Münchenin pikataival

Saimme nauttia kiireettömän aamiaisen uuden lähtöaikamme ansiosta. Yksi harvoja asioita, joita Nina jäisi kaipaamaan kaaoskaupan tuotteista, oli kiivihedelmäjogurtti. Yhdentoista aikoihin hyvästelimme todella mukavan asuntomme ja lähdimme etsimään kyytiä lentokentälle. 

Kolistelimme laukkuinemme alamäkeä kohti Rossion asemaa, kun Nina bongasi takaamme lähestyvän vapaan taksin. Pääsimme melkoiseen kyytiin. Matkalla kentälle kuski ruuttasi läpi juuri vaihtuneista punaisista useammin kuin vihreistä.

Kentän ykkösterminaalin aulassa soitti orkesteri reippaasti sekä tempolla että volyymilla. Etsimme lähtöselvitysautomaatin, koska halusimme tulostetut boarding-passit. Se onnistui helposti ja seuraava rasti oli viedä yksi laukuistamme menemään ruumaan.

 

Myöskään turvatarkastukseen ei ollut lainkaan jonoa, joten olimme ennätysajassa odottelemassa lentomme portin numeron ilmaantumista lähtevien lentojen taululle. Kävimme tutustumassa ravintolakeskittymän lounasvaihtoehtoihin, joista Versailles-kahvilan tarjonta näytti houkuttelevimmalta.

Liekö sitten viittaus kuppilan ranskalaisuuten vai oliko muuten vain sattumaa, että kahvilan palvelu oli tylyä ja piittaamatonta. Lisäksi tuntui käsittämättömältä, että kansainvälisellä lentoasemalla toimivan ravitsemusliikkeen henkilökunta ei puhu englantia kuin sen verran mitä tarvitaan tilauksen vastaanottoon.

Onneksi Ninan grillattu lohifile ja Juhan grillikana olivat aivan hyvän makuisia. Välttääksemme automaattilitkut, etsimme vielä kahvilan, jossa oli oikea espressokeitin. Kupposten jälkeen katselimme vielä kauppojen tarjontaa ennen siirtymistä ilmoitetulle lähtöportille.

Lissabonin kenttä on – avaran sisääntuloaulan jälkeen – melkoinen sokkelo ennen porteille vieviä putkia. Hyvää siinä on, että ruokapaikat ja myymälät ovat ryppäissä, joten niiden katsastaminen ei tarkoita kävelemistä terminaalin päästä päähän. Nina osti jälleen ”viime-hetken-pussukan” Salma Hayekin näköiseltä myyjätytöltä.

Portilla koneeseen siirtymisen viivästyminen ei luvannut hyvää lyhyeen vaihtoomme Münchenissä. Kone myös lähti parikymmentä minuuttia myöhässä eikä saanut kurottua sitä kiinni lennon aikana. Lomareissun alusta tuttu jännitys pääsystä jatkolennolle palasi takaisin.

Heti laskeututtuamme hivuttauduimme mahdollisimman paljon eteenpäin pyydellen anteeksi ja hokien ”connecting flight”. Kone oli tietysti tullut porttiin aivan terminaalin vastakkaisessa päässä siitä mistä jatkolento lähti. Hilppasimme melko reippaasti terminaalin päästä päähän vain päätyäksemme pitkään boarding-jonoon.

Loppujen lopuksi jatkolentokin lähti hiukan myöhässä ja olisimme ehtineet koneeseen vaikka konttaamalla. Ainoaksi mielenkiitoiseksi seikaksi jäi ehtikö ruumassa ollut matkalaukkukin. Koska vaihtokenttämme oli Saksassa, niin emme olleet huolissamme sen häviämisestä kokonaan.

Lennon aikana Nina puristi vielä viimeisetkin mehut Portugalista. Hän luki loputkin matkalla mukana olleet valokopiot matkailukirjojen sivuista – Juhalle ääneen. Niissä kerrottiin Portugalin lievästi sanoen värikkäästä valtiohistoriasta.

Saavuimme Helsinki-Vantaalle hiukan ennen yhtätoista illalla ja ruumaan annettu laukkukin tuli ensimmäisten joukossa. Nina haki Alepasta yö- ja aamupalatarvikkeet ennen siirtymistämme taksiin. Palasimme kotiin melko pirteinä johtuen kahden tunnin aikaerosta Portugaliin ja yö oli selvästi etelän vastaavaa valoisampi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Münchenin pikataival

Vastaa