Perinteisen alkukesän ajelun kutsuun oli vastannut myönteisesti ennätysmäärä porukkaa. Edellisenä yönä kuitenkin satoi ajoittain kaatamalla eikä tihkusateinen aamu lupaillut hyvää keliä. Ennen lähtöä yli puolet ilmoittautuneista viestitti olevansa sateen, sairauden tai perhetilanteen takia estynyt tulemaan paikalle. Huvittavin viesti alkoi: ”BMW ja vaimo ei tykkää vesisateesta.”
Kuusi sitkeää sissiä uhmasi kuitenkin luonnonvoimia. Juhan ja Ninan sekä reittimestari Ilarin lisäksi Lahnuksen Shellille saapuivat Juha H, Kari ja Olli. Sadevermeissä suihkiva porukka kieltämättä arpoi kahvikupposten ääressä jonkin aikaa lähdön mielekkyyttä. Päätimme kuitenkin luottaa netistä puhelimella surffatun sadetutkan vakuutteluun saderintaman väistymisestä. Puoli kymmeneltä suihkimme mopoille ja lähdimme Ilarin peesissä luoteeseen.
Reilun tunnin tihkusateisen kurvailun jälkeen oli ensimmäisenä taukopaikkana Kärkölän Teboilin vieressä oleva Ravintola Loukku. Vietimme lyhyen kaffepaussin ja huomasimme miten oikeaan osunut oli aiemmin uutiskynnyksenkin ylittänyt tieto hyttysten suuresta määrästä. Koko ajan sai olla huitomassa ja lätkimässä. Naureskelimme sadetutkan sinnikkäälle vakuuttelulle, että enää ei sada – me siis vain kuvittelemme. Tihku ehtikin tauota sopivasti jatkaessamme matkaa.
Kurvaillessamme kohti Jokioista ripsahti vettä enää nimeksi. Näimme jopa päivän ensimmäiset kuivahtaneet tienpinnat. Taukopaikalla Nina huomasi meidän joutuneen loukusta monttuun. Toinen taukopaikkana – jälleen tunnin ja vartin ajelun jälkeen – oli siis Nesteen kahvila Monttu. Jokioisissa kukaan ei vielä luopunut sadevermeistä vaikka tihku oli loppunut ja taivaassa näkyi jo useampia harmaan sävyjä.
Olimme lähteneet puoli tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin liikkeelle, joten valitsimme lyhyemmän reittivaihtoehdon kiertäen Tourunkankaan kautta. Tie oli paikoitellen inhoittavan luikkaan hiesun peittämä ja oli todella hyvä, ettei enää satanut.
Saavuimme pääkohteeseemme puoli kahdelta täysin kuivina ja myös valtaosaltaan kuivia teitä. Nuutajärven lasikylän parkkipaikalla kaikki kuoriutuivat sadevermeistä. Superturisti Olli vaihtoi ajohousutkin siviilifarkkuihin. Lasikylän edustalle saapuessamme näytimme sen verran eksyneiltä, että saimme pyytämättä apua ravintolan löytämiseen ohikulkeneelta henkilökunnan edustajalta. Nautimme Café Depontissa todella maittavista seisovan pöydän antimista. Ajoituksemme onnistui hienosti ja syötyämme kiireettömästi olikin aika etsiä ennalta tilatun opastetun kierroksen lähtöpaikka.
Tehtaanmyymälän kassalta löytyi oppaaksemme jo artenomiksi ja artesaaniksi valmistunut Jenni. Kävellessämme lasikylän rakennusten lomitse kohti museota hän kertoi haaveilevansa studiolasitaiteilijan urasta jatko-opintojensa jälkeen. Museossa saimme kuulla ensin lasikylän historiasta ja sen jälkeen lasin tekemisen historiasta Suomessa. Saimme paljon tietoa lasin muokkaustavoista sekä taiteilijoiden ja puhaltajien yhteistyöstä.
Näimme lukuisia tuttujakin muotoja näyttelyhyllyissä, jotka jäivät myös jälkeemme ehjiksi. Opastetun kierroksen jälkeen tutustuimme omatoimisesti muihin näin sunnuntaipäivänä avoinna olleisiin paikkoihin. Kävelimme läpi käytävän, joka on nimeltään ”Käsityöläiskuja”. Lounaalla tuo nimi oli – hätäisesti väärin luettuna – herättänyt hilpeän keskustelun.
Pilvipeite repeili jo sen verran, että porukkamme päätti lähteä paluumatkalle ilman sadevaatekerrosta. Siis muut paitsi Nina. Hän katsoi arvioiden paria mustaa pilveä, jotka roikkuivat paluureitin suunnassa ja puki sadevermeet. Kävimme ensin hakemassa menolientä Urjalasta, jonka jälkeen kurvailimme jonkin aikaa mutkateillä ennen kuin liityimme paluuliikenteen sekaan pääteille.
Reissun viimeinen taukopaikka oli kahvila Kalamylly. Paikalle oli saapunut myös aamulähdön peruuttanut Marjut, joka oli kaverinsa kanssa lähtenyt iltapäiväajelulle. Nautimme kaffet ja todella hyvänmakuisia leivonnaisia ennen ajelun viimeistä etappia. Noin kuuden aikoihin lähdimme vielä kerran Ilarin peesiin ajamaan mutkatiesiksakkia kotia kohti. Espoon reunamilla porukka irtautui kukin taholleen.
Meillä oli todella hyvä porukka ja niin hauskaa, ettei aamupäivän kehno sää haitannut lainkaan. Kiitos reittimestari Ilarille kohteen ideoinnista ja reilun 350 kilometrin mittaisen reittimme keulilla – ei siis keulien – vetämisestä!
Suurkiitos kaikille mukana olleille todella miellyttävästä päivästä!
