Kylästä keskiaikaan

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat , ,

Juha nukkui todella huonosti. Peitto oli aivan järkyttävän paksu. Aivan kuin olisi jäänyt lämpimän lumivyöryn alle. Kyseinen täkki olisi soveltunut paremmin alppimajan talvivarustukseen kuin ilmastoimattomaan pieneen hotellihuoneeseen. Tien varressa olevassa talossa ei voinut pitää yöllä ikkunaa auki, joten vain vilukissa Nina sai nukuttua kohtuullisesti. Onneksi päivästä näytti tulevan poutainen ja mikä parasta silti edellistä vähemmän helteinen.

Kohtuullisen aamiaisen jälkeen annoimme GPS:n valita vapaasti reitin seuraavaan kohteeseemme vaikka matkaa oli vain 140 kilometriä. Päätimme käydä matkan varrella katsomassa Bamberg-nimisen pikkukaupungin, jota halkoo sekä joki että kanava. Kaupungin yhtä osaa kutsutaankin Pikku-Venetsiaksi. Melko tarkkaan tunnin kuluttua lähdöstä olimme Bambergissa.

Noudatimme pragmaattista zen-suunnistusta eli seurasimme Zentrum-kylttejä. Kääntyessämme jälleen kertaalleen kyltin mukaisesti osuimme täysin seisovaan ruuhkaan. Jotkut jopa sammuttelivat moottoreitaan odotellessaan. Juha heitti heti U-käännöksen ja parkkeerasi pyörän aiemmin bongaamaansa syvennykseen pensasaidan ja autoliikkeen nurkan välissä.

Lähdimme talsimaan ajoreleissä rauhallisesti kohti vanhaa keskustaa. Yhdellä kanaalia ylittävistä silloista kysyimme parilta paikalliselta rouvalta suuntaa Pikku-Venetsiaan. Pienen ääntämisestä johtuvan sekoilun jälkeen rouvat ymmärsivät kysymyksen ja saimme uuden suuntiman. Hetken käveltyämme olimmekin viehättävässä vanhassa kaupungissa kuikuilemassa ihmisvilinän seassa.

Lounastimme grillilohipaloilla höystetyt salaatit irkkupubin terassilla pienen tekolammen vieressä. Maleksittuamme lisää joimme kupposet ja söimme jäätelöt vilkkaassa cafeteriassa kävelykadun varrella. Palattuamme pyörän luo saimme seuraamme itseaiheutetun hilpeässä mielentilassa olevan miekkosen, joka tunnisti pyörän rekkarin suomalaiseksi. Keskustelu jäi varsin yksipuoliseksi Juhan ”unohdettua” tyystin vähäisen saksankielensä.

Vietimme kaupungissa kolmisen tuntia ennen kiemurtelua takaisin moottoritielle. Ninan bongaillessa maissipeltoja alkoi motarin liikenne puuroutua. Hetken kuluttua molemmat kaistat melkein pysähtyivät, mutta me emme. Splittailimme rauhallisesti autorivien välissä ja kaikki, jotka huomasivat vilkaista peiliin antoivat ystävällisesti tilaa – paitsi yksi. Hetken Juha luuli jo bonganneensa maanmiehen, kun farmariauto siirtyi tahallaan keskiviivan päälle tukkimaan tietä. Tämä ei kuitenkaan ollut poikkeus saksalaiseen sujuvuuteen vaan auto oli Itävallan rekkarissa.

Muutaman kilometrin matelun jälkeen Nina antoi taukopyyntömerkin. Juhan keskittyessä splittailuun Nina oli nähnyt lepopaikan kyltin. Kurvasimme rasthofille juuri motarin muuttuessa yksikaistaiseksi toisen kaistan ollessa suljettuna. Pidimme teetauon. Juha jätti kahvin nimissä myydyn kuraveden juomatta. Päätimme antaa GPS:n laskea miten paljon arvio perilläoloajasta muuttuisi vaihtamalla pikkuteille. Yllättävää kyllä se ei muuttunut oikeastaan lainkaan. Motari siis kiertäisi melko kaukaa ja oli kaiken lisäksi tukossa ties kuinka pitkälle. GPS saikin uudet ohjeet.

Yllätykseksemme meidän ei tarvinnut palata rasthofilta moottoritielle. Levähdyspaikalta johti pieni tie motarin alitse suoraan peltojen keskelle. Ajelimme jonkin aikaa niin kapeita teitä, ettei niihin ole piirretty edes keskiviivaa. Kaikki tiet olivat kuitenkin loistavassa kunnossa ja matka eteni nopeasti. Jonkin ajan kuluttua siirryimme kantatielle ja heti rekkarallin sekaan. Autot ohittelivat rekkoja harvaksiltaan lyhyillä pikataipaleilla kylien välissä. Pyörällä pääsi turvallisesti ohi paikoissa, joissa autoilijat eivät voineet edes yrittää.

Päästyämme suman keränneen neljän rekan ohi saimme ajella rauhassa melkein tyhjällä tiellä kohteeseemme saakka. Rothenburg ob der Tauber on pikkukaupunki, jonka juuret ovat 1100-luvulla. Kaupungin kukoistus osui keskiajalle ja vanha keskusta on siellä edelleen. Olimme varanneet huoneen Uhl-nimisestä majatalosta aivan vanhassa keskustassa. GPS opasti meitä läpi kapeiden kivettyjen katujen labyrintin. Yhdessä kohti Juha poikkesi ehdotuksesta, koska kadun tukki kaksi vastakkain joutunutta turistibussia.

Hotelli löytyi paikasta, jossa ensinäkemältä ei millään voinut uskoa hotellin mainosta omasta parkkipaikasta. Nuorehko mies respasta kuitenkin opasti meidät heti katujen risteyksen vierestä avautuvaan neljän auton talliin. Saatuamme kamat mukaamme hän kulki edellämme talon kapeassa portaikossa. Noustuamme kaksi kerrosta luulimme hänen näyttävän huoneemme käytävän varrelta, mutta hän kurvasikin entistä kapeampaan puuportaikkoon johdattaen meidät vintille. Saimme pienen molemmilta puolilta vinokattoisen huoneen, jota ei voi muuta kuin kuvata sanalla ”söpö”. Huone oli erittäin siisti ja sen kylpyhuone täysin moderni.

Koska olimme perillä vasta viiden jälkeen, eikä meillä ollut aavistustakaan seuraavasta kohteesta, päätimme kysyä voisimmeko olla yhden yön sijasta kaksi. Käsittämätön tuurimme jatkui sillä näimme vilaukselta varauskirjasta, että ainoa näkyvä vapaa tila oli huoneemme kohdalla oleva yksi päivä. Kaveri merkitsi sen meille erittäin mielellään. Koska meidän ei tarvitsisi samana iltana yrittää nähdä koko kaupunkia, päätimme tehdä vain lyhyen kävelyreissun ja etsiä illallista.

Käyskentelimme kiireettä ilta-auringossa kylpevässä keskustassa ja löysimme mukavan puiden alla olevan terassin. Söimme mahtavan hyvänmakuiset annokset kampasimpukoita ruohosipulilla kermakastikkeessa spagetin kera. Ruokailumme aikana viereiseen pöytään istuutui espanjalainen perhe. Heillä oli tarjoilijan kanssa vain yksi yhteinen kieli: englanti – no melkein. Erityisen huvittava osuus oli keskustelu juomista:
”Do you have pinapple?”
”Apple juice?”
”No, pineapple!”
”Yes we have apple.”
”We take orange juice.”
”Ok”
”Is it fresh…”

Jälkiruoan suhteen onnemme kääntyi. Mansikat olivat loppuneet. Hetken pohdittuamme päätimme kokeilla paikallista lumipalloksi kutsuttua makeaa leivosta. Nekin olivat jo loppu. Tyydyimme kupposiin teetä ja kahvia. Palasimme hotellille kirjoittelemaan matkakertomusta, pesemään pikkupyykkiä ja toteamaan, että nettiyhteyskin oli täysin keskiajalta.