Karvainen lehmä

Aamulla oli aikainen herätys, koska päivän ohjelma alkoi jo ennen yhdeksää. Aamutoimien jälkeen kävelimme jälleen kultaiselle mailille ja jäimme odottelemaan Deacon’s House Cafen eteen. Hetken kuluttua paikalle kurvasi oranssi bussi, jolla oli otsatukka.

Hairy Coo (eli ”karvainen lehmä” skottienglannilla) on Edinburghin suosituin kiertoajelujen järjestäjä ja me olimme varanneet kyydin heidän ”ilmaiseen” kierrokseensa. Ilmaisuus tarkoittaa, että asiakas maksaa tippinä mikä tuntuu sopivalta ja he ottavat riskin asiakkaiden viihtymisestä. Yhtiön pikkubussit on maalattu oransseiksi ja niiden koristemaalaukseen kuuluvat sarvet, karvainen otsatukka ja pinkki kieli.

Hupaisan näköisen bussin kuljettajana oli alunperin punertavatukkainen viisikymppinen kaveri nahkaisessa lierihatussa ja kiltissä. Hän otti vastaan ilmoittautumiset ja bussin lähes täyttyi eli kierrokselle osallistui parisenkymmentä henkilöä. Oppaamme esitteli itsensä sanoen: ”My name is Donald or you can call me Don or anything like that. Just don’t call me driver because I’m a human and not a golf club.”

Donald kertoi, että päivästä ennustettiin ennätyksellisen kuumaa ja pahoitteli hupaisasti, ettei heidän busseissaan ollut ilmastointia. Sehän maksaisi rahaa ja olisi harvoin tarpeen. Muutaman humoristisesti, mutta painokkaasti läpikäydyn turvaohjeen jälkeen pääsimme matkaan.

Tökimme aamuruuhkan mukana ulos kaupungin luoteisnurkasta. Donald kertoi historiallisia tosiasioita Edinburghista. New town, jonka alueella asuntomme sijaitsi, on kuulemma maailman ensimmäinen ruutukaavaan rakennettu kaupunginosa. Puistoaukeista alkavat ja niihin päättyvät leveät bulevardit kulkevat itä-länsi-suunnassa. Pohjois-eteläsuunnassa kulkevat kadut risteävät bulevardeihin tasavälein. Risteyksissä on patsain varustetut liikenneympyrät.

Matkan jatkuessa oppaamme aloitti – kuulemma skottilaisten päähuvin – eli poliitikkojen kritisoinnin. Perustellen kantansa hän haukkui pystyyn kaikki skottisyntyperää olevat Ison Britannian pääministereinä toimineet poliitikot. Ajamisen ohessa osansa saivat törttöilevät kuskitkin. Vuodatus oli vähintään hupaisaa.

Rullatessamme moottoritiellä Donald kyseli osallistujien tuntemia skotteja. Muutama toki löytyi, mutta erityisen innostunut Donald oli kertomaan anekdootteja Sean Connerysta sekä imitoimaan hänen karismaattista puhettaan. Olimme tikahtua hänen esitykseensä siitä miten Connery olisi ollut loistava alkuperäisen Star Trek -sarjan kapteeni Kirkinä.

Ensimmäinen pysäkki oli skottien kansallissankarin William Wallacen monumentilla. Niitä on kuulemma parikymmentä, mutta tämä kukkulan laelle pystytetty viisikymmenmetrinen torni on se virallinen kansallinen monumentti. Matkalla monumentille Donald kertoi kuinka lukemattomin tavoin Mel Gibsonin Braveheart poikkesi todellisen William Wallacen elämästä.

Käväisimme ensin juomassa karmaisevat espressot parkkipaikan infopisteen kuppilassa. Sitten puuskutimme ylös kukkulan laelle. Aika, kunto ja kiinnostus eivät riittäneet enää yli kahdensadan askelman kipuamiseen tornin huipulle. Katselimme kukkulalta avautuvia maisemia hetken ennen paluuta bussille.

Seuraava pysäkkimme oli kuvaustauko strategisesti tärkeän Stirlingin linnan luona. Matkalla pysäkille Donald kertoi linnan historiaa, kuinka se oli ollut vuorotellen skottien ja brittien hallussa vuosisatojen kuluessa. Linnalla vierailu olisi useamman tunnin keikka, joka ei kuulunut tämän kierroksen ohjelmaan.

Ensimmäisten pysähdysten ajan kuumuutta hillinnyt pilvisyys väistyi ja aurinko loihti esille upean kesäpäivän. Pysähdyimme Menteith-järven rannalle, joka on kuulemma Skotlannin ainoa järvi englanninkielen sanalla ”lake”. Kaikki muut ovat nimeltään ”Loch”. Donald esitteli kaunista järveä ylpeänä, koska se on hänen kotikylänsä järvi.

Jatkoimme matkaa Donaldin kotikylän läpi. Lounastauko olisi vasta seuraavassa kylässä, koska kotikylän ainoan hotellin keittiö ei selviäisi kerralla parinkymmennen vieraan ruokkimisesta. Kylän kirkko on aivan hotellin vieressä ja Donald kertoi mitanneensa matkan kirkosta hotellin baariin; kaksikymmentä askelta ja alamäkeen.

Skotlanti jakautuu maantieteellisesti alamaahan ja ylämaahan aivan konkreettisesti, koska Englannin kaltainen laakea alamaa, jossa Edinburgh sijaitsee, on alunperin eri mannerlaattaa kuin ylämaa, joka on ollut joskus palanen Pohjois-Amerikan mannerlaattaa ja puristunut yhteen Skotlannin kohdalla. Olimme aivan ylämaan juurella. Kukkulat kohosivat vieressämme pysähtyessämme lounaalle Aberfoylen kylään.

Kylän läpi ajaessamme Donald näytti lounaspaikat ja kahvilat. Pysähdyttyämme hän kehoitti meitä lounastamaan ensin, koska palvelu saattaisi olla hitaanpuoleista. Skotlantilaisten ja erityisesti ylämaalaisten keski-ikä on muita brittejä alhaisempi ja ylämaalaisten ratkaisu siihen on hidastaa elämäntahtia. Sitä kutsutaan ”olemiseksi ylämaan ajassa”.

Valitsemamme The Forth Inn -pubin ruoka tuli ihan normaalissa ajassa. Ihan kohtuullisen aterian jälkeen ehdimme vielä käydä kahvilla viereisessä leipomossa. Emme kuitenkaan ottaneet paloja aivan valtavan kokoisten kakkujen hyvännäköisestä tarjonnasta.

Lounaan jälkeen alkoi ylämäki. Noustessamme ylämaalle Donald selitti mannerlaattojen geologisia eroja, joka näkyi alamaista poikkeavina kivilaatuina ja kasvillisuutena. Tie kiemurteli upeassa kukkulaisessa maastossa ja vastaantulevien motoristien määrä lisääntyi selvästi.

Tulimme niityn laitaan, jossa oli selvästikin Donaldin mielestä kiertueen päänähtävyyksiä. Pitkäkarvaiset vaaleanruskeat lehmät tunnistivat pikkubussin ja tulivat tyrkylle aidan viereen. Ennen kuin matkalaisia laskettiin ulos, antoi Donald ohjeita eläinten kanssa toimimisesta. Suloisesta otsatukastaan huolimatta pitkäsarviset saattoivat olla arvaamattomia.

Oppaamme näytti mallia kuinka lehmille voi tarjota leipäpaloja ja antoi sitten halukkaiden ruokkia nenä aidassa odottavia kantturoita. Donald tunsi lehmät nimeltä ja nuhteli hellästi muiden edestä leipää hamuavaa kookasta pitkäsarvista. Leivän loputtua loppui lehmien kiinnostus ja suurimmat selvästi käänsivät ahterinsa kuikuileville ihmisille lähtien tallustelemaan poispäin.

Matka jatkui Trossachsin luonnonpuistoon, jossa pysähdyimme Loch Katrine -järven rantaan. Tämä alue oli innoittanut sir Walter Scottia kirjoittamaan maailman ensimmäisen bestsellerin ”The Lady of the Lake”. Pääsimme näkemään kuinka kirjailijan nimen mukainen höyrylaiva lähti juuri viemään turisteja järvelle.

Alueen upea luonto on säästynyt ja saanut olla alkuperäisessä tilassaan aina roomalaisten ajoista saakka huolimatta siitä, että maailman ensimmäinen matkatoimisto Thomas Cook teki tänne ensimmäiset Englannin ulkopuolelle suuntautuvat pakettimatkat. Teimme pienen kävelykierroksen järven rannassa ennen paluuta parkkipaikalle.

Matkamuistomyymälän kylmäkaapissa oli lappu, jossa kehotettiin ostamaan juotavat ulkopuolella olevasta jäätelökioskista. Kioskin myyjä puolestaan sanoi, että vettä myydään nimenomaan kaupan puolella. Todella monta matkailijaa teki saman siksakin palaten sitten jonottamaan myymälän kassalle otettuaan vedet sermin takaa kaapista. Myymälän iäkäs kassarouva oli ylämään ajassa.

Seuraava pysäkkimme oli tuttu kaikille Monty Python -faneille. Doune Castle on entisen herttuasuvun linna, jossa koomikkoryhmä kuvasi elokuvan Monty Python and the Holy Grail. Sana doune tarkoittaa sinänsä linnaa, joten kivirakennelman nimi on käännettynä ”Linna Linna”. Audio guidessa oli äänenä Monty Pyton -ryhmään kuulunut Terry Jones. Hän kertoi linnan ja suvun historiasta sekä elokuvan tekemisestä linnassa.

Kiertueen viimeinen pysäkki mereen laskevan Forth-joen suulla helpotti todella helteiseksi muodostunutta paluumatkaa. Pysähdyimme siltojen luo kuvaamaan varmasti maailman vahvinta terässiltaa. Se oli tehty kestämään, koska aiempi rakennelma oli pettänyt suistaen junalastillisen matkustajia jokeen. Mitään siltaa ei enää ole varaa rakentaa yhtä ylimääräisen kestäväksi. Raikas merituuli tuntui fantastisen hyvältä kuumana päivänä.

Pikku ruuhkasta huolimatta palasimme Edinburghin keskustaan luvattuun aikaan puoli seitsemäksi. Jätimme Donaldille häntä ilahduttavan tipin ja kiittelimme erittäin hauskasta päivästä. Kävelimme kultaiselta maililta kämpille valiten mahdollisuuksien mukaan katujen varjoisat puolet.

Raikastauduimme ja valmistauduimme Ninan Juhalle järjestämään syntymäpäiväillalliseen. Hän oli etukäteen valmistellut ja varannut meille paikat Edinburghin parhaaksi TripAdvisorissa arvostettuun Castle Terrace -ravintolaan. Laitoimme siistit vaatteet ja kävelimme kaikessa rauhassa noin kilometrin päässä asunnoltamme olevaan ravintolaan.

Aivan alusta asti huomasi paikan tason ja osaamisen. Kohtelias ja ystävällinen henkilökunta oli täydellisesti tilanteen tasalla. Pöydässä oli odottamassa ravintolan onnittelukortti Juhalle ja Ninan ruokarajoitteet huomioitiin sujuvasti ilman hössöttämistä. Valitsimme paikan yllätys- ja maistelumenun, johon hovi suositteli ottamaan meriosuuteen juuri saatua hummeria. Ehdotus kuulosti hyvältä ja Juha otti myös annoksille suunnitellun viinipaketin.

Ilta oli täydellisen hieno fine dining -kokemus. Ruoat olivat fantastisen hyviä. Viinit tarjoili ja esitteli hintelä nuorimies, jonka sarjakuvamaisen nopeat liikkeet olivat varsin huvittavia. Juha odotti koko ajan, että kaverin suhahtaessa pöytämme ääreen olisi kuulunut wapiti-wapiti-äänitehoste.

Viinit olivat varsin epatavanomaisia, mutta toimivat pääsääntöisesti hyvin annosten kanssa. Pureskeltavan tuhteihin nautiskeluviineihin tottuneelle Juhalle tarjoilijan kuvaukset viinien täyteläisyydestä tuntuivan hiukan yliampuvilta. Tarjoilijapoika olisi varmaan tehnyt muutaman hauskan sarjakuvaeleen maistaessaan amaronea.

Loistavan illallisen jälkeen palasimme asunnolle läpi yllättävän vilkkaan yöllisen Edinburghin. Illan myöhäisyys ja nettiyhteyden katkeaminen sai meidät vain pakkailemaan valmiiksi aamun lähtöä varten ennen nukkumatin tuloa.