Krakova

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2008Avainsanat ,

Hotellin aamiaisessa ei ollut huomauttamista – no okei: kahvi oli laihaa. Lähdimme kohti Krakovaa GPS:n ehdottamaa nopeinta reittiä, joka kulki ensin länteen kääntyen Radomissa lounaaseen. Päivän mittaan kävi selväksi, että mikäli tämä oli sujuvin reitti, niin muita ei kannata kokeilla ikinä. Ruuhkaisuuden lisäksi nopeusrajoitukset sahasivat kaikkia vaihtoehtoja satasen ja viidenkympin välillä uskomattoman tiheästi. Paikalliset noudattivat rajoituksia vain valvontakameroiden kohdalla.

Muutaman kerran, Juhan odotellessa turvavälin päässä rekan takana laillista ohituspaikkaa, meni autoja ohi jääden jumiin rekan taakse. Juha muutti ajotyyliä mennen ohi aina sen ollessa turvallista – riippumatta ajoratamerkinnöistä. Sen jälkeen sai ajella aina hetken rauhassa ilman p-kärpäsiä.

Kahvitauolla Radomissa Nina bongasi kommunismin ajan kivitaloja, joissa yksilöllisyyttä haluttiin selvästikin luoda parvekekoristelulla. Kahta samannäköistä viritelmää kaiteen, kukkien tai muun krääsän suhteen ei löytynyt.

Matkan jatkuessa hänen huomionsa tavoittivat luumupuuviljelmät ja puutarhojen kirsikkapuut. Yksi pieni viinitarhakin näkyi. Joitain tuotteita oli tarjollakin. Yhdellä tieosuudella näimme muutaman kilometrin matkalla neljä tätiä istumassa tuolilla tienposkessa muutama lasipurkillinen tummahkoa tavaraa jalkojensa juuressa. Mitään kylttejä heillä ei ollut – ei sinänsä, että olisimme niistä mitään tajunneetkaan.

Edellisen päivän pitkästä ruokailuvälistä viisastuneina poikkesimme pienen hotellin ravintolassa Kielcessä nauttimassa keittolounaan. Näin kuuman aurinkoisena päivänä ei kovin raskaasti voi lounastaa. Yhdessä lukemattomista kylistä näimme talon seinällä mittarista lukeman 32,9 astetta.

Sen verran Nina kuitenkin väsähti, että otti tirsat takaistuimella lounaan jälkeen. Kuulemma muutama reippaampi ohitus herätti. Tuskallisin hidaste tuli yhden lausumattoman joen ylittävällä sillalla. Teräsristikkosilta oli merkin mukaan tasan viisi metriä leveä. Vastakkain tulevat rekat matelivat toistensa ohi peilit sisään vedettyinä ja renkaat reunakivetystä vasten ulisten.

Ajoimme suoraan Krakovan läpi Wieliczkan suolakaivokselle. Se on yksi Euroopan vanhimmista ja varmasti kuuluisin. Kaivoksessa on tuhansia kammioita ja noin 300 kilometriä käytäviä kaiverrettuna suoraan suolakiveen. Yleisölle on avoimena noin kymmenesosa.

Ruuhkien ja tietöiden takia saavuimme paikalle suunniteltua myöhemmin. Saimme laittaa tiiviisti töppöstä toisen eteen ehtiäksemme parkkipaikalta mukaan kello neljän englannninkieliseen kierrokseen. Hikisinä ja hengästyneinä pääsimme nauttimaan kaivoksen 14 asteen ihanasta viileydestä.

Noin 30 hengen ryhmän oppaana toiminut nuori nainen puhui erinomaista englantia. Laskeudimme ensin 380 askelmaa alas siksakkia kulkevaa portaikkoa 65 metrin syvyyteen. Ensimmäinen kysymys oppaalle oli ”palaammehan hissillä”. Reitti kulki pitkiä yhdyskäytäviä erikokoisten kammioiden välillä. Jotkut ovat ison huoneen kokoisia ja niissä on suolakivestä kaiverrettuja patsaita. Laskeuduimme syvemmälle portaikkoja, jotka on rakennettu hurjilta näyttäviin kuiluihin.

Kaivoksen ensimmäisenä omistaneen ruhtinattaren kunniaksi on tehty valtavan kokoinen sali, jota valaisevat korkealla olevasta katosta riippuvat kattokruunut. Seiniin on kaiverrettu uskonnollisia reliefejä. Suurin osa kaivoksessa olevista taideteoksista niin hienoja, että on vaikea uskoa niiden olevan kouluttamattomien kaivosmiesten tekemiä. Joukossa on vain muutamia ns. oikeiden taiteilijoiden töitä.

Noin kolmen kilometrin reippailussamme vierähti pari tuntia. Olimme kuulemma yli 120 metrin syvyydessä kierroksen päättyessä. Paluu maan pinnalle oli sekin kokemus. Hissi on kaksikerroksinen reikäpeltinen hökötys. Kumpaankin kerrokseen ahdetaan yhdeksän ihmistä noin bajamajan kokoiseen tilaan. Sitten kello kilahtaa ja huojuva häkki nousee yllättävän ripeästi syvyyksistä.

Iltaruuhka oli jo hälvennyt ja pääsimme melko nopeasti Fortuna Bis -hotellille. FJR sai paikan todella nätiltä portilla suljetulta sisäpihalta, josta on käynti hotellin respaan. Huone 24 oli meille yllätys. Astuimme ensin eteiseen, josta on käynti kylpyhuoneeseen ja olohuoneeseen. Sieltä taas on käynti erilliseen makuuhuoneeseen. Leväytimme kamat pitkin olohuoneen sohvaryhmää ja kuoriuduimme ilkeän hikisistä vaatteistamme. Pikasuihkujen jälkeen olo parani merkittävästi.

Menimme hotellin ravintolaan illalliselle. Istahdimme ensin ravintolasalin puolelle, mutta television polotus sekoittuneena avoimesta ikkunasta kuuluneeseen katumeteliin alkoi nopeasti häiritä. Siirryimme ulkoterassille, joka on samaisessa sisäpihassa hotellin sisäänkäynnin kanssa. Ulkona leppeässä illassa oli todella miellyttävää nauttia maittava ateria.

TV:n metelöinnin syykin selvisi. Sieltä alkoi lähetys jalkapallokisojen ottelusta. Ravintolasaliin kerääntyi joukko nuorehkoja miehiä katsomaan ja kannustamaan. Kannustuksen tasosta päätellen luulimme Puolan pelaavan, mutta mennessämme maksamaan laskumme meille selvisi ottelun olevan Saksa vastaa Turkki. Kysyimme tarjoilijattarelta kumpaa porukka kannatti. Nainen nappasi esiin leikkaa-liimaa-menetelmällä pahville tehdyn ottelukartan ja näytti sieltä Puolan hävinneen aiemmin Saksalle. Samaan hengenvetoon hän totesi ”tuon takia emme oikein pidä saksalaisista”. Odotellessaan maksukortin hyväksyntää hänen kasvoilleen levisi hiukan säikähtänyt ilme ja hän kysyi arasti mistä me olimme. Vastauksen saatuaan hänen huojentuneisuutensa oli niin ilmeistä, että me kaikki kolme repesimme nauramaan.

Kävelimme vielä korttelin ympäri pimenevässä illassa etsien kauppaa, josta saisimme vesipullot seuraavia päiviä varten. Respan ehdottama putiikki oli jo suljettu, mutta löysimme toisen pienen kaupan vielä avonaisena. Palattuamme hotellille Nina ehti nukahtaa ennenkuin alkoi sataa.