Espoo – Amsterdam

Julkaistu Kategoriat Amsterdam 2022Avainsanat , ,

Törkeän aikainen herätys ei harmittanut yhtään, kun oli lähtö aamulennolla Amsterdamiin. Juhan edellisestä ulkomaanreissusta oli kulunut kaksi vuotta ja liki yhdeksän kuukautta. Nina oli lähtenyt Damiin työmatkalle päivää aiemmin. Hän liittyisi seuraani työreissun päättyessä iltapäivällä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Helsinki-Vantaan uudistetun kakkossterminaalin. Jonkin verran oli vielä sisätiloja paketissa, joten en oikein huomannut mitään olennaista eroa edelliseen. Turvatarkastuksen laitteistot oli uusittu. Uudet läpivalaisulaitteet näyttivät siltä kuin tarjottimilla olevat laukut kulkisivat sisään pieneen turbiinimoottoriin pakoaukon puolelta. Positiivista uusissa vempaimissa on, ettei tietokonetta ja nestepussukkaa tarvitse ottaa erikseen hihnalle.

Airbus 350 XWB on suurirunkoinen kone, jonka economyssa on kullakin rivillä kolme kolmen istuimen ryhmää. Istuimensa sijainnista hiukan hukassa ollut nuori nainen parkkeerasi ensin keskimmäisen istuinryhmän keskipenkille Juhan viereen. Edellisellä rivillä olleen rouvan kanssa käydystä keskustelusta oli kuitenkin tullut ilmi, että neitosen oma paikkakirjain olisi kuitenkin kolmoispenkin toisen pään käytäväpaikka. Juha mainitsi hänelle siitä varovasti, jottei tyttö nolostuisi keskipenkin varanneen ilmaantuessa paikalle. Neiti siirtyi kiitellen omalle paikalleen.

Lähtö viivästyi hiukan tarkemmin selittämättömien teknisten säätämisten takia. Lähtöä odotellessa kävi kuitenkin ilmi, ettei keskimmäiselle istuimelle tulisikaan ketään. Tästä virisi hauska keskustelu neitosen kanssa, joka ei ollut selvästikään matkustellut kovinkaan paljoa. Niitä näitä jutellessa kävi myös ilmi, että hän oli kotoisin Lohjalta ja tunsi samalla paikkakunnalla asuvat Ninan serkun lapset.

Lähdön viivästyksestä huolimatta lento laskeutui etuajassa Amsterdamiin. Terminaaliin ei tosin päästy etuajassa, koska kenttähenkilökunnasta ei meinannut millään löytyä portille henkilöä, joka saa ajaa poistumistieputken kiinni koneen kylkeen. Kapteeni pahoitteli useaan kertaan viivettä, johon ei todellakaan ollut itse syypää. Koneesta ulos jonotettaessa Juha ehti vaihtaa muutaman sanan ovella päivystävän lentoemännän kanssa, joka kertoi paikalle lopulta saapuneen hengästyneen kenttämiehen sanoneen juosseensa koko matkan terminaalista portille. Portilta olikin melkoinen matka varsinaiseen terminaalirakennukseen.

Shipholin kentältä pääsee keskustaan kätevästi junalla. Junien täsmällisyys oli kuitenkin enemmän VR kuin Japan Railways. Laiturilla odottelevan ihmismassan määrästä sai käsityksen, että yksi vuoro oli saattanut jäädä välistä. Seuraavan ilmoitettiin olevan viisi minuuttia myöhässä – kahdesti viiden minuutin välein. Strategisella sijoittumisella Juha onnistui pääsemään kyytiin ja peräti istumapaikalle junan saavuttua.

The Hendrick’s Hotel sijaitsee vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Centraal-asemasta, joka on Amsterdamin pääasema. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, joskin puuskainen tuuli sai Juhan hetkittäin miettimään jo reppuun tungetun päällystakin kaivamista uudelleen esille. Hotellihuone ei ollut vielä valmis näin aamupäivän puolella, mutta Juha sai kirjauduttua sisään, ja jätettyä matkatavarat ystävällisten vastaanottovirkailijoiden huomaan.

Juha suunnisti respan suosittelemaan lounasravintolaan, mutta sinne oli jonotuslista eikä jonottaminen enää sinä aamuna innostanut. Googlessa huippuarviot saanut burgeriravintola oli seuraava kohde, mutta perillä koko ravitsemusliikettä ei löytynyt lainkaan. Sen kohdalla oli kuvankin mukaan kuivapesula, joka näytti olleen siinä liiankin kauan. Alue oli kuitenkin täynnä ravintoloita, joten syömäkelpoinen burgeri löytyi, joskin kyseisen raflan nimeä ei ollut tarvis muistaa.

Ohjelmassa seurasi uusien kävelykenkien shoppailua. Clarcksilla ei ollut sopivia vaikka Juhan edelliset olivatkin samaa merkkiä. Matkalla seuraavaan googlella löytyneeseen kenkäliikkeeseen kohdalle osui Starbucks. Juha tilasi vakiovalintansa eli Mochan, jonka ylenmääräinen makeus sekä pinnalle puristettu kermavaahto peittävät mukavasti Starbucksin espresson surkean maun. Myyjä vielä varmisti, että Juha haluaa kahvinsa kuumana, koska kaikki muut asiakkaat tuntuivat valitsevan sotkotuksia, jotka tehtiin jääpalojen kanssa tehosekoittimella.

Seuraava kohde oli Zwartjes van 1883, jonka nimi on jo vinkki siitä, että kyseessä on Amsterdamin vanhin kenkäkauppa. Tämän tiedonmurusen lisäksi erittäin tyylikkään kenkäliikkeen erittäin tyylikäs vanhempi myyjäherra kertoi valikoimassa olevan ainoastaan käsintehtyjä jalkineita, joissa ei sen takia tunneta erikseen leveää lestiä. Ystävällinen herra myös kertoi, ettei Hollanti oikein ole soveltuva maa leveämpijalkaisten kenkäostoksille. Kuulemma Saksan puolelta löytyy ns. mukavia kenkiä paremmin.

Käydyn keskustelun perusteella Juha päätti jättää laatumerkkien metsästämisen. Paluumatkalla hotellille osui kohdalle kuitenkin Skechers-liike, jonka valikoimasta löytyikin Juhan hobbittijalkaan sopiva leveälestinen loaferi. Edulliseen ostokseensa tyytyväisenä Juha palasi hotellille odottelemaan Ninan työmatkaosuuden päättymistä. Shoppailukierroksen yhteydessä oli tullut katseltua Amsterdamia useamman kilometrin verran.

Todella mukavan näköinen ja tilava huoneemme oli valmis Juhan palattua hotellille. Ninan saavuttua lähdimme etsiskelemään illallista. Kurkistelimme ensin parin italialaisravintolan tarjontaa, mutta niiden tarjonta ei oikein Ninalle napannut. Pikainen nettihaku gluteenittomasta tarjonnasta nosti esiin ravintolan nimeltä
Croque Madame Gluten Free Food. Se osoittautui mukavan mutkattomaksi snack-tyyppistä ruokaa tarjoavaksi ravintolaksi, jonka huumorintajuiset omistajat saivat meidät vakuuttumaan valinnastamme. Söimme salaatit ja toastit, jotka olivat Juhankin mielestä niin maukkaita, ettei niitä olisi uskonut gluteenittomiksi.

Palattuamme hotellille pyysimme vielä respasta toisen peiton, koska kaksoissänky oli keskieurooppalaiseen tapaan pedattu yhdellä isolla peitolla. Ystävällinen respa järjesti sen nopeasti ja täysin nikottelematta. Juhan älykellon askelmittari näytti päivän päätteeksi lukemaa 18001 askelta – ja siltä se myös tuntui.