El Corte Ingles – Gaia

Julkaistu Kategoriat Portugali 2016Avainsanat ,

Heräilimme aamupäivällä muutaman kerran vain kääntääksemme kylkeä nautinnollisesti. Loman ensimmäisenä sunnuntaina emme pitäneet kiirettä minnekään.

Iltapäivän puolella lähdimme käymään El Corte Ingles -tavaratalossa, joka sijaitsee joen toisella puolella olevalla Gaian alueella. Kävelimme läpi keskustan, jonne oli jo kerääntymässä innokkaimpia jalkapallofaneja seuraamaan illan Euro 2016 loppuottelua Portugalin ja Ranskan välillä. Matkalla kävimme nauttimassa espressot pienessä leipomo-kahvila-pizzeriassa.

Saamamme kaupungin kartan mukaan tavarataloon pääsisi ilmaisella kuljetuksella keskustasta. Saavuttuamme Praça da Liberdadelle merkitylle noutopaikalle Nina kysyi hotelli Intercontinentalin aulasta lisätietoja. Consierge sanoi pikkubussin pysähtyvän hotellin edessä noin tunnin välein, muttei tiennyt sen tarkemmin milloin seuraava olisi tulossa.

Katselimme hetken aikaa ihmisvilinää hotellin edustalla, mutta päätimme sitten mennä metrolla São Benton asemalta. Nina osti meno-paluu liput automaatista aseman turvamiehen avustuksella. Metrojuna osoittautui maan alla kulkevaksi raitiovaunuksi, joka ottaa virran ilmajohdosta. Ratikka nousikin heti asemalta lähdettyään maan päälle. Jokea ylitettäessä ihailimme upeita maisemia.

Nousimme kyydistä João de Deus -pysäkillä, jolta pääsee suoraan viereisen kadun alitse tavaratalon alakerran ruokaosastolle. Ruokaparatiisissa on muutama erilaisella konseptilla toimiva ravintola, joten päätimme nauttia lounaan ennen ostoksia. Nina valitsi grillattua lohta kalaravintolasta ja Juha mehevän hampurilaisen liharavintolasta.

Kävimme ostoksilla tavaratalon ruokaosastolla ja palasimme sitten metroratikan pysäkille ilman suurempaa kierrosta tavaratalossa. Paluumatkalla metro oli aivan nuijalla lyödyn täynnä. Ajoimme pari pysäkkiä pitemmälle välttääksemme pahimman hulinan keskusaukion ympärillä.

Suurin osa porukasta poistuikin São Bentolla ja noustuamme kadulle Trindadelta pääsimme kulkemaan ohi selvästikin poikkeusjärjestelyiden kohteena olevan Avenida dos Aliadosin. Poliisi ohjasi liikenteen ohi ilmeisestikin jo ihmisjoukoista täyttyneen aukion.

Myöhemmin iltapalan yhteydessä katselimme televisiosta jatkoajan normaalin peliajan jälkeen maalittomasta ottelusta. Portugalin tekemän maalin vaikutukset kuuli välittömästi naapurustostassa ja voitollisen ottelun jälkeen meteliä riitti myöhään yöhön.

5 kommenttia artikkeliin ”El Corte Ingles – Gaia”

  1. Ovatko sinisen talon kolme ikkunaa teidän majoitukseen kuuluvat?
    Vaativalle löytyy värivalikoimaa niin paperi- kuin ruokapuolellakin. Jonkinlaisia
    Royal-vanukkaita?

    1. Asumme sinisessä talossa. 🙂 Hyydykevalikoima oli mykistyttävä! Syödäänkö Suomessa hyydykkeitä? Ei ainakaan minun tietääkseni. Jännittävä löytö jälkiruokahyllyssä oli myös kippo, johon vain veden lisäämällä saa minuutissa valmiin suklaakakun.

      1. Mikä oli E-koodien lukumäärä nk. suklaakakussa?

  2. Kiitokst taasen kerran mukavasta matkasta. Melkeinpä voisi sanoa yhteisestä semmoisesta. Ette sentään menneet ulos katsoman kuinka porttugalilaiset juhlivat mestaruuttaan. Kristel, Monica ja minä saimme kokea sellaisen Mallorcalla, kun Barselona voitti Mestareiden liigan. Iloisia, laulavia ihmisiä tungokseen asti torilla ja punaiset soihdut valaisivat tummaa yötä. Kokemus oli mielestäni melkoinen.

    1. Varmasti huikea kokemus! Ja varmasti se olisi ollut täälläkin. Tyydyimme kuitenkin katsomaan matsin loppuosan vain asunnon tv:stä.

Kommentointi on suljettu.