Retket kavereiden kanssa

Jo muutaman vuoden ajan olen kutsunut tuntemiani motoristeja alkukesän päiväajelulle. Kohteena on jokin enintään parinsadan kilometrin etäisyydellä Helsingistä oleva kiinnostava paikka. Aluksi mukana oli pari pitkäaikaisinta motoristiystävääni, mutta viime vuosina osallistujamäärä on kasvanut. Pyöriä on ollut parhaimmillaan reilu tusina ja jotkut ovat mukana myös kaksi päällä.

Ajelun pääkohde valitaan ja reitti suunnitellaan hyvissä ajoin keväällä. Valintatiimissä on Juhan ja Ninan lisäksi Etelä-Suomen mutkatiet hyvin tunteva reittimestarimme Ilari. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia mahdollisista kohteista ja taukopaikoista.

Ajelupäiväksi on viime vuosina vakiintunut kesäkuun toinen sunnuntai. Kokoonnumme jossain keskustan ulkopuolella olevalla huoltoasemalla, josta saa aamupalaa. Sieltä reitti kulkee mahdollisimman paljon pieniä – mutta päällystettyjä – mutkateitä pääkohteeseen, jossa myös ruokaillaan. Ajamme yleensä noin tunnin kerrallaan taukojen välillä. Paluumatkan viimeiset kaffet nautitaan jossain pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevassa kuppilassa, jonka jälkeen kukin erkanee letkasta taholleen.

Motoretkien matkakertomukset