Viimeinen päivä Kiotossa

Aamu oli pilvipoutainen ja edellistä viileämpi. Ajelimme bussilla Gionin pysäkille ja nousimme Maruyama-puistoon, jonne toissapäiväinen temppelikierroksemme oli päättynyt. Viimeinen Kioton temppeleistä listallamme oli Chion-in. 

Temppelialueen edessä on Japanin suurin Sanmon-portti. Massiivisen rakennelman edustalla oli muutama nuori munkki, jotka tervehtivät temppelialueelle saapuvia. Portin takana nousee kukkulan rinnettä portaikko, joiden porraskorkeus tuntui melko reippaalta ottaen huomioon japanilaisten keskimitan.

Portaiden yläpäässä huomio kiinnittyi valtavan kokoiseen metalliseinäiseen rakennukseen, joka näytti tehdaslaitokselta. Opaskartasta selvisi, että temppelin päärakennus oli remontissa ja suuren puurakennuksen ympärille oli rakennettu kokonainen halli suojaamaan remontointia, joka valmistuisi 2019.

Laajalla temppelialueella on kuitenkin 105 muuta rakennusta tutkittavaksi. Valtaisaa kompleksia kutsutaankin ”puhtaan maan buddhismin” vatikaaniksi. Ylhäällä oli myös pikkubussin pysäkki. Busseja tuli ja meni todella tiheästi kuljettamassa iäkkäämpää porukkaa, joille portaikko olisi ollut tekemätön rasti.

Kuuntelimme hetken mantralaulantaa yhden rakennuksen edustalla ennen kuin nousimme katsomaan kellotornia. Nimestään huolimatta se on kuitenkin vain noin kahden kerroksen korkuinen rakennus, koska valtava 70 tonnia painava kello roikkuu alle pari metriä maanpinnan yläpuolella.

Buddhalaiskellojen tyyliin sitä soitetaan muurinmurtajamaisesti vaakatasossa riippuvalla tukilla, joka heilautetaan kellon kylkeen. Osuimme paikalle juuri sopivasti, kun kolme munkkia heiluttelivat tukkiin vauhtia ja sitten noin minuutin välein riuhtaisivat sen verran, että se jysäytti kellon kumajamaan.

Temppelin kellonsoittajat

Kiertelimme rauhallista aluetta ja osuimme pyhätölle, jossa päivystävät iäkkäät ja iloisesti hymyilevät munkit kehottivat meitä ottamaan kengät muovikassiin ja nousemaan pyhätön kuistille. Yksi heistä näytti kohteliaasti meille paperin, johon oli myös englanniksi kirjoitettu käyttäytymisohjeet vierailijoille.

Asetuimme pyhätön ovien ulkopuolelle kuuntelemaan hetkeksi yksittäisen papin mantralaulantaa ja vatimaisen kellon kajauttelua. Jatkoimme kuistin nurkan ympäri ja seurasimme käytävää, joka vei peitetyn päärakennuksen kuistille jatkuen sieltä viereiseen rakennukseen. Käytävässä aloimme kuulla varsinaisen munkkikuoron mantraamista.

Tupsahdimme pyhättöä ympäröivään saliin, jossa meitä kehoitettiin ystävällisesti viittoen käymään peremmälle. Salissa istui tatamilla sekä japanilaisia että turisteja katselemassa ja kuuntelemassa pyhätössä pidettävää seremoniaa. Kaikki pyhätön seinät olivat avoimina ja seremoniaa sai selvästikin kuvata, koska paikalla oli myös ammattikalustoa välittämässä kuvaa monitoreihin.

Pyhätön sisällä istui lattian täydeltä munkkeja ja pappeja, jotka vuoroin mantrasivat ilmeisesti seremoniaa johtavan vanhan papin kanssa. Monitorissa näkyvällä vanhalla miehellä oli päässään suuri päähine, joka muistutti tötterölle sidottua ylisuurta cowboy-hattua.

Buddhalainen seremonia

Kuunneltuamme seremoniaa jonkin aikaa siirryimme takaisin ulos. Osa temppelialueen opaskarttaan merkityistä alueista oli ilmeisen poikkeuksellisesti suljettuna ja selvästi meneillään oli jokin tapahtuma. Myöhemmin meille selvisi, että olimme osuneet keskelle Gyoki Daie -seremonioita, joita vietetään huhtikuun 18-25 päivinä 1200-luvun vaihteessa eläneen Honen-nimisen pyhän miehen muistoksi.

Laskeuduimme temppelialueelta ja aloimme aktiivisesti tutkailla lounasravintolaa, koska lounasaika oli loppupuolella. Bongasimme pienen katetun kadun, jossa selvästikin oli jotain puoteja. Sieltä löytyikin myös todella pieni ja viehättävä pikku ruokapaikka, jonka emäntä teki myös Ninalle soveltuvan version tarjolla olleesta kanasta. Ruoka oli todella hyvää ja jälleen kerran totesimme kuinka paljon tulemme kaipaamaan oikean kanan makua nassuttaessamme broileria kotipuolessa.

Meidän listamme Kioton kohteista oli nyt koluttu, joten suunnistimme kohti keskustaa valiten mahdollisimman mielenkiintoisen näköisiä katuja. Pidimme kahvitauon kivassa kuppilassa. Istuimme ensin takaosan pöydässä, mutta oletettavasti takapihalle avoimesta ikkunasta sisään kiivennyt torakka sai meidät siirtymään tiskin ääreen. Emme halunneet jakaa tilaamaamme jäätelöannosta sen kanssa.

Ylitimme joen ja käännyimme hauskan näköiselle kapealle kujalle, jossa melkein jokainen ovi johti ravintolaan. Ne toki aukeaisivat vasta aikaisintaan viideltä iltaa varten. Onneksi olimme jo syöneet hyvän lounaan. Päätimme juoda vielä toiset kupposet ennen paluuta asunnolle pakkailemaan. Sellaiset saatiin kahvilassa Ogawa Coffee.

Asunnolla Ninan säikäytti päivän toinen torakka. Se vipelsi keittiön ruokakaapissa. Ninan seisoessa asuinhuoneen tuolilla Juha hätisteli ötökän karkuun, koska emme halunneet kuolleen torakan hajun houkuttelevan sen sukulaisia paikalle. Veikkaamme, että majatalomme Booking.com-arvosana 9.7 saa pienen kolauksen.

6 kommenttia artikkeliin ”Viimeinen päivä Kiotossa

  1. Mahtaa teille olla uusi kokemus, kummankaan kielitaito ei riitä!
    Ihanat kuvat, joita vihdoinkin pääsen kommentoimaan. olen myös päättänyt ryhtyä oikeaksi bloggariksi!

    !

  2. Tuo minun blokkariksi ryhtyminen tuli siitä, että JT käski minun blokata kaikki kamat keittiön tiskipöydän alta, vettä oli vuotanut kaappiin. Olimme lähdössä Ooperaan ja jätin kaikki tavarat keittiön lattialle. Onneksi J sai putken kiinni ja pidämme peukkuja, ettei vahinko uusiudu. Sitten blokkasin tavarat parempaan järjestykseen takaisin.

Vastaa