Cartagena

Päivän ohjelmassa oli retki Cartagenaan. Päätimme mennä junalla testataksemme samalla bussireitin huoneistolta rautatieasemalle siltä varalta, ettemme saisi kyytiä lähtöaamuna. Puoli yhdeksän aikoihin olimme jo pysäkillä odottamassa 44-linjan bussia.

Ruuhkaa ei ollut nimeksikään ja bussimatka meni sujuvasti vaikkakin toki kesti noin kaksinkertaisesti sen mitä autokyydillä. Patikoimme parisataa metriä pysäkiltä rautatieasemalle, jossa ehdimme juoda kahvit – nautinnoksi ei Lavazza-kuraa valitettavasti voi kutsua.

Aikaa oli todella reilusti, koska automaattikuulutuksen kertoessa Cartagenan paikallisjunan lähtevät hetimiten, ei koko tsugea näkynyt vielä laiturin lähelläkään. Selvästi käytetyn näköinen pätkä vaunuja ilmestyi viimein laiturin viereen ja noin tusinan verran matkustajia nousi kyytiin. Matkaan päästiin kymmenkunta minuuttia myöhässä.

Istuimme kaksistaan viimeisessä vaunussa ja hetken kuluttua meille selvisi miksi saimme koko vaunun itsellemme. Ilmastointi pakkasi dieselin katkun viimeisen vaunun perälle. Vaihdoimme kahdesti istumapaikkoja ja vaunuja kohti junan keulaa ennen kuin löytyi raittiimpaa ilmaa.

Cartagenan asemalta suunnistimme ensimmäiseksi läheiselle linja-autoasemalle, koska olimme niin varmasti menossa bussilla takaisin. Päätimme ostaa liput valmiiksi kello viiden pikavuoroon. Yksi bussi oli juuri lähdössä Murciaan ollessamme lippujonossa ja tiskillä kyseltiin onko sinne matkustavia. He saivat liput ja kiirehtivät laiturille.

Emme tietenkään ohittaneet jonoa, koska olimme menossa vasta iltapäivällä. Kun vuoromme sitten tuli ja Nina kertoi kohteen, niin myyjärouvan puolisäikähtänyt ilme kertoi hänen ajatuskulkunsa sekunnissa: ”Nämä turistit eivät tajunneet äskeistä hoputusta ja nyt myöhästyivät.” Havaittuaan rouvan ilmeen Nina lisäsi nopeasti espanjaksi ”viideltä” saaden rouvan silminnähden helpottumaan.

Nykyisin Cartagenana tunnetun satamakaupungin historiassa ovat rellestäneet niin roomalaiset, visigootit, maurilaiset kuin espanjalaisetkin. Eri aikakausilta on vaikutteita näkyvissä raunioiden muodossa. Tuoreimmat rauniot ovat kuitenkin ihan 1900-luvulta. Taloja on purettu paljon ja rakentaminen on joko kokonaan jäänyt tai kaunis etusivu odottaa pystyyn tuettuna uusrakennusta taakseen.

Kiertelimme katuja pysytellen mahdollisuuksien mukaan varjoisalla puolelle auringon paahtaessa lähemmäs 40 asteen voimalla aivan pilvettömältä taivaalta. Istuskelimme jonkin aikaa upean Gran Hotel -rakennuksen edustalla olevalla aukiolla katsellen ihmisiä ja tankaten nestettä.

Toinen taukomme oli melko nopeasti edellisen jälkeen huomatessamme italialaistyylisen jäätelöbaarin. Normioloissa emme olisi sen näköisestä tiskistä Italiassa ostaneet jäätelöä. Söihän sitä vaikkei aidoilla italialaisilla ollut mitään pelättävää.

Vinkkejä hyvän jäätelöbaarin valintaan; Kaukalot eivät saa olla kukkuroillaan eli jäätelö ei saa olla kylmäpintaa korkeammalla. Lisäksi jäätelön pinnan pitää olla matta, koska kiiltelevä tarkoittaa sulamista. Joissain parhaista paikoista jäätelöä ei edes näe, koska se on kokonaan kylmätiskin sisään upotetuissa kannellisissa sylintereissä.

Kävimme rantabulevardilla katsomassa lahdella olevia huviveneitä sekä laivaston kalustoa. Suunnistimme kuitenkin melko nopeasti takaisin talojen varjoihin avoimelta ranta-aukealta. Olimme katsoneet valmiiksi hyvät arvostelut saaneen tapas-ravintolan lähikaduilta. Saapuessamme paikalla paikka oli niin tiiviisti kiinni, että se näytti sulkeneen lopullisesti.

Pienen surffailun tuloksena löytyi lähistöltä niinikään hyvät arviot saanut italialaistyylinen ravintola, joka todellakin oli auki ja selvästi suosittu. Ruoka oli erinomaisen hyvää ja annoskoko oli valtava. Emme voineet millään tilata jälkiruokaa vaikka niistäkin oli houkuttelevia vaihtoehtoja.

Tassuttelimme kierrellen takaisin linja-autoasemalle odottamaan paluukyytiämme. Aseman kahvilassa oli mukavan viileää istuskella ja tankata nestettä. Bussi lähti ajallaan ja pyyhälsi lähes koko ajan moottoritien ohituskaistalla ajaen liki 50 kilometriä alle kolmessa vartissa.

Ilmastoidun bussin jälkeen helle tuntui todella rajulta. Kävellessämme kohti katua, jota pitkin paikallisbussimme kulkee, Ninaa alkoi heikottaa sen verran, että poikkesimme sisään kohdalle osuneeseen liikkeeseen viilentymään. Se sattui olemaan apteekki ja Ninan istuessa hetkeksi lepäämään tuli ystävällinen farmaseutti kysymään miten voi olla avuksi. Tajuttuaan tilanteen hän kehotti istumaan niin kauan kaikessa rauhassa kuin haluamme ja toi myös viuhkan, jolla hän leyhytteli Ninaa Juhan tehdessä pieneen pullolliseen vettä palautusjuoman mukanamme olleista Fluoridral-jauheista.

Ninan olon parannuttua kävelimme läheiseen El Corte Ingles -tavarataloon enemmänkin viilenemään kuin shoppailemaan. Kumpikin aktiviteetti sai Ninan jälleen täysin virkeäksi ja etsimme lähikadulta linjan 44 pysäkin. Bussi tulikin sopivasti muutamassa minuutissa ja vei meidät aivan täydellisesti juuri asuntomme lähellä olevan Mercadona-marketin kohdalle.

Palatessamme ostosten kanssa asunnolle huomasimme viereisen asunnon oven olevan auki. Sisällä näkyi oletettavasti kiinalainen pariskunta, joka kuitenkin tervehti meitä espanjaksi. Myöhemmin selvisi, että naapuriemme lisäksi kiinalaista sukujuurta olevia oli myös yläkerran asunnossa. He myös tunsivat toisensa, koska asuntojen välillä kävi jatkuva trafiikki ja kälätys ulkonakin oli melkoinen. Harmittavinta oli kuitenkin se, että jostain syystä ovien sulkeminen piti tehdä aina aivan käsittämättömällä voimalla paiskoen.

Vastaa