Jönköping

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2008Avainsanat ,

Päätimme olla testaamatta suttuisen wc/suihkukopin kattoon kiinnitettyä suihkua. Hoidimme aamupesut lavuaarin ja kosteuspyyhkeiden avulla. Aamiainen oli odotetun kaltainen. Palatessamme huoneeseen juutuimme hetkeksi jo aiemmin oikutelleeseen ja kummallisia kolahduksia päästävään hissiin aasialaisperheen kanssa. Poistuessamme kamojen kanssa menimme portaita. Oli todella vapauttava tunne päästä pois CabInnistä.

GPS oli taas nopeimman reitin asetuksella, mutta sen näyttäessä kohti Helsingöriä päätimme olla eri mieltä. Suuntasimme Ruåtsiin Öresundin sillan kautta. Kuten aina oli maahan saavuttaessa ohjekyltti osoittamassa sallittuja ajonopeuksia. Superturvallisen länsinaapurimme kylteissä oli lisäksi kaikki muutkin asiat kuten ”valot päälle”, ”turvavyöpakko” ja suurin sallittu nopeus alhaisempi kuin missään.

Jurnutimme kiltisti supertylsää E4:sta pitäen normaalia enemmän taukoja. Nautimme välipalaa yhdessä monista McDonaldseista, joita on tien varrella enemmän kuin Etelä-Euroopan tienvarsilla huoltoasemia. Maisema on aivan liian tuttua suomalaiselle eikä siinä ole mitään vaihtelua. Juha huomasi Ninan nukahtelun, kun hän nojautui enemmän Juhan selkään ja kypärät kopsahtelivat. Kieltämättä Juhallakin oli vaikeuksia pysyä tikkana.

Quality Hotel Jönköping näkyy E4:lle, mutta nimikyltti tornitalon seinässä sanoo ”Eurostop”. Juha herätti viimeiset 30 kilometriä unten mailla olleen Ninan ennen kuin ajoi motarilta poistuvaan ramppiin. Hotelli on siisti, joskin hiukan kliinisen oloinen. Päätimme jättää Jönköpingin mahdolliset nähtävyydet väliin ja lepuuttaa jalkojamme useiden kaupunkikierrosten jälkeen.

Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa, jossa yksi tarjoilija ja yksi kokki selvisivät ihailtavan hyvin vaikka saivat kerralla ilmeisestikin normaalia suuremman asiakaskunnan. Illan päätteeksi katselimme vähän televisiota ja Ninan harmiksi hurri-TV oli ostanut Suomen surkeimman sisustusohjelmasarjan.