Kunnon yöunen ja tuhdin aamiaisen jälkeen olimme valmiit viimeiseen koitokseen tässä kylässä. Päivästä näytti jälleen tulevan todella kuuma. Hyppäsimme aivan hotellin edestä kulkevan bussin kyytiin tarkoituksenamme ajaa keskustan eteläosaan kulkeaksemme sitten sieltä pohjoiseen. Huomasimme kuitenkin bussin kulkevan M-kirjaimen muotoista reittiä sopivasti siten, että jäimmekin pois pohjoisosassa aivan Alexandrowkan venäläiskorttelin vieressä.
Alexandrowka-korttelissa on kaksitoista Nurmeksen Bomban talon tyylistä mökkiä tarkasti kahdeksikon muotoisen katualueen sisällä. Jokaisella talolla on kookas puutarha takapihalla. Kuljimme alueen läpi pohjoiseen ja kävimme katsomassa kukkulalla sijaitsevan Alexander-Nevski-kappelin, joka on kuin ortodoksikirkon pienoismalli.
Jatkoimme matkaa siksakkia kulkevia katuja läpi rauhallisen ja kauniin asuinalueen. Tällä alueella kuljeskellessa oli helppo uskoa niitä, jotka väittävät Potsdamia todella viehättäväksi paikaksi asua. Tehdessämme reittitarkistusta kartasta pysähtyi viereemme vastaan pyöräillyt vanhempi mies. Hän kysyi mitä etsimme ja voiko olla avuksi. Vaikka tiesimme tarkkaan minne mennä, niin annoimme kohteliaan vanhuksen kertoa meille neuvonsa. Kiittelimme ja jatkoimme matkaa kohti Neuer Gartenia eli Uutta Puistoa.
Neitojärveä (Jungfru See) ja Pyhäjärveä (Heiliger See) reunustavassa puistossa sijaitsee Schloss Cecilienhof, joka ei nimestään huolimatta ole linna vaan englantilaiseen tudor-tyyliin rakennettu laaja talo. Se toimi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan viimeisen keisarin pojan perheen asuntona, mutta tunnetuksi sen teki Potsdamin konferenssi eli toisen maailmansodan Euroopan osan voittajavaltioiden johtajien kokoontuminen kesällä 1945.
Potsdam oli Neuvostoliiton valtaamalla alueella, joten konferenssin isäntänä toimi Joseph Stalin. Yhdysvaltoja edusti Harry S. Truman, joka oli nyt ensimmäistä kertaa tekemisissä Stalinin kanssa Franklin D. Rooseveltin kuoltua. Kokouksessa aloittanut Winston Churchill hävisi kotimaassaan vaalit kesken kaiken ja hänen tilalleen neuvottelemaan tuli Clement Attlee. Vaikka konferenssi oli historiallisesti merkittävä, niin sen päätösten toteutus jäi kahden suuren maan voimapolitiikan ja kilpavarustelun jalkoihin.
Talo on todella hieno ja silti erittäin kotoisa. Materiaalit ovat enimmäkseen tummaa puuta tai sitten tietoisen vaaleita tapetteja riippuen huoneen käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi tupakkahuone on todella rauhoittavan tumma ja seesteinen, kun taas musiikkihuone on erittäin valoisa ja pirteä. Olohuone, joka oli myös konferenssin pääneuvottelutila, on kahden kerroksen korkuinen tummaksi paneloitu, mutta silti valoisa kahden suuren kattokruunun ja melkein koko ulkoseinän kokoisen ikkunaryhmän ansiosta.
Luovutettuamme audio guidet astuimme pihalle parahiksi alkavaan sateeseen. Cecilienhof on nykyisin museon lisäksi myös hotelli, joten päätimme pitää sadetta syömällä hotellin ravintolassa. Syödessämme hinnakkaita, mutta myös loistavan hyviä kana-caesar-salaattejamme, nautimme upean talon todella rauhallisesta ilmapiiristä ja katselimme ulos sateeseen. Jälleen kuin tilauksesta sade loppui auringonpaisteeseen ollessamme nauttimassa kahvia ja teetä. Jättäessämme Cecilienhofin oli täysi pouta.
Kävelimme Uuden puiston läpi järven rantaa noudatellen. Katsoimme reitin varrella olevan Marmoripalatsin vain ulkoa, koska palatsikiintiömme oli jo täynnä. Kiireetön kävelymme puiston läpi oli todella nautittavaa hiekkatien kierrellessä puiden siimeksessä. Avoimilla paikoilla jo liki pilvettömältä taivaalta paistava aurinko sai olon melko tukalaksi. Sateen virkistävästä vaikutuksesta ei kertonut enää mikään pikku lammikoita lukuun ottamatta.
Puiston jälkeen talsimme pitkin leveää katua, jonka varrella tuntui olevan keskimääräistä enemmän upeita rakennuksia. Vaikka matkaa ei ollut kuin puolisen kilometriä, niin se tuntui kuumassa kelissä todella pitkältä. Saavuimme melko janoisina Neuerer Torille, jonka uusgoottilaisen kaksoistorniportin kuppilassa pidimme ansaitun tuntuisen tauon nauttien kahvia ja teetä sekä jäätelöä mansikoilla. Portin vierestä hyppäsimme keskustan eteläiseen osaan vievään raitiovaunuun, josta poistuimme juuri ennen kuin se lähti ylittämään Ystävyyssaarta (Freundschaftsinsel) kohti päärautatieasemaa.
Viimeinen suunnitelluista kohteistamme oli Nikolai-kirkko, joka on kopio Lontoon St. Paulin katedraalista. Alkuperäinen on parempi. Kirkon aukio voisi olla ihan siedettävä, ellei sen reunalla olisi yksi rumimpia koskaan näkemiämme laatikkotaloja. Muutenkin koko tienoo oli remontissa. Se sai alueen tuntumaan kalsealta ja visiittimme jäi melko lyhyeksi.
Ehdimme vielä ratikkalippujemme vaihtoaikana loikata hotellille vievän bussiin ja olimme perillä jo viiden aikaan. Oli kiva rentoutua olematta aivan poikki pitkästä päivästä. Annoimme hotellimme ravintolalle toisen mahdollisuuden ja menimme syömään illallista. Ninan valinta oli erikoinen yhdistelmä rucolasaattia, paahdettua siipikarjaa (tipun laji jäi arvoitukseksi), tuoretta ananasta, vesimelonia ja laventeli-unikko-jäätelöä. Juhan valinta oli proosallisemmin possumedaljongit currykuorrutuksella ja timjamimuhennos. Molemmat annokset olivat todella maukkaat ja ylityöllistetty nuori tarjoilijatar, joka selvästi muisti aiemman vastauksen kysymykseen ”maistuiko”, helpottui kehuessamme ruokia. Loppuillan Juha kirjoitti matkakertomusta Ninan aloitellessa pakkaamista.
