Rauhallisten aamutoimien jälkeen lähdimme ensimmäistä kertaa aamiaiselle hotellin ulkopuolelle. Nina oli etsinyt diner-tyylisistä ravintoloista pitävää Juhaa varten hotellin lähistöstä ainoan varsinaisen dinerin. Sää oli aurinkoinen, mutta lämpötila oli vain muutamia asteita plussalla.
The Red Flame Diner on Midtown-alueelle tyypillisesti hiukan ”paremman luokan” ruokala. Saimme samantien pöydän. Meillä kävi tuuri, koska hetkeä myöhemmin ovella oli melkoinen jono odottamassa vapautuvia pöytiä. Nina söi maukkaan tonnikalasalaatin ja Juha ravintolan mukaan nimensä saaneen omeletin.
Reissun ensimmäinen julkkisbongaus oli näyttelijä David Zayas (Expendables, Dexter). Hän istui seinän vierellä olevassa pöydässä parin muun miehen kanssa ja puhui herkeämättä heilutellen vauhdikkaasti käsillään.
Maukkaan brunssin jälkeen oli ohjelmassamme talojen bongailua. Nina oli listannut muutamia mielenkiintoisia ja historiallisesti merkittäviä taloja. Lähdimme käymään itäisen keskikaupungin alueen kohteita läpi. Ensimmäisenä oli upeilla pronssitöillä koristeltu The French Building. Seuraavaksi kävimme The Helmsley Buildingissa, jonka läpi kulkee Park Avenue.
Pysähdyimme Parkilla kadunkulmaan katselemaan St Bartholomew’s -kirkkoa ja sen takana olevaa goottilaisittain koristeltua General Electric Buildingiä. Katsellessamme karttaamme siististi (lue: kalliin näköisesti) pukeutunut herrasmies kysyi tarvitsemmeko apua. Kerroimme miettivämme vain kävelyreittiä seuraavien arkkitehtonisesti mielenkiintoisten kohteiden luo. Se sai herran kertomaan meille innostuneesti omista suosikeistaan ja myös niiden lyhyen historian. Kiittelimme vinkeistä ja ilahduttavan juttutuokion tarjonnut herrasmies jatkoi matkaansa toivotellen meille hyvää jatkoa.
Kävimme Madison Avenuelle olevassa The Villard Mansion -kaupunkikartanossa, joka on nykyisin sen kylkeen rakennetun The New York Palace -pilvenpiirtäjähotellin aularakennus. Käytyämme ihastelemassa sen upeita sisätiloja, emme oikein enää lämmenneet modernimpaa arkkitehtuuria edustaviin Seagram Buildingiin ja Citigroup Centeriin.
Päätimme pitää Starbucks-tauon ja sellainenhan löytyi tietysti noin 30 metrin päästä. Istahdimme pöytään juomiemme kanssa ja miehelleen paikkaa varannut iäkäs rouva teki meille tilaa. Jotenkin meille virisi keskustelu pariskunnan kanssa. Los Angelesissa asuvat vanhukset matkustelivat kuulemma noin 150 päivää vuodesta. Varsinkin vanhalla herralla riitti juttua ja saimme lukuisia vinkkejä hyvistä ravintoloista, joista osan jo tunsimmekin.
Olimme jo aiemmin päättäneet vierailla kierroksen lopuksi The Frick Collection -museossa. Se on taidetta rakastaneen pittsburgilaisen teollisuuspohatan Henry Clay Frick:n (1849–1919) kokoelma, jonka hän jätti julkiseksi perinnökseen. Aikaa säästääksemme kuljimme vajaan parinkymmenen korttelin matkan taksilla.
The Frick Mansion on viidellä avenuelle Keskuspuiston kyljessä sijaitseva upea kaupunkikartano, joka on jo itsessään taideteos. Se on alunperin tehty kaupunkiasunnoksi nimenomaan siten suunniteltuna, että taide pääsee oikeuksiinsa jokaisessa huoneessa. Frick määräsi testamentissaan, että asunto muutetaan museoksi ja laajennus toi taloon vielä upeita lisäpiirteitä kuten sisäpuutarhan suihkulähteineen.
Kokoelma on huippuluokkaa sisältäen tunnettujen eurooppalaisten ja amerikkalaisten mestarien töitä. Rembrandeja, Vermeerejä, Whistlereitä, Constableja sekä lukuisia tuntemattomampia töitä katsellessa miettii miten kellään on voinut olla varaa moiseen kokoelmaan. Suuriin museoihin verrattuna Frick on pieni, mutta kokoelman taso on hulppea ja asuinkunnossa olevan kalustetun kartanon tunnelma on hyvin intiimi.
Taidepläjäyksen jälkeen olimme ulkona puiston reunassa katselemassa Juhan kännykästä sopivaa illallisravintolaa, kun meitä puhutteli musta kaveri tarjoten soulia sisältävää cd-levyä. Hän ei varsinaisesti ollut sitä myymässä, mutta pyysi pientä lahjoitusta. Normaalisti suhtautumisemme olisi nuiva, mutta kaveri oli todella mukava ja kohtelias olematta tyrkky. Lisäksi meillä oli erittäin hyvä mieli onnistuneesta päivästä, joten teimme pienen lahjoituksen saaden cd:n lisäksi sydämellisen iloiset kiitokset ja high fivet.
Juhan stay.com ravintolalistasta löytyi kohtuuetäisyydeltä TripAdvisorin aiemmin ykkösrankattu Club A Steakhouse. Saimme pöydän toisen kerroksen salista ja tarjoilijaksemme loistavan kaverin, joka myöhemmin kertoi olevansa syntyisin Montenegrosta. Pähkäillessämme alkupalojen hummeri- ja rapuruokien välillä kaveri ehdotti meille yhtä isoa yhden hengen rapuannosta, jonka sisältäisi vähän kaikkea.
Pääruoaksi Nina valitsi filet mignonin ja Juha kobe-hanpurilaisen. (Kirjoittajan huom: Aitoa japanilaista kobe-lihaa ei käytännössä saa muualla kuin Japanissa. Jenkit kutsuvat kaikkea marmoroitua naudanlihaa kobeksi.) Juha kysyi hampurilaisen kokoa, koska sen hinta oli nimeen nähden kohtuullinen. Vastaus oli ”varmasti riittävän iso”.
Alkuruoka tuli nopeasti ja oli aivan mahtavan hyvää. Huomasimme molemmat pitävämme enemmän suuren ravun lihasta kuin yleensä arvokkaampana pidetystä hummerista. Alkuruoan jälkeen tuli keittiön tervehdyksenä sienitäytteinen ravioli kastikkeella. Se oli aivan suussasulavan hyvää.
Ninan filet mignon (”mignon” on ranskaa tarkoittaen pientä söpöä) oli liki puolikiloinen maukas lihakimpale. Juhan hampurilaisen pihvi oli samaa kokoluokkaa ja niinikään fantastisen hyvää. Annokset olivat meille liian suuret ja varsinkin Juha tuli todella täyteen, koska maukasta pihviä ei olisi millään halunnut jättää kesken.
Olimme juuri aikeissa pyytää laskua, kun tarjoilijamme toi eteemme pienet lautaset ja haarukat. Kysyviin katseisiimme kaveri totesi vastataukseksi vain: ”Yllätys”. Hetken kuluttua pöytään tuotiin lautanen, jolla oli tiramisua, tuulihattuja, pala suklaakakkua, kermavaahtoa ja halkaistu mansikka sekä pari mustikkaa. Maistoimme kaikkia herkkuja hiukan vaikka olimmekin täynnä. Tilasimme vielä espressot saadaksemme ruoansulatuksen käyntiin.
Lähtiessämme mukava tarjoilijamme hyvästeli meidät kätellen. Portaikon yläpäässä seisonut vanhempi herrasmies, jonka arvelimme olevan omistaja, kyseli mistä olemme, kauanko olisimme NYCissä ja miten olimme valinneet hänen ravintolansa. Molemminpuolisten kiittelyjen jälkeen lähdimme pimenevään iltaan ja nappasimme lennosta taksin takaisin hotellille.
Miten mahtava päivä! Kaikki oli todella vaikuttavaa. Nyt ei tullut nälkä.
Kiitokset taidenäyttelystä kartanossa. Oli mukava taide-elämys. On se kummallista, että aina tulee nälkä teidän matkaraporttianne lukiessa. On niin herkullisen näköistä ja kuuloista että…
Pääsiäisterveisin
Eero
Niin upeaa,olisinpa ollut mukana, sitä tekin varmaan toivoitte…… Muistakaa syödä mämmiä pääsiäisenä.