Kioton Hiashiyama

Aamu valkeni puolipilvisenä auringon kuivatellessa nopeasti edellisen yön vedenpaisumusta. Päivän ohjelmassa oli Lonely Planet -opaskirjan ehdottama Kioton keskustasta itään olevan Higashyaman alueen kävelykierros sen eteläiseltä osalta. Toissapäiväinen filosofin polku on saman alueen pohjoispuoli. 

Ilmeisesti kirsikankukintasesonki oli ohi, koska Akira ei enää tarjonnut päivälippuja bussiin. Niitä saa kuitenkin ostaa kuljettajalta, joten ostimme ne poistuessamme bussista Gojo-zakan pysäkillä. Liityimme kirjaimellisesti jatkoksi turistijonoon, joka nousi kauppoja ja ravintoloita täynnä olevaa katua kohti Kiyomizu-deran temppelialuetta. Pidimme kahvitauon puolessavälissä nousua.

Kivuttuamme temppelialueelle oli ensimmäinen kohteemme Tainai-meguri. Se tarkoittaa paluuta Daizuigu Bosatsun eli naispuolisen bodhisattvan kohtuun. Lysti maksaa sata jeniä eli euron ja jyrkät portaat laskeudutaan sukkasillaan kantaen kenkiä muovikassissa.

Sisällä on aivan säkkipimeää ja eteenpäin kuljetaan tuntoaistin varassa kuljettamalla kättä pitkin helminauhaa muistuttavaa puista kaidetta. Meitä seurasi pimeään vanhempi rouva, joka jankkasi kovaan ääneen jotain mantraa. Se lisäsi kokemuksen aavemaisuutta. Yhtäkkiä silmät erottivat himmeästi valaistun kiven, jonka päällä on sanskriitin kirjain, joka kuvaa Daizuigu Bosatsun nimeä. Kiveä voi kääntää ja esittää toiveen – emme kokeilleet. Sitten hapuiltiin eteenpäin, ylöspäin ja ulos.

Ulkopuolella katselimme mihin suuntaan jatkaisimme ja kuulimme kuinka vieressämme selitti mies ystävälleen äskeistä kokemustaan todella leveällä jenkkimurteella: ”It’s like you’re forced blind. First you can’t see anything and then there’s a rock.”

Kiertelimme katselemassa itse temppelin ja muuta hyörinää melko laajalla temppelialueella. Nina kiteytti osuvasti tunnelman alueella olevan kuin Kööpenhaminan Tivolin teemapuistossa. Palasimme takaisin ja kuljimme läpi muidenkin todella vilkkaiden katujen kurkistaen välillä todella kauniille Ishibei-koji -kadulle. Se on kapea ja kiemurtelee vanhojen matalien puutalojen lomassa.

Kävimme Kodai-ji -temppelialueella, joka oli rauhan tyyssija verrattuna Kiyomizu-deran markkinameininkiin. Lounasaika oli ollut ja mennyt jo aikaa sitten ja aina avoimet turistirysät eivät oikein innostaneet. Päästyämme Maruyama-koen -puistoon Nina tankkasi energiaa vaniljapehmiksellä ja Juha natusteli kanatriyakihodarin.

Puistossa päätimme lopettaa päivän temppelikierroksen, koska kello viiden sulkemisaika oli lähellä emmekä halunneet juosta läpi seuraavan kohteen. Laskeuduimme kukkuloiden reunalta katselemaan Gion ja Pontocho -alueiden vilinää.

Gion on kapeiden katujen sokkelo, jossa on lukuisia oletettavasti yökerhoja. Ainakin ennen auringonlaskua alue ei ollut erityisen vilkas. Pontocho oli mukavan eloisa ja erittäin kaunis alue johtuen myös sitä halkovasta kanaalista.

Koko päivän olimme nähneet paljon turisteja – varsinkin kiinalaisia, jotka olivat vuokranneet kimonot jostain alueen lukuisista vuokraamoista. Aiemmin olimme myös nähneet japanilaisnaisia kimonoissa. Nyt bongasimme ensimmäiset oikeat geishat, jotka valkoisiksi maalattuine kasvoineen sipsuttelivat yllättävän sulavasti korkeilla puusandaaleillaan.

Kierrellessämme alueella katselimme valmiiksi ravintolatarjontaa. Kellon tullessa kuusi olimme jo valitsemamme ravintolan edustalla odottamassa ovien aukeamista. Japanilaista tapasta tarjoilevassa ravintolassa istutaan keittiötä kiertävän tiskin ääreen. Tilaus koostuu itse valituista pienistä annoksista, jotka isompia lajitelmia lukuunottamatta ovat keskenään samanhintaisia.

Keittiön toiminnan seuraaminen kävi viihteestä mussutellessamme keräilyeriä. Välittömästi edessämme oli matala vesitankki täynnä simpukoita. Niiden lomassa lekotteli pari kampelaa ja grottia muistuttava kala. Pohjassa lekotteli myös jättikatkarapuja, joskin yksi hermostunut säpisi vähän väliä jossain altaan nurkassa. Silloin tällöin yksi kokki nappasi altaasta jotain ja alkoi valmistaa siitä annosta.

Maittavan aterian jälkeen palasimme asunnolle samaa bussilinjaa kuin aamulla. Ninan kahvihammasta kolotti vielä, joten poikkesimme hakemassa lähikaupasta kupposen.

Vastaa