Oban – Glasgow

Aamiaisella katselimme Connelin salmen sateista maisemaa. Nousuvesi oli pysäyttänyt voimakkaan virtauksen ja vesi oli tyynen rauhallinen. Tunnelmamme oli myös hyvin levollinen lähtiessämme toiseksi viimeiselle etapille.

Jonkin matkaa ajettuamme tie alkoi seurata Loch Awen rantaa ja teki laajan U-käännöksen järven pään ympäri. Ninan toive nähdä Kilchurnin linna onnistui, kun saarekkeella oleva raunio putkahti näkyville peltoaukean ylitse. Mitään kylttejä ei ollut, koska rauniolinnaan ei ole turisteilla pääsyä.

Seuraavaan linnaan sen sijaan pääsy on erittäin organisoitua. Inveraray Castle on Argyllin herttuan, Campbell-klaanin johtajan, koti. Paikalla on ollut linna jo 1400-luvulta lähtien. Nykyisen linnan rakentaminen aloitettiin 1746 ja se kesti 43 vuotta. Linnaa vielä laajennettiin 1877 tulipalon jäljiltä. Linna on todella hieno ja upeasti kalustettu. Järven puoleinen siipi on yksityistilaa, mutta muuten linnassa sai kulkea vapaasti. Downton Abbey tv-sarjan faneille linna on tuttu vuoden 2012 jouluepisodista.

Nautimme maittavan lounaan linnan kahvilassa ennen kuin matka jatkui. Sade oli nyt vain ajoittaista tihkua ja sekin oli jo loppunut tullessamme Loch Lomondin rannoille. Järvi on Brittein saarten suurin makean veden keskittymä. Tie kulkeekin tovin sen rantaa. Pidimme jäätelötauon Lussin kylässä.

Juha osti myös maapalan Skotlannista eli tuki Skotlannin erämaa-alueiden säilyttämistä. Kolmenkymmenen punnan hinnalla saa ostaa 30 kertaa 30 senttimetrin (square foot) maa-alueen Skotlannin ylämaan suojelualuetta nimiinsä. Samalla saa käyttöoikeuden titteliin Lord, Lady tai Laird. Aatelisuutta ei toki tuolla hinnalla myönnetä, mutta maapalan rekisteröimällä saa todistuksen omistuksesta ja siihen kuuluvan tittelin.

Highlands loppuu järven eteläpään kohdalla. Haikein mielin jätimme taaksemme upeat maisemat lähestyessämme Glasgowta. Ajoimme aivan kaupungin keskustaan, jossa sijaitsee pubi nimeltä Rab Ha’s. Meillä oli varattuna sieltä majoitus. Auto sai paikan viereisen korttelin parkkitalosta. Pubin henkilökunta oli erittäin ystävällistä, mutta hotellin pitäminen oli heille selkeästi sivubisnes ja sen huomasi. Homma tuntui olevan melko hakusessa.

Pieni huone oli ihan kelvollinen, joskin lattiat ja vuode narisivat pienestäkin liikkeestä. Huone oli todella korkea ja kaikki oli kuin tehty pitkille ihmisille. Nina näki wc:n peilista vain otsansa. Ulkoa kuului jatkuva koneen ääni – oletettavasti pubin ilmastointijärjestelmästä. Yksilasisen ikkunan sulkeminen ei muuttanut äänenvoimakkuutta. Ainoa sitä kovempi ääni oli wc:n tuuletin, joka käynnistyi yhdessä valojen sytyttämisen kanssa.

Lähdimme katselemaan kaupunkia ja etsimään illallispaikkaa pilvipoutaisessa, joskin viileässä illassa. Kadut olivat täynnä käsittämättömän kevyesti pukeutuneita bilettämään menossa olevia paikallisia laajalla ikäjakaumalla ja joukossa oli jo aikaisin juhlimisen aloittaneitakin. Seassa vaelsi muutama turisti matkalaukun kanssa tai ilman.

Valtaosa ravintoloista tuntui olevan italialaisia pizza ja pasta -ruokaloita. Loput ovat etnisiä, joista yllättävän suuri osuus japanilaisia. Koska pidämme japanilaisesta, niin menimme YO!-nimiseen sushiravintolaan. Sen sushihihnalla kulki tavaraa paljon harvemmassa kuin alkuperämaan vastaavissa. Ruoka oli ihan kelvollista, mutta rankasti ylihintaista.

Kuljeskelimme laiskasti kohti hotellia ja poikkesimme mukavan näköiseen ravintolaan. Nina nautti jäätelöä ja Juha lasillisen punaviiniä. Istuskelimme mukavalla sohvalla ja katselimme ikkunasta ohi pörräävää porukkaa. Totesimme molemmat, ettei Glasgow oikein imaissut meitä mukaansa kuten Skotlanti muuten on tehnyt.

Vastaa