Colmar

Katselimme aamiaisella jälleen auringon valaisemaa järveä. Oli huvittavaa nähdä pienkoneen lentävän Bregenzin yllä samalla korkeudella kuin me istuimme. Hotelli Schönblick on niin upea, että oli haikea lähteä. Siitä se alamäki alkoikin – siis kirjaimellisesti. Laskeuduimme vuorelta serpentiininä kiemurtelevaa tietä laaksoon, jossa tökimme aamuruuhkassa järven eteläpään ympäri.

Sveitsin raja oli reissun ensimmäinen, jossa joku oli oikeasti kiinnostunut ylittäjistä. Meidät vain viitattiin jatkamaan matkaa. Pysähdyimme heti rajan jälkeen ostamaan Sveitsissä moottoteillä ajamiseen tarvittavan maksutarran . Tuntui hurjalta pulittaa liki 30 euron vuosimerkin hinta muutaman tunnin visiitistä. Pidimme ensimmäisen tauon todella siistissä rekkakuppilassa. Jälleen kerran kaivettiin erilaista valuuttaa Forexin pussista. Sinänsä huvittavaa, että kirkuvan keltaisessa pussissa lukee isolla: ”Käsittele rahojasi huomiota herättämättä”.

Pudottelimme tasaista tahtia pitkin hyväkuntoista moottoritietä. Maisemissa ei ollut paljonkaan katseltavaa, koska olimme tasaisemmassa osassa Sveitsiä. Nina bongaili ennätysmäärän Ikea-tavarataloja. Zürichin ohitettuamme pikkuhiljaa kiinni saamamme tummat pilvet lorauttivat sellaisen kuuron, että kurvasimme ensimmäisestä mahdollisesta rampista ulos. Pysäytimme suoraan pikkukadun ylittävän sillan alle voidaksemme pukea sadevaatteet suojassa. Sade melkein lakkasi sen muutaman minuutin aikana, joka meillä meni pukeutumiseen. Vaikka sade loppuikin kokonaan jo ennen tankkauspysähdystä, niin vilkaisu edessäpäin edelleen pilvisenä jatkuvaan taivaaseen sai meidät jättämään sadevehkeet päälle.

Vinkein kohta oli Baselin moottoritiesolmu. Teitä kulki maan päällä, tunneleissa, puoliavoimissa ränneissä ja kaksikerroksisilla silloilla kiemurrellen joka suuntaan. Ranskan rajalla ei taas ollut ketään edes muodon vuoksi katsomassa maahantulijoita. Ihmeellistä miten ajokulttuuri muuttui heti rajan ylitettyämme. Saksalaismainen joustavuus ja peilien seuraaminen loppui – itsetuntoinen tien omistaminen alkoi. Huvittavin tilanne oli Juhan ajaessa GPS:n perusteella tasan suurinta sallittua nopeutta. Muutaman kilometrin tunnissa hitaammin ajava ranskalainen otti mahtavan spurtin moottoripyörän alkaessa tulla rinnalle.

Olimme edellisenä iltana päättäneet poiketa alustavasta suunnitelmastamme ja olimme valinneet uudeksi kohteeksi Colmarin pikkukaupungin Alsacen viinialueella. Kaupunki on kuulemma Ranskan kuivinta seutua. Ilmeisesti osasimme valita sen ainoan sateisen päivän saapuaksemme tutustumaan kylään. Ranskalaiseen tapaan kylänraitilla oli aivan tajuton ruuhka ja Juha splittaili hissukseen jonojen välistä.

Hotelli Arc-En-Ciel Hexagone on mahtipontisesta nimestään huolimatta pikkuinen kahden tähden majoittamo. Huoneet ovat tooodella pieniä. Tuntui hassulta miten vaikeaa oli saada moottoripyörän kuljetuskapasiteetin mukaiset tavarat mahtumaan huoneeseemme. Muutenkin tason pudotus pahensi Juhan potemaa PSD:tä (post Schönblick depression). Kontrasti edelliseen majapaikkaamme ei olisi voinut olla suurempi.

Soviteltuamme tavarat huoneeseen lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Ranskassa ei ole ihan helppoa löytää ruokaa puoli kolmen ja kuuden välillä. Lähes kaikkien ravintoiden keittiöt ovat kiinni lounasajan ja illallisen välisen ajan. Hotelli ei ole aivan vanhan keskustan tuntumassa. Kävellessämme kohti keskustaa ostimme ja söimme croissantit ensi nälkään.

Keskustan kävelyalueelta bongasimme täytettyjä patonkeja myyvän kuppilan ja nautimme siellä kevyen lounaan. Sitten tutustuimme itse kaupunkiin, joka on varsin viehättävä. Varmasti vielä enemmän aurinkoisena päivänä. Käyskennellessämme pienen kartan suosittelemaa reittiä keli vaihteli välillä tasaisen harmaa ja tasaisen harmaa tihkulla.

Varsinkin Pikku Venetsiaksi nimetty kanavan halkoma alue on todella nättiä. Kaikki talot ovat toisistaan poikkeavan näköisiä ja osa on varsin koristeellisia. Kuljettuamme kävelyreitin päätimme ostaa eväät hotellille, jonka ravintolaan emme oikein jaksaneet luottaa. Ostimme leipomon myymälästä tuoretta leipää ja Casino-ketjun ruokakaupasta loput.

Palattuamme hotellille huomasimme, että jouduimme jakamaan pienen huoneemme muiden asukkien kanssa. Listimme puolen tusinaa muurahaista ennenkuin tämän kielialueen hallitseva Nina lähti kertomaan asiasta respaan. Omistajatar oli ensin sitä mieltä, ettei huoneessa voi olla muurahaisia, koska hän oli itse tarkastanut huoneen. Hermostuessaan rouva alkoi pajattaa saksaa, joka sai Ninan vastaamaan hänelle ranskaksi, ettei viesti mene perille tuolla kielellä. Rouva sanoi antavansa meille toisen huoneen.

Hetki sen jälkeen, kun Nina oli palannut huoneeseen, ovelle koputettiin ja avatessamme meille tyrkättiin toisen huoneen avain. Tarkistettuamme olevamme uuden huoneen ainoat asukit katselimme vielä hetken telkkaria ja tekstailimme kaveriperheen kanssa. Illan viimeisen spurtin aiheutti pyörän hälyttimen laukeaminen. Siinä vaiheessa, kun Juha ehti pyörän luo ei paikalla ollut ketään.

Vastaa