Alsace

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat , , , ,

Kaihtimien nosto paljasti aurinkoisen aamun. Saimme hyvän aamiaisen lisäksi hyvät naurut. Juha nappasi istumapaikalleen katetun kulhon ja oli ottamassa siihen aamiaisbuffetista hedelmäsalaattia, kun isäntä tiskin takaa sanoi jotain kahvikupeista. Juha vastasi hänelle, että tosiaan pöydässä ei ollut kahvikuppia. Nina sanoi vierestä isännän tarkoittaneen, että kulho Juhan kädessä on kahvikuppi.

Olimme merkinneet GPS:lle muutamia Alsacen viinireitin kaupunkeja, jotta saisimme ajettua reittiä pitkin. Ajoimme ensin Guebwilleriin, jossa huomasimme Route des Vins d’Alsace -reittimerkinnän ja lähdimme seuraamaan niitä. Gepsi toki laski valittujen kaupunkien väliset etapit aivan toisin ja mikäli sillä olisi inhimillisiä piirteitä, niin se olisi varmaan lyönyt hanskat tiskiin seuratessamme kiemurtelevan viinireitin kylttejä välittämättä sen ehdotuksista.

Eguisheimin yläpuolella näimme kaartelemassa lukuisia suuria haikaroita. Pysähdyimme pikkukaupungin keskustaan, jotta saisimme otettua parempia kuvia. Pienen patikoinnin jälkeen laskeutuvan haikaran reitti ohjasi meidät pienelle lintujen suojelualueelle. Sen reunassa kuvasimme sekä vapaana olevia että häkissä hoidettavia haikaroita. Pidimme vielä kahvitauon palattuamme mopon luo.

Ajelimme aivan upeissa maisemissa ja läpi todella kauniiden kylien. Useiden kylien alkukylteissä oli niiden ”kukkaluokitus” kertomassa kuinka kauniista kylästä ajaisimme läpi. Pidimme lounastauon neljän kukan Ribeauvilléssä. Lounasravintolan valinta oli helppo Ninan bongattua tutun punaisen Michelin-pallon muutenkin kutsuvan näköisen pikku ravintolan ovesta.

Nina tilasi häränhäntää ja Juha salaatin, jossa oli kivipiiroja sekä hanhileikkeitä. Salaatti oli tarkoitettu alkuruoaksi, mutta Juhalle tehtiin reilumpi ja ruokaisampi versio. Jälleen upea kulinaarinen elämys meille molemmille.

Lounaan jälkeen päätimme ajaa loppumatkan perille moottoritietä, jotta ehtisimme tutustua Strasbourgiin. Alkumatkasta rynkytimme melko heikkokuntoisella tieosuudella, mutta asfaltti muuttui onneksi sileämmäksi ja kyyti miellyttävämmäksi.

Strasbourg on lukuisten teiden solmukohta. Liikenne puuroutui melkein stauksi muutamia kilometrejä ennen keskustaa. Moottoripyörän edut pääsivät jälleen esille splittaillessamme matelevien autojonojen seassa. Pujahdimme keskustaan vievään ramppiin jättäen tökkivät jonot taaksemme.

Best Western Europe löytyi kävelykadulta. Arpoessamme kadulla miten hotellin parkkihallin ovi aukeaa, saapui respasta ulos nuori nainen. Hän ehdotti, että purkaisimme matkatavarat ennen halliin ajoa, koska hallista ei ole omaa sisäänkäyntiä hotelliin. Saatuamme laukut huoneeseemme Juha palasi alas ja parkkeerasi talliin naisen osoittamaan paikkaan auton eteen.

Virkistäydyttyämme lähdimme kävelemään kaupungille. Juha oli ollut Strasbourgissa aiemmin ja tiesi missä on nähtävää. Kiertelimme ensin kanavien halkomassa ”Pikku Ranskassa”, jossa Nina ihasteli puotien tarjontaa. Sitten kävelimme katedraalille, jonka jylhä goottilaisuus miellytti Juhaa jo ensimmäisellä kerralla. Kiertelimme jonkin aikaa valtavan kirkon sisällä.

Hotellin respa oli suositellut kanaaliristeilyä kaupungin vanhan keskustan ympäri. Ostimme liput ja nousimme – tai oikeammin laskeuduimme – laivaan aivan parin korttelin päässä katedraalista olevassa laiturissa. Reilun tunnin mittainen kierros sisälsi myös selostuksen nähtävyyksistä ja historiasta. Laivan jokaisella istuimella oli kuulokkeet ja selostuksen kielen sai valita.

Kierroksen jälkeen olikin jo illallisen aika. Ensimmäisessä ravintolassa Ninan tuoli keikkui viemärikannen päällä ja yritys vaihtaa istumapaikkaa sai tarjoilijalta sen verran näsäviisaan kommentin, että vaihdoimme ravintolaa. Seuraava paikka olikin todella onnistunut valinta. Ninan runsas salaatti ja Juhan kuha olivat erinomaisia. Kuten myös Juhan nauttima pikkupullo Riesling Reservaa.

Palattuamme hotellille olimme aivan väsyneitä. Ei ollut toivoakaan pysyä hereillä kirjoittaakseen matkakertomusta puhumattakaan päivän aikana otetun yli 400 kuvan käsittelystä.

Yksi ajatus koskien aihetta “Alsace”

  1. Mekin ollaan oltu Guebwillerissä ja samalla viinireitillä 🙂 Upeita maisemia ja kauniita kyliä! /H

Kommentointi on suljettu.