Kiireettömän aamiaisen jälkeen lähdimme kaupungille varustautuneina sääennusteen lupaamaan helteeseen. Ensimmäinen etappi oli tietysti pasticceria ja jälleen Robiglio, joskin eri paikka kuin edelliskerralla. Nina nautti pienen leivonnaisen kahvinsa kanssa Juhan tyytyessä tuplaespressoon.
Päivän pääkohde oli Basilica di Santa Maria del Fiore eli tuttavallisemmin Duomo. Katedraaliin sisäänpääsy ei vaadi lippua, joten kirkon ovelle johtava noin 50-metrinen jono eteni nopeasti. Kiertelimme aikamme renesanssiaikaisessa kirkkosalissa, jossa vakiona olevasta kuvauskiellosta ei välittänyt kukaan, eivät edes vartijat. Yleinen häly ilmeisesti ylitti sallitun, koska kovaäänisistä alkoi kuulua nauhoite: ”Shhhh silenzio … shhhh silence”
Kirkkosalin jälkeen oli tarkoitus kiivetä kupolin huipulle. Sinne on eri sisäänkäynti ja lipunmyynti. Lähestyessämme satametrisen jonon päätä alkoi kuulua kuorolaulua. Jonossa oli jonkin amerikkalaiskoulun porukka, joka lauloi aikansa kuluksi. Odottelimme jonon päässä jonkin aikaa, mutta ilmeisesti kupolin kiintiö oli täynnä, koska jono ei edennyt lainkaan. Päätimme tulla myöhemmin uudelleen.
Kuoro Duomon jonossa
Lähdimme kiertämään läntisen keskustan ostoskatuja. Ensin toki pidettiin kahvipaussi. Maanantai on tyypillisesti päivä, jolloin useimmat liikkeet ovat ainakin aamupäivän kiinni. Eipähän ainakaan tullut hankittua heräteostoksena kolmemetristä Hermes-patsasta antiikkiliikkeestä. Muutama laukkuliike (tietysti) oli aukikin, joten kierroksemme päättyessä olikin jo lounasaika.
Bongasimme La Bussola -nimisen ravintolan ikkunasta TripAdvisorin suositussertifikaatin. Paikka olikin todella viihtyisä, palvelu pelasi erinomaisesti ja ruoka oli todella hyvää. Nina valitsi lohta sitrushedelmäkastikkeella ja keitettyä pinaatia voilla. Juha nautti proosallisesti tonnikalapizzan, joka ei todellakaan ollut napolilainen vaan täydellisesti paistettu. Tavoistamme poiketen nautimme samassa paikassa vielä espressot.
Palailimme pikkuhiljaa Duomolle ja kupoliin ei ollut lainkaan jonoa. Huohotimme ylös koko ajan kapenevassa portaikossa 463 askelmaa. Onneksi puolimatkassa pääsi hengähtämään kupolin sisäpuolella olevalla näköalatasanteella. Sen jälkeen alkoikin olla myös vastaantulijoita, koska kupolin kaarevassa osassa palataan takaisin samoja rappusia. Hetkittäin sai oikein suunnitella missä on sopiva ohituspaikka.
Huipulla putkahdimme viimeisen, melkein tikkaita muistuttavan, portaikon jälkeen ulkopuolelle. Kovinkaan monessa muussa maassa ei reilun metrin korkuinen metallikaide olisi kelvannut riittäväksi suojaksi satametrisen rakennuksen ulkotasanteella. Aiemmin kulkemallamme sisätasanteella oli reilun kivikaiteen lisäksi korkea pleksi, ettei kukaan pääse mätkähtämään kirkon hienolle marmorilattialle.
Näköala on todella vaivan arvoinen. Koko Firenze levittäytyi allemme ja keskustan pienuus näkyi selvästi. Kaikki jo käymämme paikat tuntuivat olevat kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Palazzo Pittin tavoittamiseen olisi kieltämättä tarvinnut lainata Davidin linkoa.
Maan tasalle palattuamme näimme aukiolla jälleen pari paikallista ”lappuliisaa”. Erikoisessa poliisin univormua muistuttavassa asussa partioivat – useimmiten miespuoliset – pysäköinninvalvojat käyttävät kovaa kypärää ja ovat aseistettuja, koska paikallinen tempperamentti kuulemme leimahtaa herkästi sakkolapun saajalla.
Kiersimme vielä viereisen Battisteron eli kastekappelin ja otimme kuvia sen upeasti koristelluista ovista. Sisälle pääsy olisi vaatinut lippua, jonka myyntipaikka jäi meille mysteeriksi. Emme tosin olleet erityisen kiinnostuneet sitä etsimäänkään, koska kahvihammasta kolotti taas.
Kävelimme jälleen Gilliin ja tällä kertaa tunsimme jo tietävämme oikean toimintatavan. Leivostiskin nainen kuitenkin tarjosi mahdollisuutta istua pöytään, joten päätimme kokeilla sitäkin. Saimme värillisen paperinpalan, jossa oli vain yksi numero. Astuessamme terassin puolelle paikalle ponnahti reipas tarjoilija, joka ohjasi meidät pöytään, kysyi juomatoiveemme ja vei lappumme.
Hetken päästä koko tilauksemme tuotiin pöytään ja sen mukana lasku, jonka loppusumma vastasi normaalin lounaan hintaa. Vaikka olimmekin tienneet, että pöytiintarjoilussa on eri hinnoittelu, niin summa hiukan yllätti. Istuskelimme kaikessa rauhassa koko rahan edestä lepuuttaen jalkojamme.
Kävimme vielä katsomassa Mercato Nuovon markkinakojut ja löytyihän sieltä Ninalle taas uusi pussukka – tällä kertaa käsilaukku hänen laajaan kokoelmaansa. Palatessamme takaisin hotellia kohti alkoi illallisaika olla käsillä. Meillä ei kuitenkaan ollut erityisen nälkä, joten päätimme ostaa marjoja ja hedelmiä iltapalaksi reitillemme osuneesta hedelmäkaupasta.
Suklaakaupan ohi ei päästy ilman saalista. Juhan estelyistä huolimatta Nina osti hänellekin eksoottiselta kuulostaneen Aceto Balsamico di Modena -konvehdin. Liköörikonvehdin sisältämä litku olisi kyllä saanut DOP-tarkastajat raivoihinsa.
Onpa jälleen erinomaisen mukavaa luettavaa, ja kuvatkin todella hyviä. Oikein hyvää loppulomaa ja ollaanpa yhteydessä alkukesän ajelusta.
Kiitos, nyt olen nähnyt Duomon myös lattiatasolta enkä vain ylhäältä kupolista käsin. Eikös ollutkin hyvät näköalat ylhäällä.
Hyvää jatkoa matkallenne.
Eero ja Monica