Herätyskello soi törkeän aikaisin – aamukolmelta. Nelituntinen yöuni tuntui selvästi liian lyhyeltä. Onneksi olimme käyneet tekemässä check-in-rutiinit jo edellisenä iltana. Siksi ei tarvinnut herätä vielä tuntia aiemmin. Unihiekat eivät karisseet edes aamusuihkussa.
Lento Veronaan lähti noin kuudelta. Boeing 757 tuntui normaaliakin ahtaammalta, koska kolmen istuimen penkkiriveissä ei todellakaan pysty irrottamaan kyynärpäitä kyljistään. Ruokailu olikin varsinainen ranneakrobatian näytös. Kolmetuntinen lento sujui kuitenkin nopean tuntuisesti ajoittaisen nuokahtelun sävyttämänä.
Alppien – tai italialaisittain Dolomiittien – yli lennettäessä tiesimme olevamme jo lähellä. Garda-järvi näkyi hyvin upean aurinkoisessa ja pilvettömässä kelissä. Maiseman muutos vuorien sylissä olevasta kapeasta pohjoispäästä aivan tasamaalla olevaan leveään eteläosaan oli pohjoismaiseen maisemaan tottuneelle varsin epätodellisen näköistä.
Veronan kentällä meinasi tulla uskon puute, kun laukkumme tuli hihnalta viimeisten joukossa. Ninan sisko Kristel matkaopaskollegojensa kanssa ohjaili saapuneet lomailijat odottaviin linja-autoihin. Matka Veronasta Rivan kaupunkiin Garda-järven pohjoispäähän kesti tunnin. Vuoristoinen maasto kapeine teineen on nannaa motoristeille ja heitä olikin liikkeellä todella paljon.
Hotellissamme Gabryssa eivät huoneet olleet vielä valmiina, joten istahdimme viihtyisään aulabaariin odottelemaan. Huolehdittuaan muut matkalaiset hotelleihinsa Kristel ehti seuraamme juuri ennenkuin huoneemme valmistui. Asetuttuamme taloksi lähdimme kolmistaan lounaalle läheiseen pizzeriaan.
Maukkaan lounaan jälkeen kävelimme kiireettömästi järvenrannan kävelyteitä pitkin Rivan vanhaan keskustaan. Tuntui huvittavalta kuulla miten Kristelillä napsahti ammattioppaan ”audio guide” päälle osoittaessamme kysyvästi muutamaa mielenkiintoisen näköistä rakennusta. Nautimme jäätelöt lauttasataman vieressä olevalla aukiolla ennenkuin Kristelin piti palata töihin.
Jäätyämme kahden kuljeskelimme kiireettä vanhan keskustan kapeita katuja. Pysähdyttyämme pikku kahvilan terassille teelle ja kahville alkoi tihuttaa vettä. Sadetta ei kestänyt kuin hetken ja lähdimme paluumatkalle takaisin hotellille.
Hotellissa tasoitimme univajetta päiväunilla, joiden jälkeen olikin jo aika sopia uudelleen tapaaminen päivän työt loppuun hoitaneen Kristelin kanssa. Kävelimme jo tutuksi tullutta reittiä vanhaan keskustaan. Iltahämärä tulee Rivaan aikaisin auringon laskiessa viereisen vuoren taakse. Löydettyämme Kristelin nautimme yhdessä illallista hotellimme suosittelemassa ravintolassa.
Ruoka olikin todella hyvää vaikka Juhan pasta-annos ”kalastajan tapaan” tarkoittikin pientä iltapuhdetta kuorineen valmistettujen simpukoiden ja katkarapujen takia. Ruoan jälkeen Juha irroitti hämmästyneen ilmeen tarjoilijatytöltä tilaamalla vielä toisen tupla-expresson. Sitten olikin jo aika lampsia alkavassa tihkusateessa takaisin hotellille ja yöunille.
