Lucca

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat ,

Aamiaisella B&B:n omistajarouva kertoi päivästä tulevan edellistä kuumempi – oujee! Lähdimme palaamaan jälkiämme takaisinpäin, koska Siena oli reissumme eteläisin paikkakunta.

Emme kuitenkaan halunneet ajaa takaisin kirjaimellisesti samaa reittiä, joten reilusti ennen San Gimignanoa käännyimme länteen kohti kukkuloita. Tien kunto vaihteli sileastä kupruiseen ja leveästä keskiviivattomaan halkoessamme kumpuilevia maisemia.

Olimme pohtineet kävisimmekö oikaisemassa Pisan tornin, mutta päätimme sen olevan liian työlästä näin kuumalla. Kahvitauolla tienvarren baarissa GPS sai uudet ohjeet suunnata suoraan Luccaan. Seuraavan kymmenen kilometrin matkalla oli ainakin tusina liikenneympyröitä.

Saavuimme Lucca In Villa Elisa & Gentuccaan puoli kahden aikaan. B&B-tyylisen majoittamon respassa ei ollut ketään, mutta huoneen avain oli jätetty nimilapun kanssa näkyville. Pysäköimme mopon sisäpihalle ja asetuimme taloksi.

Oli ihanaa kytkeä ilmastointi päälle siistissä huoneessa, joka oli varsin hämyinen, koska kuumuuden takia olivat ikkunoita peittävät säleiköt vain raollaan. Valaisimia oli kyllä monta sorttia. Sängyn päädyssä oli halogeenit ja kummallakin yöpöydällä isoon lasimaljakkoon laitettu pelkän johdon päässä oleva lapsen mikrofonia muistuttava lamppu. Ehdottomasti erikoisin oli nurkassa oleva lattialamppu, joka näytti räjähtäneen rottinkituolin puneilta, joiden päissä oli halogeenipolttimot.

Olimme suihkunraikkaina lähdössä vanhaan keskustaan, kun huomasimme respan tiskillä tietokoneen olevan päällä sekä työpisteen sen näköisenä kuin joku olisi juuri vain pistäytymässä jossain. Hetken kuluttua paikalle ilmestyikin noin nelikymppinen nainen, jonka kanssa Nina hoiti sisäänkirjautumisen. Erittäin avulias rouva antoi meille myös keskustan kartan ja merkitsi siihen kaikki olennaisimmat nähtävyydet.

Kävelimme parisataa metriä kämpiltämme lähimmälle vanhan kaupungin portille. Lucca on kuin muutkin toscananlaiset muurein ympäröidyt kukkulakaupungit – paitsi, että se on täysin tasamaalla. Polkupyörä on skootteriakin yleisempi kulkuväline. Muuri ei ole pelkästään kiviseinä vaan useita metrejä paksu vallitus, jonka päällä kulkee keskustan ympäri neljän kilometrin mittainen kevyen liikenteen väylä.

Emme olleet syöneet sitten aamiaisen, joten poimimme ensimmäisestä välipaloja myyvästä putiikista täytetyn focaccia-leivän. Natuutettuamme sen puoliksi jaksoimme parin korttelin verran eteenpäin, josta löytyi pizzeria. Pizzojen jälkeen olikin jo parempi olo ja aloimme seurata Ninan löytämää suositeltua kävelyreittiä.

Nähtävyyksien katselun ohessa kävimme poimimassa liput, jotka olimme varanneet netistä joka ilta pidettävään Puccini-konserttiin. Giacomo kun oli tämän kaupungin poikia. Joskus ohjelmistossa on myös ”vierailevia tähtiä” ja tälle illalle osui Mozart.

Luccassa pörräsi vähintään yhtä suuri osuus turisteja kuin Sienassa, joten palvelu tapahtui yleensä automaattisesti englanniksi. Katseltuamme olennaisimmat nähtävyydet olikin jo aika suunnistaa konserttihallina toimivalle kirkolle takaisin. Ehdimme vielä juoda kupposet pikku kuppilassa kirkon vieressä ennen kuin oli aika siirtyä valitsemaan paikkamme.

Kirkkoon tuli noin kuutisenkymmentä kuulijaa, joten paikkoja oli reilusti vapaana. Ohjelmassa oli tusinan verran aarioita ja duettoja sekä Puccinin että Mozartin oopperoista. Loistava pianisti säesti nuorehkoja laulajia. Sekä naissopraano että miesbasso olivat loistavan hyviä vaikka hetkittäin tuntuikin oudolta, että niin hontelosta espanjalaista tarjoilijaa muistuttavasta kaverista lähti sellainen ääni.

Takarivissä istui perhe, jonka vajaa kaksivuotias pikkutyttö puhui ja jokelteli kirkkaalla lapsen äänellä vaikka vanhemmat kuinka yrittivät laittaa skidille sordiinoa – siis tuttia. Välillä jompikumpi vanhemmista lähti tyttösen kanssa pihalle. Laulajattarenkin pokka rakoili, kun sopivasti alkuaploodien ja laulun alkamisen väliin jäävässä sekunnissa kuului lapsen kirkas: ”jeeee!”

Loistavan konsertin jälkeen lähdimme takaisin hotellin suuntaan. Vaikka ilta alkoikin jo armollisesti viiletä niin ruokahalua ei ollut kummallakaan riittävästi ravintolaillalliseen. Poimimme mukaamme pari leipää samasta liikkeestä kuin kierroksen alussa. Vaikka Juhalla ei ollut enää buffia päässään niin tarjoilija muisti: ”You like the first sandwitch, right!. I remember you with the bandanna.”

Yksi ajatus koskien aihetta “Lucca”

Kommentointi on suljettu.