Stadissa laivaan

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2007 melkeinAvainsanat

Finnlinesin ohjeiden mukaan olin satamassa (reilun) kolme tuntia ennen laivan lähtöä iltakuudelta. Olin ensimmäinen motoristi paikalla. Seuraavia alkoi saapua vasta noin tunnin odottelun jälkeen. Taakseni pysäköi iäkäs saksalaispariskunta, jotka olivat kertomansa mukaan kiertäneet pyörillään Skandinaviaa neljä viikkoa – sateessa.

Sää oli pilvipoutainen ja kostea. Vaikkei laivaan pääsyä odotellessa ollut erityisen kuuma alkoi olo silti tuntua melko nahkealta. Hiukan kolmen jälkeen meidät ohjattiin laivaan. Ajelimme jonossa pari jyrkkää ramppia henkilöautotasanteelle, joka on laivan 7-kannen korkeudella. Täyslastissa oleva pyörä nousi keskijalalle ystävällisen kansimiehen avustuksella. Liinojen kiristys meni sen verran rutiinilla, että sain avustaa saksalaisherraa pyöränsä kiinnittämisessä.

Hyttini oli samassa kerroksessa ja vaihdettuani siviileihin hakeuduin kahvilan näköalapöytään istuskelemaan. Juttelin hetken aiemmin jo näkemäni toisen FJR-kuskin kanssa. Hänellä on menossa jo kolmas fijer ja viimeisin on puoliautomaatilla varustettu. Hänen kertomansa kokemukset nappivaihteesta olivat sen suuntaisia, etten itse aio moista mallia hankkia.

Laiva irtosi laiturista varttia vaille kuusi ja samoihin aikoihin irtosin kuppilan penkistä mennäkseni illalliselle. Jotain omituista laivalla nautituissa buffet-aterioissa on mikä saa normaalisti järkevän ihmisen (ja minutkin) syömään turhan runsaasti. Finnladyn tarjonta ei ollut monipuolisuudessaan aivan ruotsinlaivojen tasoa, mutta enemmän kuin riittävä ja laatu oli paikallaan. Finnlinesilla ateriat sisältyvät risteilyn hintaan, joten oletettavasti lähes kaikki matkustavaiset käväisivät ruokailemassa. Silti homma sujui varsin sutjakkaasti varsinkin, kun pöytänumerot on ennalta määrätty kullekin.

Ruokailtuani istuskelin hetken hytissä katsellen laivan TV-tarjontaa, joka oli yllättävän runsas. Ovelta alkoi kuulua rapinaa ja hyttiin astui iäkäs partaniekka, joka siis oli hyttikumppanini. Kaveri poimi pikkukassistaan kirjan ja esittäytyi Rafaeliksi ennen katoamistaan jälleen. Katselin Canal-Plussalta elokuvan World’s Fastest Indian -loppupuoliskon ja siirryin sitten yläkannelle katselemaan aurinkoista merimaisemaa huurteinen kourassa.

Illan hämärtyessä palasin hyttiin ja nukkumaan käydessäni jätin jälleen poissaolollaan loistavalle Rafaelille hänen lukuvalonsa palamaan. Herätessäni yöllä oli Rafu jo unessa – ja valo päällä. En kohennellut hänen peittoaan vaikka sammutinkin valon.