Kioto – Tokio

Hyvästelimme Akiran. Kerroimme myös edellisen illan kohtaamisesta kutsumattoman vieraan kanssa, jotta hän olisi tietoinen asiasta. Olimme päättäneet, ettemme anna tapauksen vaikuttaa majatalon arvosteluumme, koska muuten kaikki hoidettiin aivan loistavasti. Akira oli luonnollisesti kovin pahoillaan tapahtuneesta, mutta hyvästelimme hyvässä hengessä. 

Ajelimme bussilla Kioton asemalle, jossa nousimme Shinkansen Hikari -junaan sopivasti pari minuuttia ennen sen lähtöä. Luotijunia kulkee monta tunnissa ja Japan Rail Passille sopivia Hikari-junia noin puolen tunnin välein. Se kulkee Kioton ja Tokion välillä olevat reilut 500 kilometriä noin kahdessa tunnissa ja kolmessa vartissa.

Junassa on toisella puolella kolme istuinta ja toisella kaksi. Saimme melko täydestä vaunusta kaksi paikkaa kolmosen puolelta vanhemman herrasmiehen vierestä. Nagoyan asemalla vapautui kahden penkin paikat ja vaihdoimme niihin heti, koska Fuji-vuori olisi sillä puolella junaa. Päivä oli kuitenkin sen verran pilvinen, että vuori tuskin näkyi ja sen tunnisti vain, koska se oli ainoa huippu, joka oli pilvien peitossa.

Saavuimme Tokion valtavalle asemalle ja vaihdoimme Yamanote-linjalle, joka kiertää renkaana Tokion alueella. Se on JR:n operoima, joten se siihen kelpaa Japan Rail Pass. Loppupätkän ajoimme metrolla, koska sillä pääsi jonkin verran lähemmäksi hotelliamme. Noustessamme Mitan metroasemalta katutasolle meitä huvitti, että kadulta nousi pyörätuoliramppi noin 30 senttiä korkealle tasanteelle, joka kuitenkin johti pelkkään portaikkoon alas asemalle.

Celestine Hotel sijaitsee Shiban kaupunginosassa ja hinta-laatusuhteen pitäisi olla kohdallaan, koska alue ei ole erityisen trendikäs vaikka onkin lähellä keskustaa. Majoittuminen tapahtui sujuvasti ja saimme huoneen 15 kerroksesta, josta avautuvassa näkymässä on Tokiota silmänkantamattomiin.

Asetuttuamme taloksi päätimme lähteä katselemaan Tokion ehkä kuuluisinta aluetta. Kävelimme Tamachin asemalle, josta pääsimme suoraan Yamanote-linjalle. Poimimme matkalla olleesta Starbucksista Caffe Mochat saadaksemme energiaa ruokapaikan etsimiseen.

Ajoimme Shibuyan alueelle, joka on tunnettu mm. elokuvasta Lost in Translation. Aseman edustalla arvoimme hetken ilmansuuntia ja sitä mistä se ”eloisin” alue löytyy. Nähtyämme ihmismassat ylittämässä risteystä tiesimme löytäneemme oikean paikan. Liityimme massaan ja katselimme neonvalomeren keskellä vaeltelevia ihmisiä sekä ravintoloita, joista oli runsaudenpulaa. Suuri osa tarjonnasta oli joko kiinalaisia tai muka-eurooppalaisia, jotka tietenkin ovat paikallisille eksotiikkaa.

Shibyan risteyksessä

Me valitsimme vinkeän Genki Sushi -ravintolan, jossa on numeroidut asiakaspaikat ja niissä pääte tilaamista varten. Tilatut annokset saapuvat pienillä tarjotinvaunuilla pitkin raidetta ja pysähtyvät kohdalle. Sushi ei pärjännyt edes suomalaiselle Hanko Sushille, joten kokemus oli enemmän kuriositeettia kuin gourmeeta.

Pyörimme vielä jonkin aikaa katselemassa vilkkaiden katujen hyörinää sekä poikkesimme Seibu-tavaratalon herkkukerroksessa poimimassa mansikoita ja hedelmiä ennen paluuta hotellille.

2 kommenttia artikkeliin ”Kioto – Tokio

  1. Ne tavaratalot, ne tavaratalot. Kun en löytänyt mitään ostettavaa, minua pyydettiin menemään miesten osastolle, olin liian pitkä. Te näette paljon, minä katselin iltaisin sumopainia, matkan lopussa osasin jo ottelijoiden nimetkin. Nauttikaa!

Vastaa