Edinburgh – Espoo

Julkaistu Kategoriat Skotlanti 2018Avainsanat ,

Lähtöaamuna satoi. Olimme pakanneet jo illalla, joten aamutoimien jälkeen olimme valmiit luovutusaikaan eli kymmeneen mennessä. Suljimme oven takanamme ja pudotimme avaimet postiluukusta. Kävimme vielä kerran pullakahveilla Manna House -leipomossa.

Tihkuvassa sateessa jatkoimme bussilla York Placelle ja menimme laukkuinemme linja-autoasemalle. Ystävällisen virkailijan vinkin avulla saimme kaksi laukkua ja Ninan käsimatkavaraksi pakkaaman vaelluskenkien pahvilaatikon medium-kokoiseen lokeroon. Saimme siis kaikki säilöön noin kuusi kertaa halvemmalla kuin se olisi onnistunut Left Luggagessa Waverleyn asemalla.

Meillä oli runsaasti aikaa ennen lentoamme, mutta sää ei oikein innostanut kävelemiseen kaupungilla. Menimme viereisessä korttelissa olevaan Scottish National Portrait Galleryyn vaikkeivat potretit olekaan meitä varsinaisesti kiinnostava aihe taiteessa. Itse rakennus on hieno. Sen sisällä on kahden kerroksen korkuinen halli, jonka seinämuraalissa on kuvattuna Skotlannin historiaan vaikuttaneita mahtihahmoja.

Ylemmän galleriakerroksen seinämuraaleissa on kuvattu historiallisia tapahtumia. William Brassey Holen maalaamat freskot tuovat hakematta mieleen Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-sarjan työt suunnilleen samalta aikajaksolta 1900-luvun vaihteessa. Vaikkemme perehtyneet erityisesti potretteihin, niin esittelyhuoneiden aikajanat antoivat meille mielenkiintoisen katsauksen Skotlannin historiaan.

Lounasta varten uhmasimme sadetta ja siirryimme muutaman korttelin päähän, josta löytyi Cafe Royal Circle Bar. Koska varsinaisen ravintolan puolelle olisi pitänyt odotella pöytää – vaikka sali oli melkein tyhjä – niin istahdimme pubin puolelle. Ruokalistaan olimme tutustuneet jo ennalta netissä, jottemme joutuisi kuljeskelemaan sateessa turhaan. Tekemämme valinnat näyttivät listalla hyviltä, mutta toteutus oli heikohko ja mielikuvitukseton.

Päätimme nostaa tasoa nauttimalla jälkiruoat aiemmin viikolla käymassämme taidegallerian ravintolassa, jonka jälkiruoka erityisesti oli tehnyt vaikutuksen Ninaan. Hyvää se oli tälläkin kertaa vaikkei yltänytkään edellisen visiitin tasolle.

Vaikuttavinta oli kuitenkin kuinka vilkkaassa ravintolassa omistajan elkein toimiva ystävällinen mies muisti meidät edelliseltä kerralta ja vielä pöydänkin, jossa olimme istuneet. Tutustuessammme myöhemmin ravintolan nettisivuihin meille selvisi, että kyseessä oli ravintolan omistajan poika.

Kulutimme vielä hetken aikaa käyden muutamassa Princess Streetin krääsäkaupassa ilman sen kummempaa aikomusta ostaa mitään. Haimme laukut lokerikosta bussiasemalta. Lentokentälle menevän raitiovaunulinjan pysäkki on todella näppärästi heti viereisellä kadulla. Tällä kertaa ratikkalippumme merkittiin todella söpöllä leimasimella. Lentoasemalla piti vielä kerran kaivaa lippu tarkistettavaksi, koska sinne on eri taksa kuin edelliselle pysäkille.

Olimme tapojemme mukaan ajoissa kentällä. Nina oli päättänyt laittaa matkalaukkunsa ruumaan ja käyttää vaelluskenkiensä laatikkoa hankintojemme kuljettamiseen käsimatkatavarana. Olimme tehneet lähtöselvityksen jo edellisenä iltana puhelimen sovelluksella, joten yritimme löytää matkatavaroiden luovutuspisteen.

Pian meille selvisi, että pienellä ja ruuhkaisella kentällä oli lähtöselvitysautomaatit ja ruumaan menevän matkatavaran luovutuspisteet vain suurimmille lentoyhtiöille, joihin Finnair ei kuulunut. Saimme odotella jonkin aikaa ennen kuin lentomme lähtöselvitys alkoi ja pääsimme luovuttamaan laukun tavallisen lähtöselvityspisteen kautta ruumaan.

Turvatarkastus oli hyvin organisoitua ja meni todella nopeasti. Heti turvan jälkeen oli – tietysti – viskikauppa. Juha kuvaili esittelijälle millaisesta makuprofiilista piti ja sai maistaa todella pehmeän voimakasta yksimaltaista. Se sai kuitenkin jäädä hankkimatta, koska reilusti yli sata puntaa verottomana maksava täysikokoinen viskipullo saisi odotella turhaan sopivaa hetkeä.

Kiertelimme terminaalin myymälätarjonnan. Pienestä ja harvinaisen himmeästi valaistusta kaupasta Juha löysi kolmen pikkupullon pakkauksen Taliskerin viskejä. Muuten se ei olisi kiinnostanut, mutta olimme olleet aivan tislaamon naapurissa lounastaessamme Isle of Skyen Fairy Pools -vaelluksen jälkeen.

Kassalla oli edellämme oletettavasti espanjalainen iäkäs ja täysin ummikko pariskunta. He olivat löytäneet jotain, jossa ei ollut hintalappua. Kassatyttö oli skotiksi epätyypillisen tympeä ja haluton ymmärtämään pariskunnan kieliongelmia. Saatuaan vihdoin hintaselvityksen kolleegaltaan, hän jankkasi pariskunnan kanssa ensin maksutavasta ja sitten ylitti tyystin heidän ymmärryksensä vaatiessaan nähdä boarding passin. Homma ei olisi edennyt minnekään ellei Nina olisi kuiskannut Juhalle: ”Sano niille carta de embarque.”

Terminaalin ravintotarjonta ei ollut kummoista. Ninalle löytyi kupillinen kuumaa vettä – väärinkäsityksestä johtuen itse asiassa kaksikin. Hän teki pikapuuron Juhan järsiessä grillissä litistetyn panninin. Istumapaikoistakin oli pulaa samoin kuin pöytiä siivoavasta henkilökunnasta. Heti syötyämme vapautimme paikkamme muille tarjottimen ja etsiskelevän ilmeen kanssa haahuileville.

Lentomme portin auettua virkailija yritti ensin kuulutella eri ryhmäkirjaimia koneeseen nousemiseen, mutta pari ensimmäistä kuulutusta priority-matkustajille ei saanut aikaan mitään liikettä. Sitten virkailija vain kohautti olkapäitään ja viittasi yleisesti kaikkia tulemaan portille. Odottelimme vielä tovin portin takana kulkuputkessa, kun noin puoli tuntia myöhässä saapunut kone tyhjeni ensin. Lento lähti reilun tunnin myöhässä ja saavuimme kotimaahan maanantaiaamun pikkutunneilla.