Tuhdin aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Amsterdamia tihkuisessa säässä. Olimme valinneet nopean reitin. Alkumatka mentiin viivasuorilla betonireunaisila motareilla. Metsien reunustamasta rännistä ei ollut minkäänlaista näköalaa. Ensimmäiseen taukoon mennessä tihku lakkasi ja edessä näytti selkeämmältä, joten kuoriuduimme sadevehkeistä. Siirtyessämme Hollannin puolelle rajan havaitsi parhaiten kasvihuoneiden ilmestymisenä maisemaan.
Toinen paussi tuli täydellisellä ajoituksella. Lähestyessämme Rotterdamia editsemme kulki tummien pilvien rintama. Ensimmäisten pisaroiden pudotessa Juha bongasi liittymän bensa-asemalle ja kurvasi viisikaistaisen motarin poikki suoraan liittymään. Katoksen alla puimme sadekamppeet takaisin, kun vettä tuli reippaasti ympärillä. Ironisesti sade melkein taukosi ennenkuin pääsimme taas liikkeelle. Hetken päästä se loppui kokonaan ja sää selkeni. Matkaa ei kuitenkaan ollut enää paljon, joten ajoimme sadevermeissä perille saakka.
Hotelli Artemis Amsterdam sijaitsee keskustan ulkopuolella uudehkolla toimistotaloalueella. Hotelli on toinen rakennus kadulla, jossa sen naapurina on IBM. Hetkeksi meinasi usko loppua, kun missään ei näkynyt nimeä Artemis. GPS:n osoittaman talon pääoven yläpuolella luki miehenkorkuisin kirjaimin: Dutch Design Hotel. Vasta aivan vieressä huomasimme pienen tekstin oven pielessä, jossa oli nimi Artemis. Pysäköidessämme hotellin oven luo huomasimme nurmikentän toisella puolella olevan rakennuksen kyljessä tutun pitkän nimen – PricewaterhouseCoopers.
Vaikka päivän ajomatka oli ollut ajallisesti nopea niin olimme jo melko nälkäisiä. Laskeuduimme hotellin pohjakerroksessa olevaan ravintolaan. Tarkoituksenamme oli syödä päivän pääateria lounaalla, jotta jaksaisimme tutustua kaupunkiin. Suunnitelmaan tuli kuitenkin muutos nähtyämme ”tyyliravintolan” teennäisen hienot ruokalajit. Nimet on tyylitelty sirkuksen näytäntöjen mukaisiksi ja ruoka-aineita on yhdistelty tavalla, jonka päätimme jättää kokeilematta. Hinnatkin toki vastaavat ”tyyliä”. Tyydyimme tilaamaan kanaleivät välipalalistalta. Ne olivat ihan kelvolliset.
Kyselimme respasta kätevintä tapaa päästä keskustaan. Tarjolla oli kuulemma raitiovaunu, bussi ja taksi. Lähdimme kohti ratikkapysäkkiä, mutta löysimme ensin bussipysäkin. Koska aikataulun mukaan oli vain muutama minuutti seuraavaan vuoroon, niin odottelimme sen. Bussi 145 ei aja niin keskelle kaupunkia kuin ratikka, mutta tarkoitus olikin kävellä ilman erityistä päämäärää ja kuulostella kaupungin fiilistä. Käyskentelimme kanavien rantoja ja keskustan aukioita. Pyörähdimme myös punaisten lyhtyjen alueella ”katsomassa näyteikkunoita”. Silmiinpistävin osuus alueella pyörivistä ihmisistä oli kännisten brittimiesten ryhmät.
Söimme iltapalat thai-ravintolassa, jossa kuitenkin ainoa taikku taisi olla tarjoilijatar. Kehno ruoka ei ainakaan ollut thai-keittiötä nähnytkään. Paljon paremmin ei käynyt viereisessä kahvilassa tee/kahvi/jätskipaussilla. Jäätelön maussa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta mestan tarjoilijapoika ei todellakaan ollut Mensan jäseniä. Istuttuamme hetken terassilla odotellen sisällä tehtyä tilausta, jouduimme itse hakemaan jo hetken tiskillä sisällä seisseet juomat.
Etsimme vielä Ninan aiemmin netistä bongaaman komediateatterin Nes-kadulta. Dam-keskusaukiolta alkava katu ei näyttänyt sellaiselta, jossa haluaisi haahuilla illan pimennyttyä. Seutu on kuitenkin aivan rauhallista ja teatteri löytyi vaivatta. Selvitimme – ilmeisesti paikan isännän kanssa – miten systeemi lippujen kanssa toimii, jotta tietäisimme kuinka toimia tullessamme mahdollisesti seuraavan päivän esitykseen.
Palasimme hotellille ratikalla. Riuhtovaan menoon kuului yksi paniikkijarrutuskin, joka melkein kaatoi siinä vaiheessa vielä seisomapaikalla olleen Juhan. Paikallisten ilmeistä päätellen kyyti oli varsin normaalia. Ratikan lähin pysäkki jäi varsin kauas hotellilta, joten sen ja kyydin tyylin perusteella päätimme suosia bussia jatkossa.
