Suihkuveden lämpö oli korjattu. Aamiaisella ystävällinen tarjoilijatäti siivosi meille pöydän, kun emme selvästikään halunneet istahtaa samaan pöytään vilkkaan lapsiperheen kanssa. Nautimme jälleen todella hyvän aamiaisen.
Sää oli tihkuinen, joten mopon pakkaamisen yhteydessä pakkauduimme sadevetimiin. Münchenin kokoluokka tuntui poistuessamme. Ajoimme ruuhkattomassa liikenteessä noin tunnin ennen kuin kaupungin loppukyltti jäi taakse. Sateesta johtuen päätimme jättää Linderhofin linnalle suunnittelemamme välietapin pois. GPS sai ohjeet pysyä pikkuteillä, koska päivän etappi olisi melko lyhyt.
Ensimmäiset kilometrit pikkutie kulki aivan moottoritien vieressä. Tuntui kuin olisimme ajaneet kevyen liikenteen väylällä. Pari kertaa vaihdettiin puolta sukeltamalla motarin alitse. Motarin jatkaessa kohti Garmisch-Partenkircheniä alkoi pikkutiereitti kaartaa enemmän länteen. Jotkin mutkapätkät olivat niin kapeita, ettei niihin ollut piirretty keskiviivaa.
Pidimme tauon yhdessä lukemattomista kylistä. Nina osoitti kivannäköisen konditoriakahvilan ja Juha heitti U-käännöksen päästäksemme sen viereen parkkiin. Edellisen päivän kevyt lounas oli toiminut hyvin, joten nautimme maukkaat keitot todella sydämellisen vanhan emännän kuppilassa. Tällä kertaa jätimme raskaat jälkiruoat pois ja tyydyimme kahveihin.
Matkan jatkuessa vaihtelevan tihkuisessa säässä alkoi maasto muuttua kumpuilevammaksi. Eräällä pikkutiellä tuli vastaan kaksi erillistä jonoa motoristeja. Hetken kuluttua tie sukelsi metsään ja nousi jyrkästi. Parin serpentiinimutkan jälkeen olimme selvästi korkeammalla ja ilma muuttui paljon raikkaammaksi. Tie putkahti metsästä aivan kuin Pikku-Heidin maisemaan. Niittyjen takana kohosivat Alpit, joiden huiput katosivat pilvien yläpuolelle.
Pääteitä välttelemällä saa ajan kulumaan. Kolmen aikoihin saavuimme Neuschwansteinin linnavuoren juurella olevalle parkkialueelle. Tarkoitus oli lunastaa ennalta tilaamamme liput kassalta valmiiksi, koska hotellimme oli vuorella aivan linnan lähellä. Juha pääsi ennaltavarattujen lippujen luukulle jonottamatta. Hymytön rouva otti varauslapun vastaamatta tervehdykseen ja sanoi ”nämähän ovat huomiselle, ei niitä tänään saa”.
Juha yritti nätisti selittää, että majoituspaikkamme oli linnan vieressä ja siksi olisi typerää tulla aamulla käymään vuoren juurella vain lippujen takia. Yrmeän rouvan haluttomuus löytää ratkaisua sai Juhan lämpenemään sen verran, että rouva haki esinaisensa paikalle. Järkeilyn pettäminen myös myyntipäällikön kanssa sai Juhan kertomaan selvin sanoin järjestelyjen olevan surkeimmat, johin hän oli koskaan Saksassa törmännyt.
Päällikön ratkaisuhalukkuus tuntui paranevan ja hän soitti linnan infoon sopien aamulla vuoroon tulevan kanssa, että pääsisimme ensimmäiselle englanninkieliselle kierrokselle. Hän antoi Juhan nimen keskustelukumppanilleen. Puhelun päätyttyä nainen selitti, että meidän pitäisi vain olla ajoissa paikalla lunastamassa liput suoraan linnasta. Samalla hän sanoi peruuttavansa ennakkotilauksen ilman kuluja. Juha pyysi vielä kirjallisena linnan infossa olevan rouvan nimen ja kiitti sitten kohteliaasti asian järjestämisestä.
Ajoimme hitaasti ykkösellä ylös vievää jyrkkää tietä väistellen holtittomasti poukkoilevia jalankulkijoita. Saimme lukuisia ärtyneitä mulkaisuja patikoijilta, koska vuorelle ei saa mennä omalla ajoneuvolla – paitsi hotellivieraat. Huvittavaa oli, että GPS osoitti hotellin paikan satoja metrejä liian aikaisin. Mopon käydessä kuumana hitaasta jurnutuksesta meinasi jo usko loppua ennen kuin metsän seasta näkyi talo.
Mopo sai jäädä viilenemään minikokoiselle parkkialueelle ravintolahotellin pihalle. Me saimme minikokoisen huoneen toisesta kerroksesta. Juha lepäsi hetken lääkittyään – jo ennen lippuselkausta alkanutta – päänsärkyä. Ravintola suljetaan kuudelta, koska linnan liikenne hiljenee niihin aikoihin. Siksi siirryimme alakertaan illalliselle jo ennen viittä.
Nina otti alkuruoaksi pienen salaatin ja Juha valkosipulikeiton. Molemmat olivat todella hyviä. Pääruokana Ninalla oli grillilohta ja Juhalla ”kolmen lihan grilliannos”. Molemmat olivat niinikään maukkaita. Juhan annoksen makukakofonia ei olisi voittanut kulinaristisia palkintoja, mutta hyvää oli ja nälkä lähti. Nautimme vielä päälle hyvät kahvit.
Sää oli kuivahtanut ja alkoi kirkastua, joten päätimme käydä mittaamassa linnalle nousun keston huomisen aamun aikataulua varten. Hotelli on rinteessä linnan alapuolella ja serpentiiniä pitkin ylös puuskuttamiseen meni seitsemän minuuttia. Katselimme linnan pihalla porukan ahtautumista numeroiden mukaan karjanerotteluaitausta muistuttaville sisäänmenokaistoille. Seuraavana päivänä olisimme itse lauman jatkona.
Sää oli seljennyt mukavasti vaikkakaan ei lämmennyt. Napsimme kuvia linnasta ja sitä ympäröivistä uskomattomista maisemista. Ostimme linnan shopista muistoksi jääkaappimagneetit – toisen linnasta ja toisen Münchenistä, josta emme olleet aiemmin löytäneet mieleistämme.
Linnan ulkopuolella on toinen kioski, jonka seinustalta Juha bongasi siistin mustan leveälierisen alppihatun. Kun Nina vielä vakuutti sen sopivan Juhalle hyvin, niin sehän piti ostaa pakkaamishaasteista välittämättä. (Tämä kertomus on kirjoitettu kyseinen presa päässä.)
