Olimme suunnitelleet aiemmin aikaista heräämistä ehtiäksemme näkemään Tsukijin kalamarkkinat. Tarkempi tutkimus paljasti kuitenkin, että aamuviideltä alkavaan tonnikalahuutokauppaan pääsee vain 120 ensimmäistä jonottajaa. Sen jälkeen tukkualueelle ei päästetä turisteja ennen kello kymmentä. Onneksi tämä selvisi jo edellisenä iltana, joten saimme nukkua pitempään ja käydä aamiaisella.
Päätimme hankkia Pasmo-matkakortit. Ostimme ne Mitan aseman automaatista ladattuina 2000 jenillä, josta 500 jeniä on kortin pantti. Matkanteko metrolla ja lähijunilla olisi paljon sujuvampaa näyttämällä korttia porttien lukulaitteille kuin käydä joka kerta lippuautomaatilla kolikoita laskemassa.
Ajelimme ensin yhdellä vaihdolla Mitasta Tsukijiin ja kävelimme katsastamaan jo tyhjenemässä olevan kalatukkualueen. Tässä vaiheessa enää selkeä tuoksu kertoi, ettei kyseessä ollut vihannestukku. Sitten kiertelimme viereisen markkina-alueen kujia, josta löytyi tarjontaa enemmän ja vähemmän kalatukkuun liittyen.
Saappaiden myyjiä oli muutamia, ettei tarvitsisi kengillä tallata kalaroiskeissa. Vaakoja löytyi, jotta voisi punnita ostokset. Paistinpannuja niille, jotka eivät tee sushia tai sashimia sekä jopa pakastimia niille, jotka eivät kokkaa heti. Lukuisat pienet ravintolat tarjosivat syötävää vain pari tuntia aiemmin hankituista raaka-aineista. Muutaman istumapaikan ruokaloihin riitti turisteja jonoiksi asti.
Mekin nautimme lounaan vain kahdeksan istumapaikan kokoisessa sushipaikassa. Onnistuimme osumaan paikalle siten, ettemme joutuneet odottamaan kuin kymmenisen minuuttia. Tarjonta oli todella hyvää ja Dotonborin Zanmai säilytti ykköspaikkansa vain ylivoimaisesti parhaan riisinsä ansiosta. Halpaa lysti ei todellakaan ollut, mutta ehdottomasti joka jenin arvoista.
Kierrettyämme markkina-alueen pidimme kahvipaussin Tully’s Coffee -ketjun kuppilassa, jonka jälkeen ajoimme pätkän metrolla ja nousimme katutasoon Ginzan ostoskaduille. Pistäydyimme Hermes-myymälässä katselemassa aivan kuin meillä olisi ollut varaa mihinkään mitä siellä on. Hintoja ei tietenkään ole näkyvissä.
Kurkkasimme sisään pariin muuhunkin ökyliikkeeseen, joita on lyhyellä matkalla ennätysmäärä. Yritimme mennä kupposille ja jäätelölle ensin Nissan-talon näköalakerrokseen ja sitten Mitsukoshi-tavaratalon eurooppalaisen tyyliseen kahvilaan, mutta kumpaankin oli niin pitkä jono, ettemme jääneet odottelemaan. Itoyan-paperikauppatavaratalossa emme edes löytäneet miten ylimpään kerrokseen merkittyyn kahvilaan olisi päässyt. Hissin ovien auetessa niiden eteen oli viritettu este.
Vaikka oli maanantai ja iltapäivä niin yllättävän paljon liikkeitä oli kiinni. Löysimme mukavan tuntuisen kahvilan, jossa olisi ollut tarjolla myös syö-niin-paljon-kuin-jaksat-kakkubuffet. Otimme kuitenkin vain kahvit, jotka osoittautuivat konemönjäksi. Ilmeisestikin lähes kokonaan naispuolinen asiakaskunta tuli kuppilaan vain kaveeraamaan ja kakulle.
Kierreltyämme Ginzaa oletimme ravintoloiden hinta-laatusuhteen vastaavan alueen kahviloita, joten päätimme vaihtaa aluetta. Ajoimme metrolla Roppongin asemalle ja nousimme keskelle Roppongi Hills -rakennuskompleksia. Se on kiinteistömoguli Minoru Morin rakennuttama mega-alue, jonka ideana on tuoda samaan paikkaan asuminen, toimistot, palvelut ja viihde. Matkustamiseen kuluvan ajan poistamisen pitäisi lisätä vapaa-aikaa ja parantaa elämisen laatua.
Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt ihan niinkuin Strömsössä ja alueen historiassa on ikäviä asioita. Lisäksi aluetta on myös kritisoitu sekavaksi sokkeloksi, jonka itsekin huomasimme yrittäessämme löytää joitain lukuisiksi mainostetuista ravintoloista. Mori Towerin eli länsitornin aulan infosta saimme vihkosen, jossa oli lista ravintoloista ja niiden sijainneista.
Valitsimme listasta viidennessä kerroksessa olevan japanilaisen grilliravintolan. Yrittäessämme edelleen aulassa pohtia miten sinne pääsee, meille tarjosi apuaan selvästi ranskalaista syntyperää oleva infon virkailijatar. Juha odotti koko ajan, että ohje alkaisi ’Allo ’allo -tyyliin: ”Now liseen cäärfulyy I shall say thiis önlyy once”
Löysimme hisseille ja viidennessä kerroksessa toisella yrittämällä oikean nurkan taakse, jossa ravintola sijaitsi. Olimme illan toiset asiakkaat ja tuntui hiukan oudolta, kun pienessä ravintolasalissa ja avokeittiössä pörräsi neljä kertaa enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita.
Tilasimme ensin neljä paria vartaita ja niiden jälkeen useita lisää, koska ruoka oli aivan fantastisen hyvää. Erityisiä suosikkejamme olivat kanan maksat, naudanpalat ja possun vatsa. Molemmat päivän ravintolavalintamme olivat olleet erinomaisen onnistuneita.
Sen punaisen menovehkeen haluaisin