Menimme aamiaiselle virkeinä hyvin unien jälkeen. Meillä ei ollut kiire lähteä, koska päivän ajomatka olisi vain alle 60 kilometriä. Best Westernin aamiainen oli hiukan ristiriitainen kokemus. Tarjontaa riitti, mutta laatu tökki yksityiskohdissa.
Appelsiinimehu oli todella vetistä, vihannekset oli leikattu todennäköisesti jo edellispäivän aamiaiselle ja lämpölaarit oli ahdettu niin täyteen, että päällimmäiset ruoat olivat jo haaleita. Sinänsä hiukan harmitti hotellin puolesta, koska pienillä asioilla olisi saanut aikaan aivan mahtavan hyvän aamiaiskokemuksen.
Vietimme aikaa huoneessa nauttien hyvin toimivasta nettiyhteydestä. Hiukan yhdentoista jälkeen keräsimme kimpsumme ja lähdimme hotellista. Ajelimme rauhallista tahtia valtatie 73:a Nynäshamniin. Olimme päättäneet lounastaa TripAdvisorissa parhaaksi arvioidussa Rökeri och Kökeri -ravintolassa, joka sijaitsee vierasvenesatamassa. (TripAdvisorin virheellisen karttamerkinnän mukaan se on pari korttelia sisämaassa.)
Satamassa oli vain maksullisia pysäköintipaikkoja, joten Juha kävi kysymässä ensin yhden myyntikojun myyjältä tietäisikö hän mopoparkkipaikkoja. Myyjä ei tiennyt, mutta kertoi nähneensä usein pyöriä parkissa viereisen satamaportin lähellä olevalla alueella. Sekin osoittautui maksulliseksi autoparkiksi, mutta Juha kysyi seuraavaksi rouvashenkilöltä, joka oli sulkemassa Visbyn laivan check-in -portteja.
Rouva kertoi kaikkien satama-alueen pysäköintialueiden olevan maksullisia autopaikkoja, mutta neuvoi Juhaa parkkeeraamaan check-in alueen reunaan jonokaistojen ulkopuolelle. Hän sanoi, että siellä mopo saisi olla kaikessa rauhassa.
Käyskentelimme hetken viehättävän vierasvenesataman pienten kauppa- ja kahvilamökkien lomassa ennen kuin menimme aivan rannan tuntumassa olevan Kökerietin tilausjonoon. Ninan ruokarajoitteet eivät olleet mikään ongelma ja pirteän kassatytön avustuksella Ninalle tilattiin savulohta ja uuniperunaa sisältävä annos. Juha valitsi ”Saaristolaislautasen”, johon kuului kolmea eri silliä, lohta kahdella tavalla, savustettuja katkarapuja sekä uusista pikkuperunoista tehty etikkapohjainen salaatti.
Nautimme aivan fantastisen hyvät annokset ravintolan aurinkoisella ulkoterassilla katsellen samalla vilkasta venesatamaa ja rantakadun ihmisvilinää. Kahvit joimme myyntikojujen reunustamalla pienellä sisäpihalla nauttien jälkiruoaksi läheisen leipomon tuotteita.
Aurinkoinen sää oli pilvistynyt, mutta yksittäiset tummat pilvet eivät onneksi tuoneet sadetta. Ajelimme puoli kilometriä takaisinpäin ja käännyimme Gdanskiin osoittavien viittojen mukaisesti kohti satamaa. Käännös check-in -jonoon oli merkitty niin hassusti, että seisoessamme jo kolmesataametrisessä jonossa katselimme huvittuneina jälkeemme tulleiden tulkintoja viitoituksesta.
Aikaa laivan lähtöön oli vielä yli kaksi tuntia Juhan lähtiessä kävellen katsomaan jonon keulille kuinka sisäänajo oli järjestetty. Jonolle oli varattu kaksi kaistaa, mutta yhtä autoa lukuunottamatta toisella kaistalla ei ollut ketään. Juhan kävellessä takaisinpäin tuli toista kaistaa vastaan pari motoristia ja pakettiauto. Päätimme irtautua pitkästä jonosta niiden jatkoksi.
Heti päästyämme toisen jonon alkupään tuntumaan, portti avattiin ja etenimme sujuvasti muiden motoristien vanavedessä check-in -luukulle. Sielläkin homma eteni ripeästi ja olimme hetkessä laivaan jonottavien kolmen kaistan keulilla. Siinäkään ei kauaa vanhettu, koska mopot otettiin sisään ensimmäisinä ja ohjattiin parkkiin aivan laivan takaportin nurkalle.
Todella ystävällinen ja avulias kansimies toi meille kiinnitysliinan sekä reilunkokoisen kangassuikaleen sen alle, ettei liina sotkisi pyörän satulaa. Hän myös kiinnitti hiukan kenkkuilevan liinalukon ja mopo ankkuroitiin todella hyvin. Sitten hän meni heti auttamaan muita motoristeja. Vikingillä olisi paljon opittavaa Polferriesiltä.
Huohotimme kantamuksinemme kapeita portaita kolmoskannelta ylös kuutoselle, jossa hyttimme oli. Kotiuduttuamme siistin askeettiseen hyttiimme lähdimme tutustumaan Polferries Wawel -laivan palveluihin, jotka tuntuivatkin keskittyvän juuri kuutoskannelle. Keulassa on kaksikerroksinen itsepalveluravintola, josta pieni osa on arvokkaampi à la carte -osasto.
Takaosassa on kahvila/baari, jonne istahdimme haettuamme molempien läppärit hytistä. Nina halusi kahvin ja vettä, ja Juha oluen. Ninan odotellessa Juha meni baaritiskille. Seinällä olevassa listassa oli lueteltu erilaisia kahveja. Juha näki toisen baarimikon tekevän espresson automaatilla, joten sitä välttääkseen hän tilasi ”skandinaavisen kahvin”. Tilauksen vastaanottanut baarimikko antoi vesipullon ja laski oluen. Sitten hän meni kassan luo kysyen tuleeko muuta. Juha kysyi kahvista ja kaveri osoitti toisen baarimikon tekevän sitä.
Hiukan ihmeissään Juha sai kahvin lasissa, jossa oli kaksi pilliä. Hän oli kuitenkin nähnyt lasiin kaadettavan vain mustaa kahvia, joten otti sen vastaan. Nina maistoi kahvia ja sylkäisi sen heti takaisin lasiin purskahtaen nauramaan. Kahvi oli terästetty reippaasti jollain viinalla. Ilmeisesti puolalaisten mielestä skandinaavit juovat paljon kahvia ja dokaavat viinaa. Mistä ihmeestä mistä he ovat sellaisen käsityksen saaneet…
Istuskellessamme kuppilassa kello tuli kuusi ja laiva irtosi laiturista täristen jonkin aikaa kuin horkassa. Naputtelimme läppäreitä vielä puolisen tuntia kirjoitellen valmiiksi päivän tarinoita ennen kuin veimme koneet hyttiin ja lähdimme käymään laivan shopissa.
Pienen yksiön kokoisessa puodissa oli yllättävän hyvä valikoima kosmetiikkaa, vaatteita, alkoholijuomia ja makeisia. Parin univormupukuisen myyjärouvan ja kassamiehen lisäksi kaupassa oli kaksi rotevaa miehistön jäsentä mustissa t-paidoissa varmistamassa, ettei ostohysteria lähde lapasesta.
Olimme läppäreitä naputellessamme huomanneet laivalla olevan langattoman verkon, joka kuitenkin uteli salasanaa. Puodista poistuttuamme kävimme vastapäätä olevassa laivan infossa kysymässä olisiko mahdollista saada tietää kyseinen salasana. Hienoinen hymynkare huulillaan infossa istuva purseri sanoi, että toki sen salasanan saa, mutta ei se verkko merellä mihinkään yhdisty.
Kuppilassa ollut sähköpistoke ei ollut toiminnassa ja hytin ainoa sähköpistoke oli kylpyhuoneen putkilampun alla oleva sähköparranajokoneelle tarkoitettu töpselireikä. Kun Nina Macistä alkoi virta loppua, virittelimme Macin virtalähteen pysymään alaspäin osoittavassa pistokkeessa käyttäen Ninan ponnarilenkkejä. Johto riitti juuri ja juuri ulos vessasta kunhan istui tuolilla oviaukon edessä.
Kävimme vielä illalla nassuttamassa pientä iltapalaa keulan itsepalveluravintolassa. Kuppilan pöydässä oli jopa Juhalla kylmä, joten oli mukava palata hyttiin ja mennä vällyjen alle.
Voi miten hupaisia kokemuksia! Hyvää yötä!
Tuosta Ninan naurukuvasta voisi päätellä, että hän oli jo maistellut, niin remakkaa.
Voi kuinka viihdyttävää tekstiä!!! Näitä on niin ilo lukea! Ninan kahvikokeilu oli varsin hupaisa