Neljän tähden hotellin aamiainen oli asiaan kuuluvaa tasoa. Nina oli erityisen iloinen tuoreista tomaateista, joita ei ollut saanut sitten Tsekin hotellien. Istuessamme syömässä huomasimme, että keskustaan vievällä linjalla 145 on pysäkki aivan hotellimme vieressä eli paljon lähempänä kuin mistä olimme sen edellisenä päivänä löytäneet. Ajoittainen sadekaan ei haitannut, kun lähdimme toiselle visiitille tämän rennon ja suvaitsevaisen kaupungin keskustaan.
Meitä oli jo edellisenä päivänä huvittanut miten bussissa, jossa on viimeisen päälle elektroniikkaa kertomassa seuraavista pysäkeistä, rahalla maksavalle kyytiläiselle kuljettaja repii pienestä lehtiöstä lipun ja leimaa sen käsin aikaan asetettavalla vanhalla leimasimella. Tällä kertaa kuskimme oli vanha mies, joka ei tuntunut oikein tietävän edes tariffia keskustaan. Ajotapa oli kuitenkin tyystin toinen. Pappa kaahasi bussilla sellaista haipakkaa, että lyhyellä matkalla keskustaan hän sai arvioitua saapumisaikaa näyttävän elektronisen taulun korjaamaan laskelmiaan usealla minuutilla. Sade lakkasi ja aurinkokin alkoi pilkistellä.
Kiertelimme jälleen keskustaa, mutta tällä kertaa hiukan suunnitelmallisemmin vältellen reittejä, jotka olimme jo nähneet. Selvitimme myös kanaaliristeilyjen kirjon vaihtoehtoja. Päätimme kuitenkin lounastaa ennen risteilyä ja löysimme sitä varten mukavan tuntuisen pikku kuppilan. Ruoka oli hyvää ja viihdettä tarjosi viereisen pöydän kahdeksan iäkästä espanjalaista rouvaa, jotka olivat lopettelemassa ruokailuaan. Ystävällisen nuoren miestarjoilijan ilme oli näkemisen arvoinen rouvien pyytäessä laskut erikseen. He kuitenkin päästivät tarjoilijan pälkähästä ja laskivat itse osuuksiaan lainaksi saamansa laskimen ja ruokalistan avulla. Huvittavinta oli, että jokainen halusi itse laskea osuutensa eikä luottanut toisten laskutoimituksiin.
Lähdimme kanaaliristeilylle päärautatieaseman edessä olevalta laiturilta. Pitkä matala alus kävi ensin ulkosataman puolella ennen siirtymistä kanaalialueelle. Ohittamiemme kohteiden tiedot kerrottiin hollanniksi, saksaksi, englanniksi ja ranskaksi. Kuulutus oli todella selkeää ja sikäli fiksusti toteutettu, että joka toisen kielen luki mies ja joka toisen nainen.
Risteilyn jälkeen jatkoimme patikointiamme keskustan vähemmän vilkkailla kaduilla. Kävelimme myös katsomaan ja kuvaamaan risteilyn aikana näkemämme nokikanan pesän. Se oli huolella rakennettu kanavan reunaan kiinnitetyn pienen veneen perätuhdolle.
Aikamme kuljeskeltuamme alkoi kello olla jo sen verran, että päätimme syödä jotain ennen komediateatterille menoa. Katselimme tarjontaa Spui-aukion lähistöltä. Kyllästyimme odottamaan tarjoilijaa erään tapas-ravintolan terassilla ja siirryimme vastapäiseen ravintola/brasseriaan. Meiltä kysyttiin kummalle puolelle haluaisimme istua. Koska brasseria näytti täydeltä ja meluisalta varmistimme hovilta, että kummallakin puolella voi tilata haluamaltaan listalta. Hän sanoi, että voi, joten valitsimme ravintolan.
Ahtauduimme meille osoitettuun käsittämättömän ahtaasti asetettuun pöytään ja Juha istahti todella epämukavalle seinää reunustavalle penkille. Koska meillä ei ollut suuri nälkä ja ravintolan lista koostui vain menuista, niin pyysimme tarjoilijalta brasserien listaa. Ensimmäinen tapaamamme tiukkapipoinen hollantilainen vastasi, että sitä varten meidän pitäisi siirtyä brasserian puolelle. Siirryimme ulkopuolelle.
Ravintolan etsimisessä oli kulunut jo sen verran aikaa, että päätimme mennä siitä mistä aita on matalin. Menimme McDonaldsille. Nina tilasi salaatin – loppu. Okei, Happy Meal ja pirtelö – pirtelökone rikki. Hetken ihmeteltyämme piti kysyä: ”Mitä teillä on?” Juha sai BigMacin, joka oli varmaan seissyt jo jonkin aikaa. Lukuunottamatta hotellimme aamiaista Amsterdam tarjosi koko reissun toistaiseksi heikoimmat sapuskat. No aikakin voimme sanoa hankkineemme leluja Amsterdamista – Nina sai Happy Mealistä Kung-Fu Pandan.
Kuljimme Nes-kadulle ja ohitimme jälleen asianmukaisesti nimetyn kahvilan – NEScafé. Teatterissa ostimme liput stand-up komiikkaesitykseen ja etsimme itsellemme pienestä salista mieluisat paikat. Emme toki olleet yhdessä yössä kehittäneet kykyä ymmärtää syljeneritystä avittavaa kieltä. Illan esitys oli kokonaan englanniksi. Hollantilaisten lisäksi esiintymässä oli pari maassa asuvaa brittiä. Esitys oli hyvä ja varsinkin toisen hollantilaiskoomikon materiaalille sai välillä nauraa kyyneleet silmissä.
Lipuilla olisi saanut jäädä vielä seuraamaan burlesque-tanssiesitystä, mutta kello oli jo sen verran paljon, että päätimme lähteä nukkumaan. Ratikkakyyti ei innostanut ja bussipysäkki oli muutaman korttelin päässä, joten oli helppo päätös hypätä läheisessä kadunkulmassa seisovaan taksiin.