Vietimme mukavan leppoisan aamupäivän asunnolla ja lähdimme liikkeelle iltapäivän puolella. Ajelimme bussilla keskustaan. Yhteydet asunnolta keskustaan ovat aivan loistavat, koska käytännössä kaikki keskustasta länteenpäin menevät linjat kulkevat asunnon lähikatuja.
Keskustassa kävelimme ensimmäiseksi Lothian-bussiyhtiön toimistoon ostamaan citysmart-kortin, jotta säästyisimme tasarahojen etsimiseltä liikennevälineissä. Kortin saa ladattuna 20 matkalla ja sitä voi käyttää useampi henkilö. Nousimme sitten kohti vanhaa kaupunkia ja ohitimme pienen baarin, joka mainosti kaupungin parasta haggista. Pikainen googlaus osoitti väitteen olevan perusteltua. Ninan annosta kyseltäessä selvisi, ettei baarin keittö tee mitään tilauskohtaisesti, joten kiinnostuksemme lopahti.
Kävelimme High Streetille, joka on osa Royal Milea eli Edinburghin linnalta alamäkeen lähtevää katua. Neljä vuotta aiemmin Juha oli rakastunut haggisiin The World’s End -pubissa, joten suunnistimme sinne. Saimme pöydän ja ruokalistan, jossa ei ollut perinteistä annosta nimeltä ”haggis with neeps and tatties”. Sen tilalla oli haggis pie, joka tarjoilijan mukaan oli ”modernisoitu” versio. Muutenkin pubin valikoima oli muuttunut samanlaiseksi harmaaksi massaksi kuin kaikki muutkin. Pettymys oli niin kova, että poistuimme.
Kadun toisella puolella olevan No. 1 High St. -pubin listalla oli haggista, joten menimme sisään. Pöytä löytyi heti, mutta tarjoilijaa sai jonkin aikaa odotella vaikka heitä seisoskeli kolme baaritiskin takana tekemättä varsinaisesti mitään. Aikanaan kuitenkin Ninalle saatiin runsas kanasalaatti vuohenjuustolla. Juhan haggis oli kelvollinen vaikkei sekään ollut aivan perinteisen reseptin mukainen. Lisätty kastike oli kuitenkin ihan maukasta.
Jatkoimme mailia ylös linnan suuntaan ja pistäydyimme Deacon’s House Cafessa kupposilla. Jälkiruoan virkaa toimitti mutakakkumaisen runsaasti suklainen brownie. Tauon jälkeen jatkoimme edelleen mäkeä ylös katsellen valtaisan turistijoukon kuhinaa ja heidän huomiostaan kilpailevia katutaiteilijoita. Lämpimän aurinkoinen ilta oli mitä parhain sunnuntaiselle lampsimiselle kunnon turistirysässä.
Mailin yläpäässä on The Scotch Whisky Experience, joka on todella kehuttu vierailukohde. Lipun ostamisen jälkeen istahdimme tynnyrin muotoiseen vaunuun. Se kyyditsi meidät läpi huonesokkelon, jossa automatisoitu esitys kertoi viskin valmistusprosessin. Ajelun jälkeen noin parinkymmenen hengen ryhmä keräytyi kuuntelemaan esitystä skottiviskin viiden valmistusalueen ominaispiirteistä. Alueista kertovan videon maisemakuvat saivat meidät vakuuttuneiksi siitä, että tulisimme Skotlantiin uudelleen.
Siirryimme huoneeseen, jossa saimme eteemme maistelulasit ja saimme valita minkä alueen viskiä halusimme maistaa. Varsinainen maistelu tapahtui kuitenkin huoneessa, jossa säilytetään maailman suurinta kokoelmaa avaamattomia viskipulloja. Kokoelmaan kuuluu 3384 uniikkia pulloa, jotka brasilialainen Claive Vidiz keräsi 35 vuoden aikana. Juha sai maistaa kahta erilaista viskiä, koska Nina ei juo. Maistelulasit sai omakseen. Kierroksen jälkeen istuimme vielä hetken baarissa, jossa Juha maistoi vielä yhtä todella laadukasta ylämaan viskiä. Poistuessamme myymälän kautta Juha noudatti Ninan ehdotusta ostaa muutama pikkupullo mukaan.
Palasimme Princess Streetille, josta nappasimme ensimmäisen itään menevän bussin. Asunnolla Nina pesi koneellisen pyykkiä ja nautimme iltapalaa. Juha oli todella iloinen ja tyytyväinen syntymäpäivänsä ohjelmaan.
