Aamu oli erityisen kostea. Merelle katsellessa horisonttia oli lähes mahdoton erottaa usvasta. Aamiaisen jälkeen maksoimme hotellin respaan ravintolalaskumme ja edellisen päivän hoidot. Sitten hyvästelimme gekkot ja hyppäsimme keskustaan lähtevään taksiin.
Olimme Hua Hinin lentokentän ainoat matkustajat. Meidät ohjattiin mukavan viileään ja rauhalliseen odotushuoneeseen. Lueskeltuamme jonkin aikaa meidät ohjattiin turvatarkastuksen läpi ja suoraan odottavaan Cessnaan. Olimme myös lennon ainoat matkustajat.
Lento Hua Hin – Bangkok
Bangkokin lentokentällä aloimme etsiskellä kyytiä hotelliimme. Kotimaan terminaalista saamiemme ohjeiden mukaisesti siirryimme ensin kansainvälisen terminaalin puolelle. Paikalliseen tyyliin shuttlebussit ovat merkitsemättömiä pakettiautoja, joten ulkona etsiminen satojen taksien ja pakujen joukosta olisi ollut turhaa. Suunnistimme suoraan saapumisalueen infotiskille.
Kun infon kuulutus ei tuonut paikalle ketään, soitti Juha hotellille. Kuljetus luvattiin paikalle vartissa. Reilun vartin päästä Juha soitti uudelleen ja ojensi puhelimen infotiskin takana olevalle naiselle. Thaiksi käydyn keskustelun tuloksena kyyti löytyi alle kymmenessä minuutissa.
Vieressämme odotteli aivan hämmästyttävästi näyttelijätär Lucy Liun näköinen nainen punaisessa T-paidassa ja rikkinäisissä farkuissa. Emme pyytäneet nimmaria.
Meidät poimineen pikkubussin reitti kiemurteli edestakaisin moottoriteitä kannattelevien betonisten pylväiden viidakossa. Hetken jopa täysin poispäin hotellistamme, jonka nimen Kirsi ehti bongata korkean rakennuksen kyljestä. Ajomatkaa kentältä kertyi varmasti ainakin kolminkertaisesti linnuntiehen verraten.
Saavuimme lopulta ehkä parikymmentä vuotta sitten parhaat päivänsä nähneelle Asia Airport -hotellille. Saatuamme tavarat huoneeseen suunnistimme saman tien aulan coffee shoppiin myöhästyneelle lounaalle. Ravintolan hovimestari levitti lautasliinat syliimme kuin hienommassakin ravintolassa.
Syömästä päästyämme ajattelimme käydä vielä kaupungilla pyörimässä, mutta hotellin respan kanssa käyty keskustelu sai meidät toisiin aatoksiin. Oli kuulemma juuri ruuhka-aika, joten olisimme saaneet istuskella taksissa arviolta tunnin pelkästään päästäksemme kanaalimarkkinoille.
Kuljeskelimme hotellirakennuksen ohessa olevassa ostoskeskuksessa. Se on kuin suuri elektroniikkabasaari. Kolme kerrosta liikkeitä, jotka myyvät tietokoneita: niin uusia kuin käytettyjäkin purettuina, värikasettien täytteitä, CD- ja DVD-levyjä – tyhjinä ja täysinä – puhelimia, viihde-elektroniikkaa, komponetteja, audiolaitteita – ihan kaikkea.
Vaikka suurin osa tavaroista on no name -tuotteita niin joukossa oli myös tuttuja merkkejä. Parin satunnaisen laskelman tuloksena hintataso ei kuitenkaan ollut merkittävän alhainen Suomeen verraten.
Vietimme lopun iltaa lueskellen ja leväten seuraavan päivän törkeän aikaista heräämistä varten. Illan viimeiset naurut irrotti Kirsin viaton kysymys juteltaessa edellispäivän hoidoista: ”Onnistuiko ne mimmit vetämään sinua sormesta niin että rusahti?”
