Aamiaisen nautittuamme käpsyttelimme Centraalin edustalle ja nousimme raitiovaunuun. Damilaiseksi ratikaksi epätyypillisen tasaisen kyydin jälkeen olimme Museumplein-aukion pysäkillä. Lyhyen kuvaussession jälkeen liityimme Rijksmuseumin eli Hollannin kansallisen taidemuseon sisään sunnistavaan jonoon.
Päästyämme ovelle saimme tietää, että liput pitää ostaa ennakkoon joko netistä tai läheisestä kukkakioskista – tottakai. Ystävällisen museokerberoksen opastuksella Juha sai puhelimella ostettua liput flaaminkieliseltä nettisivulta. Sisällä meidät opastettiin viemään kassit vaatesäilytykseen. Pistäytyessämme varikolla ennen nousua kerroksiin huomasimme, että tarjolla olisi ollut myös lukittavia lokeroita yhden käytävällisen verran.
Museon aula
Olemme vuosien varrella oppineet aloittamaan kierroksen suurissa museoissa nimenomaan meitä kiinnostavien aikakausien luota. Taideähky iskee arvaamatta ja harmittaa, jos se tapahtuu ennen kuin on ehtinyt nähdä mielenkiintoisimmat teokset. Suunnistimme siksi suoraan 1600-luvun eli suurten hollantilaisten mestarien aikakauden osastolle. Oli hauska huomata kuinka paljon symboliikkaa taiteilijat olivat upottaneet kauniisiin teoksiin. Ilmeisesti 1600-luku oli ollut varsin hilpeää aikaa, koska lukuisissa maalauksissa oli mukana eri asteen juopumustiloissa olevia henkilöitä. Asiaan on toki vaikuttanut juomakelpoisen veden puute sillä seurauksella, että lähes kaikki juotava on ollut alkoholipitoista.
Yksi lukuisista näyttelykäytävistä
Aikakauden teosten kunniapaikalla oli tietenkin Rembrantin kuuluisin teos Yövartio. Sen valtava koko yllätti aivan samoin kuin aikanaan Mona Lisan pienuus. Koko ei kuitenkaan ole se mikä tekee teoksesta poikkeuksellisen. Se on ensimmäisiä toimintaa kuvaavia teoksia vahvasti asetelmia ja muotokuvia suosineena aikakautena. Entisöinnin alla oleva teos oli kehysten sijaan viritetty uudelle taustalle ja suurin osa halkeilleista pensselinvedoista oli jo korjattu.
Yövartio täyttää huoneen
Yllättävä akun loppuminen Juhan 360-kamerasta teki kiertelyyn pienen tauon. Haimme kassimme naulakosta ja istuskelimme hetken aulassa. Veimme kassit tällä kertaa lokeroon ja varavirtalähde mukana jatkoimme kierrosta. 1600- ja 1700-luvuilla oli paljon aihekohtaisesti erikoistuneita taiteilijoita. Jotkut tekivät vain asetelmia, toiset vain maisemia, ja kolmannet vain muotokuvia. Huvittavinta oli, että iso osa maisemista oli studiossa maalattuja mielikuvituksen tuotteita. Yhteistä ihmisiä teoksissaan kuvanneille oli maalata lapset vanhoina ihmisinä. Renesanssi ei ollut vielä vaikuttanut siihen 1600-luvun Alankomaissa vaan kirkkomaalausten ”aikuinen” Jeesus ja toiveajattelu lapsikuolleisuuden välttämisestä olivat edelleen vallalla.
Nähtävää riittää
Vastaanottokykymme taiteeseen alkoi hiipua samalla, kun alkoi tulla nälkä. Lähdimme normaaliin tyyliin rempovalla ratikalla paluumatkalle, mutta poistuimme muutamaa pysäkkiä ennen Centraalia. Kohteemme oli Cafe Piazza, jonka Nina oli bongannut netistä etsiessään erikoisruokavalioita ymmärtäviä ravintoloita. Vilkkaan Nieuw Markt -aukion laidalla sijaitseva ravintola on selkeän siisti ja ruoka osoittutui erinomaiseksi. Nautiskelimme alkuun capreset, Ninan pääruoka oli gluteeniton pasta carbonara ja Juha valitsi saltimboccan. Jälkkäriksi löytyi Ninalle soveltuva tiramisu ja Juha nautti panna cottan. Rennon huumorintajuinen henkilökunta oli todella tarkkaavaista ja palvelu erinomaista.
Illalla lähdimme hotellilta päivän toiseen taidenautintoon. Meillä oli liput kauden viimeiseen esitykseen klassisesta baletista Raymonda. Juuri 60 vuotta täyttänyt National Opera & Ballet oli tehnyt täysin oman produktionsa tästä Marius Petipan koreografiasta Alexander Glazunovin musiikkiin. Ennen esityksen alkua baletin johtaja kertoi yleisölle tämän olevan juhlanäytös, johon oli kutsuttu satakunta kansallisbaletin entistä työntekijää vip-vieraina. Se selitti aulan punaisen maton ja valokuvausseinän, jota olimme ihmetelleet saapuessamme.
Esitys oli upea ja erityisesti Raymondan kosijan osan tanssineen Young Gyu Choin ilmaisuvoiman tunsi vahvasti kakkosparvellakin. Rooliin eläytymisen lisäksi kaverin huippuluokan tekninen taitavuus oli nautinnollista katsottavaa. Aivan ylivoimaisesta osaamisesta huolimatta kaveri ei missään vaiheessa elvistellyt ollessaan osana joukkokohtauksia. Kello kolkutteli puolta yötä päästyämme hotellille. Upean taidepäivän jälkeen unta ei tarvinnut houkutella.
