Mahtava maili

Julkaistu Kategoriat USA 2012Avainsanat ,

Hyvän aamiaisen voimin lähdimme pilviseen säähän. Jatkoimme edellispäivän arkkitehtuuribongailua kävellen siksakkia koilliseen. Kävimme muun muassa ihailemassa The Palmer House Hilton -hotellin upeasti koristeltua aulaa ja Chicago Cultural Centerin koristelasisia kattokupoleja. Niiden välissä poikkesimme Millenium-puistossa kuvaamassa itsemme kiiltävän jättipavun kyljessä.

Kävimme katsomassa Macy’s-tavaratalon kukkashown, jollainen on osunut kohdallemme kaikilla pääsiäisen aikaan tekemillämme jenkkireissuilla. Varsinainen kohteemme oli Magnificent Mile eli pätkä Michigan Avenueta joesta pohjoiseen. Se on Chicagon hinnakkain ostoskatu ja täynnä upeita rakennuksia. Joen ylittää nostosilta, joka notkuu selvästi liikenteen painosta. Jokea kuvatessa piti odottaa sillalle ajaneen bussin poistumista, jotta kamera ei hytkyisi liikaa.

Kuljimme laiskasti ihmisvirran mukana ja poikkesimme katsomaan InterContinental Chicago -hotellin upeita sisätiloja. Pääsimme kurkkaamaan King Arthur Court -saliin, koska siellä järjestetty seksiterapeuttien kongressi oli juuri tauolla. Kävimme myös kuvaamassa 14. kerroksessa olevan uima-altaan, joka on nimetty kuuluisimman Tarzanin näyttelijän eli olympiavoittajauimari Johnny Weissmullerin mukaan.

Koska oli jo lounasaika aloimme etsiskellä ruokapaikkaa. Ökykadun tarjonta on siinä suhteessa yllättävän heikko. Poikkesimme sivukadulla olevaan TGI Friday’s -ketjuravintolaan, johon olimme tutustuneet ensimmäisellä New Yorkin reissullamme. Tämän paikan taso ei yltänyt lähellekään. Ninan salaatti oli ihan syötävää, mutta Juhan annoksen cajun-maut eivät päässeet oikeuksiinsa tolkuttoman pippuroidun kastikkeen takia.

Kävimme katsastamassa sekä Hershey’s että Ghirardelli -suklaapuodit. Sen jälkeen Nina kävi Water Tower Place -galleriatavaratalon Coach-laukkuliikkeessä. Juha odotteli mukavassa nojatuolissa liikkeen ulkopuolella. Vieressä istuvan miehen kanssa visiri keskustelu ja naureskellen totesimme olevamme parkissa rouviemme shoppaillessa. Nina löysi itselleen kivan (siis ”aivan ihanan”) käsilaukun.

Kauppakeskuksen jälkeen poikkesimme katsomassa presbyteerisen kirkon sisäpihaa. Kirkon edestä alkoi kuulua säkkipillin soittoa. Skottipukuisen miehen puhaltelu keräsi nopeasti kirkon oven ympäristöön katselijoita odottamaan kirkosta poistuvaa hääseuruetta, jolle pillimusiikki oli tarkoitettu. Katselimme seremoniaa hääparin ulos saapumiseen saakka.

Kävimme vastapäätä olevan Hancock-pilvenpiirtäjän pohjakerroksen Best Buy -myymälässä katsomassa, jos Juhalle löytyisi uudet ajokypärän alle mahtuvat musiikkikuulokkeet. Ensin myyjä ei edes tunnistanut merkkiä, jonka Juha oli selvittänyt olevan heidän valikoimissaan. Pienen hakemisen jälkeen löytyi tasan yksi pari, mutta sellaista mallia, joka ei tullut kyseeseen.

Nina tiesi, että mailin pohjoispäässä olevassa Drake-hotellissa tarjotaan legendaarista iltapäiväteetä. Päätimme poiketa kupposille – tosin kysyttyämme ensin hintaa hiukan arastellen. Iltapäivätee leipineen ja leivonnaisineen oli kalliimpi kuin yksikään illallisemme tällä reissulla, mutta ympäristö ja elävän harppumusiikin sävyttämä tunnelma olivat ehdottomasti sen arvoiset. Teekin oli todella hyvää.

Nautiskelumme jälkeen kurvasimme paluumatkalle. Ninaa oli jäänyt kaivelemaan ensimmäisessä Coachin liikkeessä näkemänsä lompakko. Poiketessamme The 900 Shops –galleriataloon, hän löysi sellaisen toisesta Coachin liikeestä ja lompsa lähti myös mukaan.

Palatessamme joen yli oli sillan eteläpuolella joukko nuoria tummia kavereita, jotka vetivät katushowta. Heidän selvästi harjoiteltu ja loistavan hauska huulenheittonsa keräsi nopeasti yleisön seuraamaan esitystä. Ilkikurisen hauskan ja vauhdikkaan esityksen jälkeen annoimme mielellämme hiukan rahaa kavereiden hattuun.

Ilta laskeutui kävellessämme hissukseen takaisin hotellille. Kävimme jälleen hakemassa kupposet kuumaa respan vieressä olevasta ilmaisesta tarjoilusta. Nina kysyi vastaanoton tytöltä voisiko ostaa yhden samanlaisen jogurtin, joita on aamiaisella tarjolla. Tyttö kysyi vain mitä makuja halusimme eikä suostunut ottamaan niistä rahaa. Aivan mainio hotelli!

3 kommenttia artikkeliin ”Mahtava maili”

  1. Hei ! Mahtava matka! Tuntuu että osaatte nauttia!
    !

  2. Hei ! Mahtava matka! Tuntuu että osaatte nauttia!
    ! Identtisen kommentin lähettäjä en ollut minä! Vai olinko?

Kommentointi on suljettu.