Embassyn loistavan aamiaisen jälkeen pakkasimme kimpsumme lähtöä varten. Kysyimme tekstiviestillä isännältämme halusiko hän noutaa avaimet vai jättäisimmekö ne postilaatikkoon poistuessamme. Kuten olimme arvelleetkin niin todella ystävällinen, mutta erittäin pikkutarkka isäntämme tuli parissa minuutissa yläkerrasta valvomaan poistumistamme ja halusi ehdottomasti auttaa kassiemme kantamisessa.
Ajaessamme ulos kaupungista näimme lisää todella upeita huvilatyylisiä taloja noustessamme joen uoman rotkosta. Olimme valinneet reitin, joka kulki Saksan puolelta mieluummin kuin Tsekistä suoraan Puolaan. Oletimme teiden olevan paremmassa kunnossa sekä löytävämme parempia ruokailuvaihtoehtoja.
Lyhyen moottoritiepyrähdyksen jälkeen erkanimme pikkuteille, jotka kiemurtelivat Ore-vuoriston eli Erzgebirgen ylitse. Päästyämme Saksan puolella moottoritielle pidimme tauon ensimmäisessä kohdalle osuneessa Autohofissa eli bensa-aseman ja kuppilan yhdistelmässä. Ostimme pullollisen vettä, suklaapatukan ja maksoimme valmiiksi kaksi kahvia.
Kahvikone sylkäisi ensin pienen mutalitkun ja luritti sen päälle lähes mukillisen vettä. Menimme sanomaan kassarouvalle, että kahvikone ei oikein toimi. Hän tuli laskemaan itse kupillisen ja sanoi, että juuri tuollaista sen pitikin olla. Olimme sen verran eri mieltä asiasta, että rouva laski meille kupilliset erillisestä termoskannusta hirveän motkotuksen säestyksellä. Myös siitä laihasta litkusta meiltä jäi puolet juomatta.
Päivä oli pilvinen kuten jo aamulla, mutta lämpötila oli kohonnut kymmenkunta astetta aamun raikkaasta paristakymmenestä. Puhalsimme melko hyvää matkavauhtia, koska näin sunnuntaina ei ollut rekkoja aiheuttamassa pyörteilyä ja tuulikin oli melko heikkoa.
Reilun tunnin pikataipaleen jälkeen tankkasimme mopon ja Nina etsiskeli kännykällä TripAdvisorin arvosteluja jonkin matkan päässä olevan pienen Bautzenin kaupungin ravintoloista. Olimme nyt jo katselleet kahden levähdyspaikan tarjontaa havaiten ne merkittävästi heikommiksi kuin aiemmin kohtaamamme.
GPS sai välietapiksi pikkukaupungin toiseksi parhaaksi arvioidun ravintolan osoitteen. Ensimmäistä ei valittu, koska se oli määritelty perinteiseksi paikallisen keittiön ravintolaksi. Meitä ei oikein innostanut alkaa testaamaan Sorbian alueen keittiön antimia.
Vajaan tunnin päästä pudottauduimme motarilta Bautzenin kohdalla ja GPS opasti meidät vanhan linnoituskeskustan kivikkoisille kaduille. Juhan saksankielentaito petti sillä kohti, jossa liikennemerkki kielsi ajamisen muilta kuin alueen asukkailta. Vilkas ravintola löytyi juuri GPS:n osoittamasta paikasta. Valitsimme pöydän sisätiloista, koska siellä tuntui aavistuksen viileämmältä.
Ravintola Culinarium osoittautui nimensä veroiseksi. Ninan kuha ja Juhan lammas olivat todella hyviä. Nautiskelimme vielä jälkiruoat ja espressot ennen kuin jatkoimme matkaa erittäin tyytyväisinä lounaspaikan valintaamme. Internet ja GPS mahdollistivat taas hienon kokemuksen, koska zen-suunnistuksella kyseiseen paikkaan ei olisi millään osunut.
Noin 80 kilometriä myöhemmin Puolan puolella poistuimme moottoritieltä Boleslawiecin kohdalla. Hotelli Ambasadan takapihalle kääntyessämme meille osoitettiin heti viittomalla parkkipaikka pihan perältä. Meille ei selvinnyt oliko viittoileva mies henkilökuntaa, koska hän katosi ennen kuin ehdimme nousta pyörän selästä.
Hotellin vastaanotto löytyi kellarikerroksessa olevan ravintolan baaritiskiltä. Huoneemme oli barokkivoittoista tyylisekamelskaa ja oikein kotoisan tuntuinen. Ilmastoinnin puuttumisesta huolimatta myös aivan mukavan raikas. Nettiyhteys osoittautui ilahduttavan vikkeläksi. Se oli mukavaa, koska tämä oli reissumme ”lepopaikka” eli kaksi yötä kohteessa, jossa ei ole mitään tekemistä.
Illalla laskeuduimme aivan hulvattoman sekalaisesti sisustettuun kellariin ruokailemaan. Pyysimme myös toimittamaan huoneeseemme toisen peiton, koska emme osaa nukkua yhteisen peiton alla. Ruoaksi tilasimme Ninalle kreikkalaisen salaatin ja Juhalle kanapizzan. Kerroimme myös tarkasti Ninan olennaisimmat allergiat: chili, sipuli, valkosipuli ja hunaja.
Ninan salaatti tuli samalla lautasella valkosipulileipien kanssa, joiden päälle oli ripoteltu chiliä. Ilmeikkään sananvaihdon jälkeen Ninalle tuotiin uusi salaatti ja öljytkin erikseen. Keittiö ei kuitenkaan ollut tajunnut chilin voimaa, koska Nina sai lieviä hengitysoireita uudestakin salaatista. Joko leikkuualusta tai veitsi olivat kontaminoituneet.
Ennen paluuta huoneeseemme Juha kävi vielä jututtamassa tarjoilijatarta kertoen rauhallisesti, mutta painokkaasti kuinka vakavaa huolimattomuus voi olla. Viestin perille menemistä emme aio testata ruokailemalla hotellillamme uudelleen.
Peittoakaan ei toimitettu huoneeseemme. Ninan olo parani. Päätimme nauttia olostamme ja antaa Booking.comissa murska-arvostelut myöhemmin.
Menneen loiston upeita rakennuksia, onneksi säästyneet tuholta.