Aamun utu hälveni aamiaisen aikana. Isäntämme Graig oli jo tunnustanut olevansa perfektionisti. Se todellakin näkyi aamiaistarjoilussa. Kaikki kannut oli täytetty samaan tasoon ja niiden kahvat osoittivat suoraan pöydän reunaa kohti. Voit ja marmeladit oli ladottu riveihin lautasille. Aterimet olivat suorassa valkoisella kangaspöytäliinalla ja leipälautaselle oli voiveitsi poikittain kolmioksi taitetun lautasliinan päällä.
Syödessämme saapui yksitellen aamiaiselle myös nelihenkinen perhe Pohjois-Carolinasta. Juttelimme mukavia heidän ja Graigin kanssa hänen tarjoilunsa lomassa. Ollessamme lähdössä päivän kierrokselle huomasimme ulkona, että selkeämpi sää ei tarkoittanut lämpimämpää. Puimme kumpikin lämpökerrokset lisää ennen kuin lähdimme ajamaan ensimmäiseen kohteeseen.
Olimme jo aiemmin suunnitelleet haikkaamista Old Man of Storr -kivimuodostelmalle ja se oli myös Graigin suosituksissa. Pysäköinti polun lähtöpaikalla oli jälleen hieman haasteellista, koska kaikki muutkin olivat saaneet saman idean. Vaelluskengät tiukasti nauhoitettuina ja sukat oikeaoppisesti housunlahkeiden päällä lähdimme kapuamaan vaelluspolkua ylämäkeen.
Puuskutimme melkein pari kilometriä ylämäkeen nousten reilut kaksisataa metriä näköalapaikalle, josta olisi ollut vielä toinen mokoma ylöspäin itse Vanhan Miehen juurelle. Sinne ei kuitenkaan johtanut turistipolkua, joten meille sopi aivan mainiosti ihailla tötterömurikkaa etäältä ja lähisaarten yli manner-Skotlannin rantoja. Juhalla oli drooni mukana, mutta tuuli oli aivan liian navakka lennättämiseen.
Laskeuduimme takaisin autolle ja Graigin suosittelun mukaisesti lähdimme kiertämään Skyen pohjoiskärjen ympäri. Seuraava kohde oli Kilt Rock, joka on näköalapaikka saaren pystysuorille rantajyrkänteille. Niiden kivimuodostelmat muistuttavat kiltin (siis sen hamemaisen vaatekappaleen) vekkejä. Ihan parin kilometrin päästä lähtee pikkutie Ellishadder Gallery and Art Cafe -kuppilalle, jossa artisaanikutoja Maggie Williams pitää iltapäiväkahvilaa ja galleriaa töistään.
Maggie on isäntäpariskuntamme ystävä ja siksi kuppila oli Graigin listalla. Maggie otti meidät lämpimästi vastaan ja saimme pöydän kahvilasta, joka on taitelijan kodin etuhuone. Sen kahdeksan paikkaa täyttivät lisäksemme nelihenkinen ranskalaisperhe ja heti jälkeemme saapunut pariskunta. Ninalle löytyi pala mantelinougatkakkua ja Juhalle viskikakkua, jotka nautiskelimme hyvän kahvin kanssa.
Seuraava kohde olisi ollut Quiraing, jonka korkealla sijaitsevat vulkaaniset kivimuodostelmat olivat kuulemma näkemisen arvoiset. Sää oli kuitenkin vaihteeksi tuonut sadepilvet matalalle, joten emme olisi saaneet maisemasta paljoakaan irti. Graig olikin sanonut, että sääennuste Skotlannissa kuuluu: ”Jos näet vuorenhuiput, niin kohta sataa. Jos et näe, niin sataa jo.”
Tie muuttui ajoittain yksikaistaiseksi ja vastaantulijoiden väistely sai balettimaisia piirteitä – modernia, ei klassista. Seuraavaksi pysähdyimme Single Track -kahvilaan, mutta kupposet jäivät juomatta, koska pienen kahvilan täytti suuri joukko itäeurooppalaisia polkupyöräilijöitä ja kuppilan tätit olivat helisemässä heikosti englantia puhuvien fillaristien kanssa.
Pohjoiskärjen kierrettyämme olisi ollut mahdollisuus pistäytyä paikallismuseossa, mutta sen pihassa purkautui juuri porukkaa turistibussista. Kierroksen viimeinen suositus oli Fairy Glen, jonka omituisen miniatyyrimainen kukkulamaasto muistuttaa Tolkienin hobittien Kontua. Sinne vei päätieltä aivan naurettavan kapea tie, jonka alussa on parikin kieltokylttiä: ”Ei missään tapauksessa linja-autoja.”
Kahvihammasta kolotti palattuamme Portreehen. Pysäköidessämme keskustan parkkialueelle ystävällinen autoilija, joka lähti viereisestä ruudusta, antoi meille lippunsa, jossa oli vielä yli puoli tuntia aikaa jäljellä. Istahdimme keskusaukion laidassa olevaan kuppilaan ja tilasimme tarjoilijalta kahvit. Kun kahveja ei alkanut kuulua ja kukaan ei kysellyt mitä odotimme, niin lähdimme ulos sanaakaan sanomatta.
Haimme kaupasta välipalaa ja ajoimme majapaikkaamme. Nautiskelimme ostoksiamme aamiaishuoneessa jutellen Graigin kanssa. Ehdimme vielä viettää aikaa huoneessamme ennen kuin lähdimme illalliselle. The Granary on Portreen keskusaukion laidassa. Se oli yksi Graigin suosituslistalta. Nina aloitti kampasimpukoilla ja Juha ankankoivella, jonka kanssa tuli haggista. Pääruoaksi Nina valitsi turskaa ja Juha hirvenlihaa. Ruoat olivat aivan fantastisen maukkaita.
Ravintolasta lähtiessämme kuulimme säkkipillimusiikkia. Keskusaukion toisella puolella esiintyi The Isle of Skye Pipe Band. Ehdimme parahiksi videoimaan pätkän marssivan orkesterin konsertin lopusta. Se kruunasi aivan loistavan päivän.
