme myös saaneet pehmeää laskua kohti työelämää. Aina aamiaisaikaan olimme nähneet työntekoa hotellin kerroskäytävän ikkunoista sisäpihan toisella puolella olevissa toimistohuoneissa.

Pilvinen, muttei sateisen näköinen keli lupaili miellyttävää ajopäivää. Laitoimme GPS:lle autobahn-kiellon päälle. Hieman kaupungin keskustan ulkopuolella olevalla harvaan rakennetulla metsäisellä pientaloalueella loikkasi peura vain parikymmenen metrin päästä editsemme tien poikki. Päästyämme Kölnin esikaupunkialueiden ulkopuolelle alkoi maisema muuttua kumpuilevammaksi ja välillä ajelimme hyväkuntoisia mutkateitä hienoissa puitteissa. Tuli mieleen lainaus kirjasta Zen and the art of motorcycle maintenance: ”Ajaessasi moottoripyörällä raamit ovat poissa. Olet osa kuvaa.”

Lähestyessämme erästä risteystä oli sitä ennen varoitusmerkit, että johonkin edessä olevaan kylään ei pääse tietöiden takia. Juha teki pikapäätöksen ja kääntyi risteyksestä antaen GPS:lle taas uutta laskettavaa. Seurauksena oli yksi koko reissun tiheimmistä serpentiiniosuuksista alas kukkulan rinnettä ja ylös toista puolta. Jonkin aikaa paluuta ehdoteltuaan GPS tyytyi keksimään uuden eteenpäin vievän reitin ja jurnutimme kantatietä läpi ryppään pikkukaupunkeja.

Olimme jo jonkin aikaa katselleet mahdollista taukopaikkaa, mutta kaikki näkemämme gasthofit olivat kiinni. Gevelsberg-nimisessä kylässä tyydyimme pysähtymään jaloittelupaussille Aral-huoltamolle, jonka kyltissä luki suureellisesti bistro. Paikan tarjonta oli epämääräisen näköisiä ja -ikäisiä täytettyjä sämpylöitä, joten päätimme kestää ilman. Olimme saaneet parin pisaran verran esimakua meitä seuranneesta saderintamasta, joka nyt tavoitti meidät voimakkaan tuulen siivittämänä. Puimme sadevaatteet päälle ja käskimme GPS:n unohtaa pikkutiefiilistelyt.

Parin kilometrin ja parin käännöksen jälkeen putkahdimme Ruhrin teollisuusalueita halkovalle moottoritielle. Rekkoja näkyi kerralla enemmän kuin Suomessa kuukaudessa. Posottelimme sateessa keskimmäistä kaistaa tutulla rekanohitustahdilla. Pääsimme karkuun saderintamaa ja keli kuivui. Nina näki tien sivussa karavaanarialueen, josta oli loistava näköala aukean pellon yli suoraan – ydinvoimalan siiloille. Pidimme tauon rasthofilla, mutta kulinaarinen epäonnemme jatkui. Mikään lämpöaltaissa lilluvista käristetyistä ruokalajeista ei oikein iskenyt. Joimme kupposet sekä tankkasimme proteiineja pähkinöillä ja vatsantäytettä pretselillä.

Vettä tihkui taas, joten matka jatkui sadevermeet päällä. Ninalla oli jäänyt sadehousut painamaan huonosti ja hän pyysi taukoa jo muutaman kilometrin päästä. Pysähtyessämme rekkojen lepopaikalle Nina pääsi asettelemaan asuaan. Vaikka sade oli loppunut jätimme vermeet varmuuden vuoksi päälle. Luoksemme käveli keski-ikäinen mies, joka kysyi puhummeko saksaa. Juhan vastattua kaveri kertoi olevansa itsekin motoristi ja kertoi näkevänsä usein suomalaisia motoristeja Saksassa ajelemassa. Hän kyseli myös millaisella reissulla olimme ja toivotti hyvää matkaa lähtiessämme ajamaan.

Päivän etapin lähestyessä loppuaan kävimme vielä tankkaamassa ennen moottoritieosuuden päättymistä. Nina luopui päättäväisesti sadeasustaan ja Juha seurasi esimerkkiä. Kuin piruuttaan vielä pieni sadekuuro kostutti meitä hiukan ennen luovuttamistaan.

Minden on Kaarle Suuren vuonna 798 perustama kaupunki Weser-joen varressa. Lähestyessämme kaupunkia huomasimme korkealla kukkulalla valtavan kokoisen puutarhan huvimajaa muistuttavan Kaiser Wilhelmin muistomerkin. Aivan keskustan tuntumassa joen toisella puolella näimme valtaisan karavaanarialueen. Ajaessamme kaupunkiin näkyi vain ränsistyneitä ja osin tyhjillään olevia taloja. Yhdistettynä vahvahkoon maaseutualueen aromiin se teki harvinaisen luotaantyöntävän vaikutuksen.

Stadthotel Kronprinz löytyi nopeasti. Kauas ei tämän kokoisessa kylässä voi mennäkään. Hotellin ulko-ovi oli kiinni, mutta viereisen ovipuhelimen napin painallus sai aikaan särähtävän kysymyksen kaiuttimesta. Juhan sanoessa varanneensa huoneen tuli paikalle nainen avaamaan oven. Muodollisuuksien jälkeen pyörä sai parkkipaikan maanalaisesta autotallista ja me saimme siistin, mutta kuluneen huoneen. Kylpyhuoneen valon sytyttäminen käynnisti hetken viiveellä ilmanvaihtolaitteen, jonka ääni oli kuin dieselmoottorin. Oudointa oli kuitenkin huoneen ovessa selvästi näkyvät, mutta korjatut murron jäljet. Totuttauduimme kontrastiin edellisen hotellimme jälkeen ja lähdimme kaupungille katselemaan paikkoja sekä etsimään ruokaa.

Kävelimme noin kilometrin vanhaan keskustaan. Mindenin tavaramerkki on ilmeisimmin korut. Jo hotellihuoneessa oli katalogi eri valmistajien tarjonnasta ja keskustassa on suhteeton määrä koruliikkeitä muuhun tarjontaan nähden. Helyjen neli- ja viisinumeroiset hinnat hillitsivät kuitenkin onnistuneesti ostohaluja. Vanha keskusta on ihan mukiinmenevä pikkukaupunki, joskin ilmapiiri ei ole erityisen lämmin. Osansa saattoi toki olla melko viileällä tuulella muuten täysin kuivuneessa säässä.

Kävelimme selvästikin merkittävintä kauppakatua päätyen päätorille, jossa valitsimme ruokapaikaksi Almundo-nimisen ravitsemusliikkeen. Sen listalla oli italialaista ja muuta epäsaksalaista tarjontaa. Annoksemme olivat syötaviä, mutta tuntuivat jatkavan kulinaarisesti heikon päivän linjaa. Hetken jo mietimme olisiko sittenkin pitänyt syödä matjessilliä. Kyseistä kalaa oli tarjolla jos vaikka missä muodossa koko pohjoisen Saksan alueella.

Kiertelimme läpi keskustan pistäytyen roimasti kellojaan moikuuttavan katedraalin sisällä. Kirkon nimi on ytimekkäästi Dompfarrkirche St Petrus und St Gorgonius ja se on rakennettu 1200-luvulla. Kuuntelimme hetken kirkossa pidettyä messua. Tekniikka kirkossa oli kylläkin modernia. Urkurilla oli erillinen kosketinpöytä, joka ohjasi aivan eri puolella kirkkoa olevaa urkupillien patteria.

Katedraalin jälkeen kiertelimme katsomassa vielä muut merkittävät rakennukset. Palatessamme ostoskatua pitkin joimme kupposet vielä auki olevassa kahvilassa katsellen kuinka viimeisetkin liikkeet sulkivat ovensa.

Hotellilla Nina tutustui ennalta – onneksi jo – seuraavan päivän kohteemme tarjontaan. Juha hoiteli firman pakollisia kuvioita ja surffasi hyvin toimivalla nettiyhteydellä. Onneksi lähistöltä kuulunut jonkin etnisen vähemmistön pitämä meteli vaimeni ennen nukkumaan käymistämme.