Vuorilta kouluun

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2009Avainsanat

Vaihtelevalämpöisen matalapainesuihkun jälkeen nautimme tarjonnaltaan niukan aamiaisen. Juha oli hakemassa mopoa tallista yhtä matkaa fillariaan noutavan mukavan italialaismiehen kanssa. Kaveri kuulemma sohlasi toistasataa kilometriä päivässä matkaillessaan. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, joten päivästä tulisi meille kaikille hikinen.

Lähdimme linnoituksen portista ja suuntasimme kohti vuoria. Tie kulki hetken niin viivasuoraan halki maissipeltojen, että ensimmäistä loivaa mutkaa edelsi varoitusmerkki. Heti ensimmäisillä pienillä kukkuloilla näkyi suoriin rivistöihin istutettuja viiniköynnöksiä. Seuraavaan kohteeseemme oli linnuntietä vajaa 150 kilometriä, mutta Nina oli lukenut Ranska-kirjasta mielenkiintoisesta reitistä nimeltään Route de Crêtes. Se on ensimmäisen maailmansodan aikaan tehty tie, jonka tarkoitus oli piilottaa ranskalaisten joukkojen liikkeet saksalaisilta. Reitti kulkee ylhäällä Vosges-vuorilla ja sen nykyinen tienumero on suurimmalta osalta D430.

GPS oli saanut ohjeet viedä meidät päätien D83 ja D430 risteykseen. Muuten hyvä, mutta D83 on sillä kohtaa moottoritie eivätkä ranskalaiset laita tienumeroita exit-ramppeihin. Teimme pienen kiepin ennen oikean tien löytymistä. Parin kylän jälkeen alkoi tie kiivetä vuorille.

Juuri päästessämme kauniin mutkatien makuun pyörästä katosi tehot ja se tuntui uupuvan tyystin kovemmissa nousuissa. Voima tuli sysäyksittäin tehden menosta rempovaa. Juha joutui huudattamaan konetta pienillä vaihteilla hakiessaan kierroksista potkua mäen kiipeämiseen. Revitellessämme ohi jälleen yhden tiukan risteysmutkan Nina huomasi, että toiseen suuntaan lähtevän tien lempinimi oli ”Hiljaisuuden reitti”.

Juha pysäytti ensimmäiselle kunnolliselle levennykselle antaakseen pyörälle hetken aikaa hengähtää ja pohtiakseen vaihtoehtoja. Levennys oli alapuolella olevan kylän vesivarastoaltaan kohdalla ja odotellessamme pyörän jäähtymistä kävimme katsomassa kuinka lukuisat kalastajat kansoittivat pienen tekojärjen rantoja.

Tauon jälkeen pyörä vastasi taas kutakuinkin kiltisti tasaiseen kaasunkäyttöön ja päätimme jatkaa kiipeämistä. Seuraava taukopaikka olikin heti vuoren laella. Joimme kupposet kahvilassa, jonka seiniä koristi Ranskan ympäriäjon satavuotisnäyttely. Kaksipyöräisiä olikin liikkeellä todella paljon, joskin polkevat masokistit olivat vähemmistönä. Motoristeja näkyi tiellä ja levähdyspaikoilla valtavasti.

Ajoimme noin puolet yli 80 kilometrisestä Route de Crêtesistä, kunnes se alkoi kiertyä kokonaan vastakkaiseen suuntaan pääkohteestamme. Poistuessamme reitiltä oli tuli heti jyrkkä laskeutuminen vuorten väliseen laaksoon. Pysähdyimme lounaalle pienen tienvarsiravintolan terassille. Nina valitsi purotaimenta ja Juha kivipiirasalaatin. Juotuamme vielä kupposet alamäki jatkui.

Laakson pohjan pikkukaupungista reitti lähti jälleen kapuamaan vuorelle, jonka ylitettyämme alkoi laskeutuminen tasangolle. Edessämme ajoi fillaristi alas mäkeä parhaimmillaan yli 60 kilometrin tuntinopeudella. Hän ilmeisesti tunsi tien, koska porhalsi hidastamatta pimeisiinkin mutkiin.

Alavilla mailla ei ollut hallanvaaraa. Ajoviimassakin pyörän lämpömittari näytti 30 astetta. GPS teki pienen jullikan käskemällä jatkaa suoraan. Kummalliseksi tapauksen teki se, että tie loppui eri suuntiin moottoritielle vievään Y-risteykseen. Mikään listoilla olevista pikkukaupunkien nimistä ei kuulostanut tutulta, joten homma meni arpapeliksi. Ei voittoa. Päivän toisen ylimääräisen lenkin jälkeen olimme oikeassa suunnassa.

Pidimme vielä tauon lähellä useiden teiden solmukohtaa olevalla ostosalueella. Jättimarketin parkkipaikan jakoi kuppila, jossa Nina joi teen ja Juha käytti korvaavana kofeiinilähteenä kokista. Tauon jälkeen oli vielä tunti helteisiä valtateitä ennen varsinaista kohdettamme. Olimme jo aiemmin päättäneet pitää tauon tehoturismista ja varanneet Besanconin alueelta hotellin kauempaa kaupungin keskustasta.

Paikan nimi on École (koulu) Valentin ja hotellin nimi on ytimekkäästi Kyriad Hotel Besançon Ecole Valentin. Saimme ensin avaimen tupakansavulta haisevaan huoneeseen, mutta respa vaihtoi sen heti pahoitellen. Toinen yritys toi meidät raikkaaseen ja siistiin pieneen huoneeseen.

Lepäilimme rauhassa huoneessamme. Hyvin toimiva nettiyhteys salli parin päivän patoutumien purkamisen. Ravintolan auetessa puoli kahdeksalta meillä oli jo melkoinen nälkä. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat ja ystävällinen henkilökunta toimi kiitettävän ripeästi. Provinssikana oli maukasta ja nautimme vielä jälkiruoat ennen paluuta huoneeseen. Teimme vielä reittisuunnittelua hotellivarauksineen jälleen muutaman päivän eteenpäin. Kuuma päivä ja yli 250 kilometriä olivat vieneet voimat. Nina nukahti Juhan jäädessä vielä kirjoittelemaan.