Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen seitsemältä ilman herätystäkin. Rafukin oli herännyt ja katosi jälleen ollessani suihkussa. Finnladyn aamiaistarjoilu oli varsin riittävä, joskin leivänpaahdinta ei ollut vaikka paahtoleipää oli tarjolla. Tuhdin aamiaisen jälkeen varauduin viettämään pitkän päivän merellä. Tuli jälleen mieleen kuinka Suomi on kiva maa, mutta väärällä leveysasteella ja merta on juuri väärällä puolella.
Aika kului yllättävän sukkelaan istuskellessani kuppilan pöydässä tietokonetta naputellen. Rakentelin kotisivustoni uutta versiota sen verran intensiivisesti, että satamassa tapaamani iäkäs saksalaispariskunta kysyi ohimennessään ”et kai vaan tee töitä”. Vakuutin, että kyse oli puhtaasti harrastuksesta ja minua huvitti nähdä huojennus tätin kasvoilla.
Lounas tarjoiltiin vartin yli kaksitoista. Tarjonta oli jälleen hyvän alkupalavalikoiman lisäksi kunnon rekkamiesruokaa. Juttelin pöytäseurueessani olevan (toisen) iäkkään saksalaispariskunnan kanssa. He olivat menossa kotiin kierrettyään kolme viikkoa ja 700 kilometriä Suomea polkupyörillä. Osittaisesta kielimuurista johtuen keskustelu oli englannin ja saksan sekoitusta. Ihan ei kaikki puolin ja toisin mennyt perille, mutta se ei suuremmin haitannut mukavaa jutustelua.
Iltapäivä ja lisää läppärin naputtelua kuppilassa. Sain aika paljon aikaiseksi, koska muuten samassa ajassa olisin tympääntynyt tyystin. Kuten saksalaisrouva oli lounaalla todennut, niin laivalla aika kuluu lukiessa ja syödessä.
Illallinen tarjoiltiin kuudelta ja toki yhtä runsaana kuin aiemmatkin ateriat. Jokin järjen hiven kuitenkin sai minut syömään kohtuullisesti. Keskustelimme saksalaispariskunnan kanssa niin vilkkaasti, että huomasimme ajan kulun vasta henkilökunnan alkaessa siistiä pöytiä lähes kaikkien muiden poistuttua. Sitten olikin jo aika alkaa pakkailla kimpsuja rantautumista varten.
Autokannella ovien avautumista odotellessa oli hyvää aikaa jutella muiden motoristien kanssa. Lähelle parkkeerannut perhekunta (kaksi aikuista ja kaksi lasta kahdella pyörällä) oli myös matkalla Tönenburgin motoristimiitingkiin. Juttelin myös yhden harrikka-pariskunnan kanssa heidän suunnitelmistaan.
Ovien avauduttua letka purkaantui ulos ja ilman sen kummempia pysähtymisiä suoraan baanalle. Ajoin ulos laivasta lämpimään ja pilvipoutaiseen iltaan paljain käsin ja takki avoinna. Olin istahtanut hanskojeni päälle ja pysähtyessäni ennen autobahnille menoa pukemaan kunnolla huomasin toisen hansikkaan kadonneen. Mietin hetken kääntymistä takaisin, mutta letka oli kiemurrellut rekkasuman seassa sen verran, etten uskonut löytäväni hanskaa enää.
Varahanskat käsissä ajoin gps:n opastamana Lübeckin pohjoispuolelle, jossa ensimmäinen majoituspaikkani Hotelchen sijaitsee. Tönö on todellakin nimensä veroinen eli suomeksi ”pikkuhotelli”. Respan reipas nuori nainen oli selvästikin jo odotellut minua, koska aloitettuani lauseen ”olen varannut…” hän osoitti nimeni tiskillä valmiina olevasta lomakkeesta ja pyysi allekirjoituksen. Sain avaimet ja vastattuani hänen kysymykseensä haluamastani aamiaisen ajankohdasta hän hyppäsi autoonsa ja katosi vilkuttaen minulle hyvästiksi.
Nostin laukkuni hiukan laivan hyttiä kookkaampaan ja todella askeettisesti sisustettuun, mutta siistiin huoneeseeni. Soitin Ninalle ja kävin sitten nukkumaan.