Heräilimme aamiaiselle ajoissa. Sää oli paras mahdollinen. Upea auringonpaiste valaisi maiseman ja kevyt tuulenvire piti ilman raikkaana. Nautimme loistavan aamiaisen ulkoterassilla kaikessa rauhassa. Annoimme ansaitun myönteisen palautteen myös hotellin ystävälliselle henkilökunnalle maksaessamme oleskelumme. Suosittelemme Hotelli Korpoströmiä varauksetta, joskaan se ei sovellu tiukan budjetin matkalaisille.
Ajelimme takaisin Korppoon kirkonkylän läpi ja kurvasimme hyvin merkitystä risteyksestä kohti Galtbyn lauttasatamaa. GPS:lle kerrottu päivän loppukohde oli Iniön Jumon saarella. Laitteen mielestä sinne olisi päässyt nopeammin kiertämällä Nauvon, Paraisten ja Turun kautta. Vaikka se olisi mahdollisesti pitänyt paikkansa niin meillähän ei todellakaan ollut kiire minnekään.
Ajoituksemme onnistui yrittämättäkin hienosti ja pääsimme lautalle alle puolen tunnin odottelulla. Merimatka Houtskariin (tai paikallisittain Huutshäär) kesti varsin kiemuraista reittiä ajavalla lautalla puoli tuntia. Hervotonta meteliä pitävä lossi härnäsi Viking Linen laivaa kulkemalla melkein sen keulan editse.
Houtskarin puolella ajelimme rauhallisesti jonomuodostelmassa, jonka tahdin määräsi jo Korpoströmissä näkemämme saksalaisseurue vuokra-autollaan. Poikkesimme letkasta Näsbyn keskustaan ja parkkeerasimme Saaristosäästöpankin eteen. Kadun toisella puolella on Lyckebo tori eli majatalon takapiha, jossa oli kaksi puista myyntikojua ja pyöränsä hukannut kioskiperävaunu. Katselimme läpi kojujen tarjonnan, jonka jälkeen ostimme kaffet ja kotitekoiset pullat kioskista. Paussin jälkeen kurvasimme kohti Mossalaa.
Matkalla Mossalaan on kaksi lossia. Ajelimme tyhjää tietä aivan omaa rauhallista tahtiamme. Roslaxin lossilla oli edessämme yksi asuntoauto ja pakettiautotaksi. Lossille ajettaessa Juha kurvasi asuntoauton rinnalle ja varmisti, ettei sen kuljettajalla olisi mitään vastaan päästää meidät ensin maihin. Ajoimme läpi Kivimon ja Lömsön yhden kaistan levyisen tien näkemättä muuta liikennettä. Björkön lossilla oli yksi auto odottamassa ja Mossalan puolella kapea tie jatkui saaren läpi.
Olimme suunnitelleet syövämme lounasta Mossalan pohjoispään kuppilassa, mutta osuimme parahiksi juuri 12:15 lähtevään yhteysalukseen ajavan jonon hännille. Päätimme hyödyntää tilanteen ja ajoimme suoraan lautalle. Tämä oli toistaiseksi ainoa maksullinen lauttayhteys reitillämme. Mopo ja kaksi matkalaista kustansi 22 euroa.
Melkein tunti merellä virkisti todella helteiseksi muuttuneessa kelissä. Olimme viimeiset lautalle ajaneet ja edessämme oli pari naismotoristia yhdellä pyörällä. Matkan loppupuolen juttelimme pyörää kuskaavan kanssa. Helsinkiläisnaisella on mökki Nauvossa ja he olivat lähteneet sieltä päiväretkelle kiertämään rengastietä.
Iniöön rantauduttuamme letka matkasi kolmen asuntoauton tahdissa. Me poikkesimme etsimään lounaspaikkaa Iniön kirkonkylässä, jota ennen näkyi varoituskyltti rollaattorin kanssa kulkijoista. Löysimme Cafe Leonellan ja varttia myöhemmin toivoimme, ettemme olisi löytäneet. Täysin ylihinnoiteltu heikkolaatuinen pihvi, mössöranskalaiset ja vahvasti raudanmakuinen vesi likaisesta kannusta olivat melko inhottava kokemus. Juha haki vesipullon pyörän takapaksista, mutta pihvi ja ranskikset oli pakko edes osittain natustaa. Bergshagenissa saa vain aamiaista, joten poikkesimme vielä viereisessä K-kaupassa hakemassa iltapalaksi soveltuvia eväitä.
Jatkoimme matkaa bongaillen ravitsemusliikkeiden kylttejä tien poskesta seuraavan päivän lounaskohteen löytämiseksi. Leonellaan emme palaisi – ikinä. Skagenin lossi vei meidät Jumon saarelle. Kahvihammasta kolotti, joten huiskaisimme koko saaren läpi vastarannalla olevaan Cafe Alppilaan. Olimme ainoat asiakkaat. Nautimme kupposet ja jäätelöt keskustellen ystävällisen isäntäväen kanssa. Lähtiessämme saapui paikalle perhe, jonka olimme nähneet kohtalotovereinamme Leonellassa.
Päräytimme pari kilometriä takaisinpäin ja käännyimme hiekkatielle, joka vei meidät pienen kylän näköiseen miljööseen. Bergshagenin majatalo on kaksi päärakennusta ja kokoelma aittoja. Yhteisinä tiloina toimivalla vanhalla päärakennuksella on ikää parisataa vuotta. Uudempi on isäntäperheen koti. Olimme varanneet nimenomaan sen ainoan huoneen, jossa on oma wc ja suihku. Ystävällisen isäntämme kanssa käydyn opastetun kierroksen jälkeen asetuimme piharakennuksessa olevaan miellyttävän viileään huoneeseemme. Juhan puhelin löysi 3G-yhteyden, joten nettipääsykin onnistui heti.
Jonkin aikaa surffailtuamme lähdimme kävelylle puolen kilometrin päässä olevalle rannalle, josta isäntämme oli maininnut. Käyskentelimme venelaiturilla ja kiipesimme sitten kalliolle, jossa sojotti juhannussalko. Katselimme upeaa maisemaa lähes täydellisessä hiljaisuudessa. Ainoat äänet olivat laineiden liplatus, lämmin tuulenvire puissa ja kaislikossa sekä yksittäisten lintujen huudahdukset.
Henkisten akkujen teholautaushetken jälkeen käpyttelimme takaisin aittaamme. Mukana puolet hankkimistamme eväistä menimme vanhaan päärakennukseen iltapalalle. Saimme lautaset ja haarukat rakennuksessa hääränneeltä emännältämme, jonka jälkeen jäimme kahden aterioimaan. Vanhassa talossa ei kuulunut kuin seinäkellon tikitys. Iltapalahetkemme oli todellista sielun lepoa. Syötyämme vietimme aikaa huoneessamme kuunnellen avoimesta ikkunasta sirkkojen siritystä illan hämärtyvässä valossa.
