Taidetta ja odottelua

Pakatessamme mopoa hotellin edustalla lämpömittari näytti jo 29 astetta – varjossa. Kaupunkiliikenteessä ehti tulla jo melko lämmin ennen kuin pääsimme nopeammille teille. Pohjois-Saksan maaseutu ei erityisemmin kiinnostanut, joten valitsimme moottoritien.

Juuri saavutettuamme mukavan nopean ajorytmin alkoivat hätävilkut tuikkia edessä. Se on paikallinen tapa ilmoittaa takaa tulijoille, että edessä on stau eli ruuhka. Kolmikaistainen moottoritie muuttuikin lähes parkkipaikaksi kavennuttuaan kahteen kaistaan tietyön takia. Juha splittaili useamman kilometrin kävelyvauhtia kulkevien jonojen välissä jo ennen kavennusta mopon lämpömittarin näyttäessä liki 40 astetta.

Erkanimme ensimmäiselle rasthofille nestetauolle. Onnistuimme saamaan parkkipaikan varjosta ja Juha antoi fijerin puhaltimen huutaa jonkin aikaa pudottaakseen korkealle kivunnutta moottorin lämpötilaa. Tauolla istuessamme katselimme hiukan netistä oletettua ruuhkatilannetta. Kohdalla oleva työmaa loppuisi kohta, mutta ennen Hampuria olisi vielä muitakin.

Viereemme oli pysäköinyt pieni Opel, jonka konepelti oli ylhäällä. Selkeä kuuman jäähdytysnesteen tuoksu tuntui ilmassa ja auton matkustajat kertoivat apuaan tarjonneelle vanhalle herralle lämpötilan varoitusvalon syttymisestä. Tietyömaa loppui melkein heti rasthofin jälkeen ja matkanteko nopeutui.

Tietäen mitä edessä olisi irtauduimme moottoritiestä Soltaun liittymässä. Tankkasimme mopon ja meidät liikennevalojen kaikkiin variaatioihin ihastuneessa pikkukaupungissa. Sen jälkeen jatkoimme pikkutietä välittämättä GPS:n ehdotuksista palata moottoritielle. Vaikka lämpötila ei muuttunut lainkaan, niin tuntui kuin metsän siimeksessä ajaessa olisi ollut helpompi hengittää.

Pikkutie kohtasi lounaasta Hampuria lähestyvän moottoritien, mutta senkin infotaulut varoittivat ruuhkasta ennen Hampuria. Kurvasimme pois motarilta Länsi-Hampuriin osoittavien viittojen suuntaan. Kiertotie vei meidät Hampurin satamaan. Katselimme mittakaavassaan hämmentävän kokoisen satama-alueen hyörinää ajaessamme rekkarallin keskellä kohti keskustaa. Ylitimme joen korkealta laivojen yläpuolelta pitkin Gaussin käyrää muistuttavaa riippusiltaa.

Olimme valinneet kohteeksi Hampurissa Kunsthalle-taidemuseon kahdesta syystä. Meillä oli aikaa ennen satamaan menoa ja taidehallilla on maanalainen parkkipaikka. Pysäköityämme vedimme hetken henkeä kiitollisina parkkihallin viileydestä vaikka sielläkin oli varmasti hellelukeman verran lämmintä.

Saimme ajotakit lipunmyyntiaulassa olevan lukittavan lokerikon kaappiin. Kello kävi jo iltapäivää, joten suunnistimme ensin taidehallin ravintolaan. Söimme keskinkertaisen lounaan, jonka jälkeen suunnistimme kaksiosaisen labyrinttimaisen rakennuksen vanhalle puolelle. Lukuisista esillä olevista näyttelyistä meitä kiinnosti vain 1800-luvulla tapahtuneen taiteellisen murroksen osuus, joka oli aseteltu kronologisesti etenevään järjestykseen.

Taidehallin vanhan ja modernin puolen välillä pitää kulkea maanalaisen osan läpi. Sinne oli viritetty videotaiteen osuus, jota näimme hiukan väkisinkin mennen tullen. Juhalle jäi epäselväksi mikä kyseisistä teoksista teki taidetta. Ehkä se, että satunnaisotannallakin löytäisi Youtubesta jotain mielenkiintoisempaa.

Päätimme jättää tällä kertaa väliin perinteisen käynnin Godiva-kahvilassa. Ajoimme parkkiin tuttuun paikkaan Europa Passage -tavaratalon taakse ja Nina parkkeerasi Juhan Starbucksille – caffè mochan jälkeen toki – ja kävi sitten shoppailemassa. Saalista ei tällä kertaa kuitenkaan löytynyt.

Lähdimme viimeiselle etapille kohti Travemündea. Pidimme tauon tutussa rasthofissa, mutta kuummus oli vienyt molemmilta näläntunteen ja poimimme vain mukaamme pussin sipsejä sekä vesiä. Saavuimme satamaan, jossa oli jo muutama auto odottamassa Helsinkiin merkittyjen porttien jonossa. Pysäköimme ensimmäiseksi portille, jonka kohdalla ei ollut vielä ketään.

Hetken kuluttua taaksemme pysähtyi kaksi suomalaismotoristia, jotka olivat kierrelleet Italiaa, Kroatiaa ja Sloveniaa. Ehdimme jutella vain hetken ennen kuin portille ilmaantui virkailija. Saatuamme paperityöt tehtyä odottelimme vielä hetken portin aukeamista. Sitten ajoimme mäkeä alas, kunnes selvästikin työstään pitävä lupsakka satamavirkailija osoitti mihin pysähtyä. Lähtiessämme kohti satamarakennusta hän vielä huikkasi peräämme: ”Yhdeltätoista takaisin. Eikä sitten oteta vodkaa.”

Istuskelimme satamarakennuksessa parisen tuntia. Jaoimme välipalana ison annoksen ranskanperunoita ja Juha söi myös makkaran. Juha ehti nukahdella istuessamme ennen kuin kymmenen aikoihin palasimme pyörän luokse. Mopojono perässämme oli pidentynyt noin tusinaan. Joukossa oli myös muutama ”kerholainen”.

Aurinko oli jo mennyt mailleen, mutta ilma oli kuin Rivieralla. Odottelimme lämpimässä yössä Ninan nukahdellessa istualleen betoniporsaan päällä. Pääsimme laivaan vasta puolen yön aikoihin. Laitoimme mopon kiinni rutinoituneen nopeasti ja olimme pian hytissämme. Juha nukahti melkein heti vaikka ottikin virkistävän suihkun. Nina touhusi vielä jonkin aikaa ja söi eväsgreippinsä ennen Nukkumatin saapumista.

Vastaa