Kuninkaallinen yritys eukko

Vietimme rauhallisen aamupäivän asunnolla kirjoitellen edellispäivien kertomuksia ja odotellen sähköpostia portviinimaistajaisia järjestävältä agentilta. Kun viestiä ei kuulunut, sai Juha henkilön kiinni järjestäjän sivuston chat-sovelluksella. Viesti luvattiin lähettää hetimiten.

Laittelimme itsemme valmiiksi kaupungille ja viestiä ei tullut edelleenkään. Juha soitti suoraan valitsemallemme viinitilalle ja sai ohjeet miten sekä milloin voisi tulla kiertueelle. Samalle Juha etsi hyviä arvosteluja saaneen lounaspaikan ja lähdimme suunnistamaan suoraan sinne.

Taberna Stº. António on TripAdvisorissa Porton ravintoloista Top 30 listalla. Saimme ikkuna-aukkoon ahdetun pöydän, koska pieni ravintolasali oli aivan täynnä. Hyvin ystävällinen nuorimies käänsi meille englanniksi vain portugaliksi olevan ruokalistan.

Koska kaikki vaihtoehdot sisälsivät sipulia ja valkosipulia, niin Ninalle tehtiin ihan oma annos grillattua kalkkunaa ja ranskanperunoita. Juha söi portualilaisen vastineen pyttipannulle. Alkupalaksi oli tarjolla pastéis de bacalhau, joten Juha pääsi maistamaan kapakalapalleroa. Ne olivat ihan kohtuullisen makuisia.

Tällä kertaa lounaan annoskoko oli kohdallaan ja Juhallakin oli tekemistä lautasen tyhjentämisessä. Joskin ruokaan makua tuonut näkyvä rasva jäi syömättä. Nautimme vielä espressot ja Juha maistoi ravintolan paljon kehuttua suklaamoussea. Hyvää se olikin vaikka hiukan rasvaista pohjoismaiseen makuun.

Kävelimme läpi Unescon maailmanperintökohteeksi valitun keskustan sokkeloiden ja menimme nyt ensimmäistä kertaa sisälle São Benton juna-asemalle. 1900-luvun alussa rakennettu asema on ranskalaista beaux-arts arkkitehtuuria. Aseman tunnetuin piirre ovat azulejo-kaakelit. Kaikkiaan 20 tuhannesta kaakelista muodostuvat maalaukset teki yksi mies (Jorge Colaço) ja hommaan kului 11 vuotta.

Oli meillä rakennukseen asiaakin. Ostimme liput seuraavan perjantain siirtymiselle Lissaboniin. Meillä oli vielä aikaa ennen viinitilalle siirtymistä, joten kävelimme pätkän matkaa Flores-katua ja Juha valitsi onnettomuudeksemme kahvilan, jossa saimme karseimmat espressot ikinä.

Palasimme nappaamaan taksin aseman edustan jonosta. Taksikuskille kertomamme viinitila ja sen osoite olivat tuntemattomia. Hän ajoi koko matkan viinitilalle joen toiselle puolelle pidellen Juhan puhelinta kädessään ja noudatellen Here-navigaattorin ohjeita.

Real Companhia Velha (suomennos otsikossa) on se perinteisin portviinitila. Se perustettiin kuninkaallisella määräyksellä vuonna 1756. Se ei sijaitse aivan joen rannassa kuten tyypillisimmät portviiniluolat. Meidät otti vastaan markobjurström-bumtsibum-superpirteä nuori mies, jonka kanssa sovimme VIP-kiertueesta.

Istuttuamme hetken odotushuoneessa meidät ja muutama muu ohjattiin pieneen auditorioon, jossa esitettiin video yrityksen historiasta. Videon taustalla oli vain musiikki ja kuvien päälle tulivat lyhyet tekstit englanniksi. Onneksi – sillä kesken videon huoneeseen pölähti joukko espanjalaisia, jotka ovat tunnetusti hiljaista porukkaa.

Videon jälkeen Joannaksi esittäytynyt nainen keräsi englannin- ja espanjankieliset johdattaen meidät kaikki isoja tammitynnyreitä ja jättimäisiä sammioita sisältävään halliin. Valotaulun äärellä hän selitti portviinin valmistusprosessin sekä kaikki perusvariaatiot.

Mielenkiintoisin nippelitieto oli, että vintage-tyyppinen rubiininpunainen portviini pitää juoda kahdessa päivässä pullon avaamisesta. Kaikkia muita voi lipitellä hissun kissun avatusta pullosta vaikka kahdeksan kuukautta viinin pilaantumatta, koska niiden käymisprosessi on loppunut jo ennen pullottamista.

Poistuttuamme hallista normaalin kiertueen ostaneet istutettiin lasien eteen maistelemaan portviiniä. Joanna otti vain meidät kaksi mukaansa tutustumaan tilan omistajan yksityiskokoelmaan, joka oli tiiviisti lukkojen takana. Joanna kertoi, että RCV oli ainoa edelleen portugalilaisomistuksessa oleva portviinin valmistaja.

Omistajan kokoelman viileässä kellarissa oli kuulemma 20 tuhatta pulloa vintage portviiniä, joita peitti hämähäkinseittien koossapitämä musta pöly. Kaikki hyllyrivit oli merkitty muovitaskuissa olevilla korteille, jotka kertoivat miltä vuodelta hyllyn pullot olivat. Vanhin pullo on vuodelta 1765.

Palasimme maisteluhuoneeseen, jossa Juhan eteen asetettiin kuusi erilaista portviiniä maistettavaksi. Ensimmäinen oli kevyt ja portviiniksi erittäin kuiva valkoinen, joka on tarkoitettu aperitiiviksi tai coctaileihin. Toisena oli erikoinen ainoastaan Moscatel-rypäleestä tehty iäkkäämpi valkoinen portviini, joka on niinikään aperitiivi.

Ensimmäinen punainen oli tyypillisin perusportviini. Sitä seurasi erikoinen pinkki portviini, joka keveytensä ja raikkautensa vuoksi soveltuu esimerkiksi sekoitettavaksi tonicin kanssa kuuman päivän virkistykseksi.

Toiseksi viimeisenä oli ruby-vintage-portviini eli firman lippulaiva. Viimeisenä esiteltiin tuhti 20-vuotias tawny-portviini. Se oli täyteläisyydessään Juhan ylivoimainen suosikki ja toimisi aivan taivaallisena makuyhdistelmänä stilton-juuston kanssa.

Mainittakoon, että tawny-portviinien vuosikymmenet tarkoittavat keskiarvoa eli 20-vuotias on yhdistelmä 10 ja 30 -vuotiaista viineistä. Jos pullossa lukee ”colheita” ja vuosiluku, niin sen sisältö on kokonaan tuolta vuodelta. Colheitaa ei pidä kuitenkaan sekoittaa vintage-portviineihin, joissa on toki myös vuosiluku.

Hyvästelimme supermukavan Joannan luvaten lähettää hänelle sähköpostilla vinkkejä lomailusta Suomessa. Hän haaveili saunassa käymisestä ja hänen lapsensa rakastaa muumeja.

Helteinen päivä oli vienyt voimat, joten meille tilattu taksi sai osoitteeksi asuntoamme lähellä olevan aukion. Sen reunassa oli edellispäivistä tuttu leipomo-kahvila-pizzeria, josta ostimme Juhalle tuoreita sämpylöitä aamu- ja iltapalalle. Haettuamme vielä läheisestä kuppilasta pari isoa pulloa vettä, palasimme asunnolle.

6 kommenttia artikkeliin ”Kuninkaallinen yritys eukko

Vastaa