Espoo – Lontoo – Edinburgh

Julkaistu Kategoriat Iso-Britannia 2014Avainsanat , , ,

Herätys oli varsin aikainen, koska lento lähti aamukahdeksalta. Lisäksi Finavian sivuilla oli kehotus olla ajoissa kentällä johtuen lomalentojen määrästä. Kiltteinä suomalaisina olimme kentällä ennen kello kuutta.

Lähtöselvitys oli tehty jo netissä ja itsepalveluna toimivan baggage dropin käyttö kesti kokonaista kolme minuuttia. Meille jäi hyvää aikaa juoda kahvit Picnicissä ennen turvatarkastusta. Porttien puolella ei ole aiemmin löytynyt kelvollista kahvia, joten otimme varman päälle.

Turvatarkastuksessa Ninan pieni käsilaukku otettiin jälleen – viidettä kertaa peräkkäin – erityistarkastukseen. Se ei ollut yllätys, koska pienen kokonsa takia Ninan käsilaukku on tarkastajille helppo ”satunnaistarkastuksen” kohde. Nina oli jo varautunut siihen ja suhtautui asiaan hilpeän humoristisesti.

Saimme odotella vielä tovin ennen kuin pääsimme koneeseen. Lento lähti kutakuinkin ajallaan. Varatessamme lentoa oli Finnairin sivuilla ollut mahdollisuus rastittaa erikoisruokavalio. Juha oli joskus saanut vinkin, että kosher-vaihtoehto on yleensä laadukkaampi kuin normaalitarjonta. Muiden järsiessä finskin sämpylää, Juhan eteen tuotiin paksun suklaarasian kokoinen sinetöity laatikko, jonka sisältä löytyi vaikka mitä purnukkaa ja lämmitettävä annosruoka.

Kahden ja puolen tunnin ravisteleva hyppy oli miellyttävän lyhyt vaikka Heathrowlla jouduttiin hetken odottelemaan ilmassa kierrellen ja maassa vielä poistumisputken kiinnittämistä. Maahantuloportilla passeihin tottunut turvavirkailija ihmetteli hiukan suomalaisia henkilökortejamme, mutta sai kuitenkin lukulaitteensa hyväksymään ne.

Matkalaukutkin tulivat kohtuuajassa. Eniten ihmetytti kutistemuoviin pyöräytettyjen pakaasien määrä. Melkein joka kolmas laukku muistutti pakastekanaa vain pyörien ja kahvojen törröttäessä muovikääreestä.

Pistämättä nenäämme ulos jatkoimme terminaalissa olevalle maanalaisen asemalle. Ostimme Oyster-kortin eli paikallisen ladattavan matkakortin Juhalle. Ninalla oli saanut lainaan ystävältään samanlaisen kortin. Piipattuamme itsemme portista läpi ajelimme Piccadilly Line -linjan metrolla tunnin verran St Pancras & Kings Cross -asemalle. Juhaa huvitti erityisesti joka asemalla toistuva kuulutus: ”Mind the gap. This is the Piccadilly Line to Cockfosters.”

Meillä oli reilusti aikaa ennen Edinbughiin kello kolmelta lähtevää junaamme. Pidimme pienen neuvoa antavan Starbucks-paussin tutkiskellen aiemmin lataamamme TripAdvisorin Lontoo-oppaan tuntemia ravintoloita lähistöltä. Lentokentän sateinen keli oli alkanut jo seljetä siirtyessämme asemahallista parin sadan metrin päässä York Streetillä olevaan ravintolaan.

Ravintola Thyme at Premier Inn -hotellin yhteydessä. Ravintolan keittiö ei ollut vielä auki, joten istuskelimme rauhassa kolme varttia hotellin miellyttävässä baarissa käyttäen hyväksemme hotellin ilmaista wifiä. Ravintolan auettua teimme tilaukset alunperin Bulgariasta kotoisin olevalle baarimikolla. Kysyttyään mistä olimme, hän kertoi vanhempiensa muuttaneen asumaan Somerolle ja oli aikeissa käydä heitä katsomassa lokakuussa.

Sekä Ninan grillattu lohi että Juhan grillattu possupihvi olivat todella hyvän makuiset. Juha oli valinnut lisukkeeksi ruokalistalla mainostetut ”Best ever chips”, jotka on selityksen mukaan kolmesti uppopaistettu. Miehen etusormen paksuiset ja kullankeltaiset ranskalaiset olivat todellakin aivan loistavan hyviä.

Käväisimme vielä Tescon pikkumarketissa ostamassa junaan evääksi tuoreista marjoista ja hedelmistä tehdyt salaatit. Sitten palasimme asemalle odottelemaan milloin junamme saisi laiturinumeron ja pääsisimme kyytiin. Kings Crossilla ei turhan kauan laitureilla makoilla, koska junat lähtevät noin vartin sisällä laiturinumeron ilmestyttyä taululle.

Siirryimme reippaasti viitoslaiturille vastustaen kiusausta juosta päin katon tukipilaria (Harry Potter -viittaus). Saimme tarpoa koko pitkän junan verran, koska paikkamme olivat ensimmäisessä vaunussa – veturista katsoen. Ensimmäinen vaunu oli ns. Quiet Coach (hiljainen vaunu). Asia, jonka Juha toi kohteliaasti julki viereisessä penkissä äidilleen taukoamatta mankuvalle teinille noin vartti lähtömme jälkeen. Sen jälkeen ainoaksi pikku häiriöksi jäi käsittämättömällä volyymilla korvatulpilla musiikkia kuunteleva ikämies. Ehkä papparaisen polla vain toimi kaikupohjana.

Puolityhjänä matkaava juna ryskytti läpi englantilaisen maaseudun. Koti-Suomessa olemme olleet tasaisemmissa bussireissuissakin kuin ajoittain reippaastikin ravisteleva raidekyytimme. Pienet puurykelmät ja pensasaidat täplittivät nummimaisemaa alkumatkasta. Näkymät jatkuivat samankaltaisina pohjoista kohti mentäessä, mutta nummet vaihtuivat niityiksi ja pelloiksi.

Nina käytti aikansa tulevien nähtävyyksien järjestelemiseen ja Juha kirjoitteli matkakertomusta sekä rakenteli huvikseen pientä Excel-projektia. Olimme ostaneet yhden tunnuksen junan wifiä varten ja Nina pääsi hyödyntämään sitä surffatessaan mukaan ottamallamme tabletilla. Tälle reissulle Nina ei ollut ottanut läppäriään lainkaan.

Pysähdyimme muutamassa pikkukaupungissa ja niitä selvästi suuremmassa Newcastlessa. Aurinkoinen sää alkoi jäädä vauhdistamme. Puoli tuntia Newcastlen jälkeen juna halkoi maisemaa baskervillemaisessa sumussa. Nautiskelimme Tescosta ostamamme hedelmäsalaatit. Mansikat, kiivit ja melonin palaset olivat paljon kypsemnpiä ja maukkaampia kuin olimme aiemmin saaneet koko kesänä Suomesta.

Puolisen tuntia Newcastlen jälkeen vaihtui jotain muutakin. Junan kuuluttajan murre sai niin vahvan skottiaksentin, että kuulutusten ymmärtämiseen olisi tarvinnut pari paukkua yksimaltaista. Lähestyessämme Edinburghia maisema muuttui kumpuilevaksi ja sitä jopa näki, koska sää näytti hetkittäin selkiämisen merkkejä.

Perillä kävimme hakemassa olennaisimmat aamiaistarpeet rautatieaseman ylihinnoitellusta Marks & Spenceristä. Kysäisimme kassapojalta mistä saisi taksin ja lähdimme hänen opastamaansa suuntaan. Jotenkin sitä aina kuvittelee karttaa katsoessaan kaupungin tasaiseksi (ellei tiedä kuten San Franciscon tapauksessa). Nousimme neljät rullaportaat – arviolta kuuden kerroksen verran – aseman tasosta päästäksemme Princes Streetille.

Taksitolppa löytyi heti rullaportaiden yläpäästä. Ennen Lontoon taksien kaltaiseen Austiniin astumista jouduimme pukemaan sadetakit. Sumu oli päättänyt kondensoitua. Ilmeisen intialaista syntyperää oleva kuski laittoi laukkumme makaamaan taksin asiakastilan tilavalle lattialle. Syy selvisi heti kuskin rääkätessä lullaa säälimättä ylös ja alas mäkisiä katuja.

Young Street 19 löytyi nopeasti. Pienen räpeltämisen jälkeen ulko-oven pielessä oleva avainlaatikko aukesi ja pääsimme sisäpuolelle. Välioven takaa löytyivät katusason huoneistot, mutta meidän kämppämme oli kapeiden portaiden yläpäässä. Avasimme huoneiston oven, jonka takaa löytyi vielä kerroksen verran kapeita portaita.

Viihtyisä, joskin sokkeloinen, huoneistomme oli talon ylimmässä kerroksessa. Pitkällä miehellä olisi pää hiponut kattoa ja mekin jouduimme kumartelemaan viettävän katon alla makuuhuoneen ikkunaulokkeiden välissä.

Kotiuduttuamme oli todella mukava istuskella iltapalalla keittiön pöydän äärellä saatuamme Juhan läppärin, tabletin ja molempien puhelimet kytkettyä melko ripeästi toimivaan nettiin. Olimme erittäin tyytyväisiä, ettei pitkää matkustuspäivää seuraavalle aamulle ollut suunniteltuna mitään aikasidonnaista.

2 kommenttia artikkeliin ”Espoo – Lontoo – Edinburgh”

  1. Että Ninakin sai lohensa kanssa koko vuoden peruna-annoksen. Juhan ilme kertoo kulinaristin olevan oman annoksensa pötköihin tyytyväinen.

  2. Minuakin huvitti perunoiden määrä. Olen semminkin huomannut, että täällä ei niiden kanssa kitsastella.

Kommentointi on suljettu.