Yö oli tukala. Ikkunaa ei voinut pitää auki katumelun takia. Onneksi ikkuna suljettuna oli sentään hiljaista. Ilmastointi on korvattu irrallisella tuulettimella, jonka viritimme kirjoituspöydälle herättyämme huonon ilman takia keskellä yötä. Laitteessa ei tosin ollut kuin kolme nopeutta; lujaa, hirveen lujaa ja aivan naurettavaa vauhtia. Ilman liike auttoi ja loppuyön saimme nukuttua paremmin. Herääminen oli kuitenkin sen verran hidasta, ettemme jaksaneet kiirehtiä aamiaiselle.
Päästyämme vihdoin liikkeelle miellyttävässä pilvipoutaisessa säässä, alkoi aamiaiskuppilan etsintä. Paikkoja oli kyllä avoinna, mutta varsinaisesti aamiaista ei tuntunut olevan tarjolla missään. Päädyimme kupposiin ja croissantteihin eräässä vanhan keskustan kahvilassa. Joko Juhan kysymys oli epäselvä tai kahvilan nuoren tarjoilijan englanninkieli petti, koska hänen mielestään pullotettu appelsiinimehu on sama kuin tuore. Tähän mennessä olimme löytäneet tästä kylästä vasta yhden oikeasti appelsiineista mehua tekevän kuppilan.
Kevytaamiaisen jälkeen aloitimme nähtävyyskierroksen. Pariisin jälkeen tuntui vinkeältä palata jälleen pikkukaupungin mittasuhteisiin. Kävelimme ensin vanhan keskustan itäosaan katsomaan kaupunkia halkovan rotkon kiertymistä pohjoiseen. Kävimme sisällä Pyhän Mikaelin kirkossa ennen kuin kuikuilimme rotkoon vanhimman linnoitusalueen kohdalta. Rotkon pohjalla kulkee hiljalleen Alzette-joki, jonka mutkan yläpuolella olevalle kalliolle rakennettiin 900-luvun puolivälissä alueen ensimmäinen linnoitus.
Mahtavaa luonnollista linnoituspaikkaa rakennettiin edelleen vuosisatoja, kunnes Luxembourgin neutraaliksi julkistautumisen jälkeen melkein kaikki hävitettiin. Jäljellä on kuitenkin Bockin kasematin maanalaiset käytävät. Maanalainen kuulostaa hassulta ottaen huomioon luolien sijainnin vuoren sisällä kymmeniä metrejä rotkon pohjan yläpuolella.
Palasimme keskustaan ja asetuimme Rue de l’Eau eli vesikadulla sijaitsevaan todella nätin näköiseen ravintolaan lounaalle. Tilasimme alku- ja pääruoat. Juhan aloitti kalakeitolla ja Nina häränlihacarpacciolla. Annokset olivat ihan maukkaita. Nina oli valinnut pääruoakseen saman keiton kuin millä Juha aloitti. Juhan pääruoka oli kanapata. Hän taisteli ensin lihat irti koipipalasta, mutta leikatessaan rintalapan auki hän huomasi lihan olevan vaaleanpunaista. Annosta palautettaessa täysin välinpitämätön tarjoilija sanoi, että ”kypsennetään lisää”. Siinä vaiheessa Juha pyysi laskun ja sanoi, ettei halua nähdä kana-annosta siinä. Poistuimme maksettuamme tasarahalla.
Katsastimme keskustan kirkot. Protestanttinen kirkko on selkeän kaunis ja todella vaatimaton verrattuna viereisen katedraalin kokoon ja ylenpalttisuuteen. Tavanomaisen tasatuntimoikuutuksen lisäksi katedraalin kellot soittelivat varttitunnin välein pätkiä meille tuntemattomia säveliä, joskin Juha väitti tunnistaneensa joululaulun ”hei tonttu-ukot hyppikää”.
Jatkoimme F.D. Rooseveltin mukaan nimettyä katua, joka kiertää rotkon reunaa. Kurvasimme sitten takaisin keskustaan ja etsimme mukavan kuppilan, jossa nautimme kahvit ja jäätelöannokset. Ninaa huvitti polvenkorkuinen pinkkimekkoinen pikkutyttö. Saatuaan luvan käydä valitsemassa itse haluamansa jäätelö, pikkuinen raivasi tiensä tiskin luo aikuisten jalkojen välistä työnnellen polvista syrjään edessään olevia.
Tauon jälkeen maleksimme keskustan pohjoisosaan. Kuljimme länsipuolisen puiston päästä päähän katsellen paikallisten sunnuntain viettoa. Porukka oli jakaantunut selvästi kahtia. Nuoret ja muut lapsettomat olivat hajallaan puiston pohjoispäässä ja eteläpään leikkikenttäalueen kansoittivat lapsiperheet. Puistosta kävelimmekin suoraan sillan yli ja hotellille, jossa virkistäydyttyämme lähdimme etsimään illallista.
Edellispäivän lounasravintolan ruoka oli ollut todella hyvää ja nyt meillä ei ollut kiire, joten ravintolan valinta oli helppo juttu. Italiaksi huudahtellut ukkeli ei ollut vuorossa. Nuori naistarjoilija viuhtoi vähemmän, mutta sai aikaan vähintään saman verran. Nina tilasi scampipastan ja Juha häränlihatagliatellen, joka oli ollut Ninan valinta edellispäivänä lounaalla. Olimme varautuneet ravintolan hitauteen ja Juha kirjoitteli matkakertomusta läppärillä tilauksen saapumista odotellessa. Tilaus tuli ihan kohtuuajassa ja jaoimme vielä yhden jäätelöannoksen kupposten kera. Sen verran täyteen tulimme, että onneksi hotelli oli vain korttelin päässä.
