Koya-vuorella

Heräsimme ajoissa, koska oli jälleen retkipäivä. Aamiaishuonetta johti jälleen sama kiireinen pukumies kuin edellisenä aamuna. Hänellä oli edelleen haasteita saada esimerkiksi länsimaiset aterimet riittämään. Taas sai jonotella tyhjien haarukka- ja veitsilaatikoiden edessä ennen kuin hän juoksutti niitä yksitellen keittiöstä. 

Ehdimme kuitenkin jo yhdeksän aikoihin Namban rautatieasemalle etsiskelemään Nankai-yhtiön toimipistettä. Päivän kohteeseemme pääsee perille vain kyseisen yhtiön junilla, joten JR Passia hyödyntävä osa matkasta ennen pakollista vaihtoa ja maksullista osuutta olisi myös pidentänyt matka-aikaa.

Haahusimme hetken katutasossa, kunnes Nina huomasi kahden vierekkäisen rullaportaikon johtavan eri kerroksiin. Löydettyämme toimiston pääsimme vaihtamaan edellisiltana tulostetun voucherin varsinaisiin lippuihin. Puolikorkeasta kielimuurista johtuen takkusimme jonkin aikaa junien lähtö- ja vaihtoaikatauluja ennen kuin meille selvisi vaihtoehtomme.

Ehdimme sopivasti muutamaa minuuttia yli kymmenen lähtevään junaan. Se jyskytteli vajaan tunnin Hashimoton asemalle, jossa hyppäsimme muutaman minuutin vaihdolla vierestä lähtevään junaan. Hashimotosta juna lähti pikkuhiljaa kiipeämään vuorille. Toinen vajaa tunti oli upeassa vuoristomaisemassa kiemurtelua, jota ajoittain säesti korviavihlova kirskuminen junan pyöristä mutkaisella radalla.

Tämän junan päätesema oli Gokurakubashi, josta kiipesimme vielä köysiratajunalla viitisen minuuttia Koyasanin asemalle. Varikkopysähdyksemme asemalla sai meidät melkein jäämään bussista. Lippukassan vanhempi mies elehti juoksemista: ”Hashiru hashiru!”

Yli 850 metrin korkeudessa Koya-vuoren huippujen syleilyssä oleva temppelialue on Shingon-buddhalaisuuden keskus. Ajoimme bussin kyydissä ensin kylän toisella reunalla olevan Okunoin-hautausmaan edustalle. Kävelille upeassa seetrimetsässä olevan seesteisen alueen läpi katsellen muistomerkkejä. Pagodojen lisäksi muistomerkkeinä oli paljon Buddha-patsaita – sitä hoikempaa tyyliä – miehenkorkuisista parikymmensenttisiin reliefeihin.

Tapana tuntui olevan pukea patsaalle ruokalappua muistuttava – yleensä punainen – vaate ja hattu – yleensä kudottu pipo, mutta hellehattujakin näkyi. Pari kilometriä pitkän alueen toisessa päässä on Lyhtyjen sali, jossa palaa aina 10.000 lyhtyä. Kävimme sisällä kuuntelemassa mantralaulantaa. Kuvaaminen tällä kyseisen buddhalaisuuden pyhimmällä paikalla on kielletty.

Kuvaaminen kielletty, mutta äänittämistä ei mainittu

Palattuamme takaisin alueen toiseen päähän, etsiskelimme hetken bussipysäkkiä takaisinpäin. Kyyti tulikin ihan kohtuuajassa ja ajoimme kylän toiselle puolelle katsomaan temppelialuetta. Upean Konpon Daito Pagoda -puurakennuksen sisällä on ”kosminen Buddha”. Se on tämän buddhalaisuuden haaran keskeisin hahmo. Kultaisen patsaan ympärillä on neljä muuta Buddhaa kuin henkivartijoina. Kävimme myös Kondo-salissa, ja samoin kuin edellisessä rakennuksessa, oli siellä kuvauskiellon lisäksi myös kenkäkielto. Popot piti jättää ulkopuolelle.

Olimme mielestämme nähneet olennaisimmat, joten päätimme lähteä etsimään lounaspaikkaa. Lounasaika ja sen myötä aukioloajat olivat jo ohi, joten lämmitellessämme kahvikupposten äärellä löytämässämme kuppilassa, päätimme hankkiutua paluumatkalle.

Laskeutuminen vuorelta

Siirtyminen takaisin Osakaan meni aivan yhtä kätevästi kuin aamun menomatka. Koska päätepysäkki oli Namba, niin päätimme uusia loistavan ruokailukokemuksemme toissapäivältä. Zanmai oli taas täynnä, mutta jonoa ei ollut ja saimme aivan samat paikat tiskin ääreltä. Kokit olivat vaihtuneet edelliskerrasta, mutta ruoka oli edelleen fantastista.

Tällä kertaa ei reilun kahden kilometrin patikointi hotellille innostanut, joten siirryimme vain ”oman” linjamme lähimmälle asemalle ja hurautimme metrolla hotellille kurvaten marketin kautta.

Vastaa