Riga

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2008Avainsanat , , , ,

Reissun ensimmäiselle aamulle tyypillisesti herätys oli törkeän aikainen. Kovasti odotetun matkan alkaminen vihdoinkin sai aamutoimet sujumaan ilman suurempaa haukottelua. Pyörä oli märkä öisen sateen jäljiltä eikä vilkaisu tasaisen harmaalle taivaalle luvannut yhtään parempaa. Onneksi ei kuitenkaan satanut. Puimme silti suosiolla sadevaatteet ajovaatteiden päälle. FJR:n mittarilukema oli 4025 startatessamme kohti Helsinkiä.

Vaikka olimme melko ajoissa Länsisatamassa niin pääsimme ilman pitempää odottelua ajamaan laivalle. Eckerö Linen Nordlandia lähti tasan kahdeksalta kohti Tallinnaa. Merimatka kului piinallisen hitaasti kahvilassa istuskellen ja torkahdellen. Ainoa kohokohta oli maukas buffetaamiainen. Puolimatkassa pilvet hälvenivät ja aurinko tuli ajoittain pilkahtelemaan kuuropilvien lomasta. Tallinnan jo näkyessä piiskasi laivaa ukkosen säestämä raju raekuuro.

Tallinnassa paistoi aurinko, mutta lähdimme kohti Pärnua sadekamppeet päällä. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen osuikin kohdallemme hetkellinen sadekuuro. Sen jälkeen keli pysyi aurinkoisena ja ensimmäisellä jaloittelupaussilla kuoriuduimme sadevehkeistämme. Lähestyessämme Pärnua oli kaupungin yllä niin mustaa pilveä, että vedimme kiltisti sadekuoret taas päälle bussipysäkillä kaupungin ulkopuolella. Pilvet väistyivät kuitenkin lähestyessämme keskustaa ja näimme vain selviä merkkejä juuri päättyneestä sateesta.

Kiertelimme hetken Pärnun keskustan vanhaa osaa kunnes Nina bongasi mukavan näköisen pizzerian. Sen edustalle oli jalkakäytävälle pysäköity liuta prätkiä. Laitoimme mopon parkkiin samaan tyyliin risteyksen toiselle puolelle ja menimme kuikuilemaan pöytää ravintolasta. Paikka oli aivan täynnä lukuunottamatta terassin kattamattomia pöytiä, jotka lilluivat vettä äskeisen sateen jäljiltä. Muutama motoristi oli juuri lopettanut ruokailun ja saimme pöydän katoksen alta heidän lähtiessään.

Ninan lounasvalinta oli kanasalaatti ja Juha tilasi chilihärkäpastan. Odotellessamme katselimme muihin pöytiin kannettujen annosten kokoa miettien monelleko ne oli tarkoitettu. Jonkin ajan kuluttua Ninan eteen tuotiin mahtava keko kanapalasia, joiden joukosta erottui muutama salaatinlehden palanen. Juhan annos oli inhimillisemmän kokoinen. Täyttävyyden takasi kuitenkin reilu juustokuorrutus, joka sai annoksen näyttämään piirakalta.

Ruokailtuamme vierimme takaisin mopon luo ja lähdimme jatkamaan kohti Rigaa – sadekamppeet päällä. Ajeleminen supertasaisella asfaltilla puuduttavan suoraa tietä alkoi väsyttää, mutta onneksi vain Nina otti torkut. Pienen poikkeuksen tien kuntoon toi raja-asema Viron ja Latvian rajalla. Sen kohdalla ja parikymmentä kilometriä Latvian puolella tie oli rapautunutta ja muhkuraista. Lisäksi tie jopa kaarteli ajoittain. Tätä virkistystä ei kauaa kestänyt. Tie muuttui jälleen sileäksi ja, jos mahdollista, entistäkin suoremmaksi.

Pidimme jaloittelutauon levähdyspaikalla, jonka kohdalla merenranta käväisi aivan viivasuoran tien vieressä. Missasimme ensimmäisen kahdesta peräkkäisestä levähdyspaikasta, koska paikasta kertova kyltti oli yhdeksänkympin nopeusalueella vain parisataa metriä ennen alueelle vievää risteystä. Reipas jarrutus olisi varmasti ollut liikaa paikallisella tyylillä aivan perässä roikkuneelle autoilijalle.

Latviassa tuntuu olevan käytäntönä, että ohi mennään missä ja milloin vaan. Hitaammat antavat tietä väistämällä osittain pientareelle. Jo puolentoista sadan kilometrin matkalla näkyi enemmän vaarallisia kohtaamistilanteita kuin Suomessa viiden vuoden aikana. Nopeusrajoitusten noudattaminen tarkoitti jatkuvaa ohitettavana olemista, kunnes Juha nosti nopeuden paikallisten tasolle. Siten vähenivät ne ohitustilanteet, joissa olimme itse mukana.

Vihdoin saavuimme Rigaan. Katu, jota ajoimme kohti keskustaa oli sekin lähes viivasuora. Oli todella outoa ajaa kaupunkiin navigaattorin ruudun sanoessa ”Seuraava käännös 12km”. Kello oli jo yli kuusi saapuessamme hotellille. Reval Hotel Elizabete (nykyisin Radisson Blu) sijaitsee aivan vanhan kaupungin tuntumassa.

Teimme vielä pienen kävelykierroksen vanhassa kaupungissa ja nautimme iltapalaa Salt’n’Pepper -nimisessä pubissa. Ninan katkarapukeitto ja Juha klubivoileipä olivat molemmat todella maukkaita. Päivän aikana Nina oli bongaillut sanaa ”Veikals” usean eri sorttisen liiketilan kylteistä ja sai vihdoin kysyttyä sen merkityksen respasta: ”kauppa” – no tietysti. Palattuamme hotellille oli kello jo kymmenen ja pitkä matkapäivä alkoi vaatia veronsa. Tätä kirjoitettaessa oli Nina jo unten mailla ja Juhakin vain puoleksi hereillä.