Aamiainen oli italialaisen niukka, mutta asetteluun ja tarjoiluun oli paneuduttu hartaudella. Hyvästellessämme herttaisen pariskunnan saimme vielä lahjaksi vuoristoaluetta esittelevän CD:n.
Maisemareitti seuraavaan kohteeseen olisi vienyt melkein tuplasti aikaa, joten valitsimme moottoritien. Ajelimme tasaista tahtia katsellen molemmilla puolilla kohoavia Alppeja. Poikkeuksena toki ne 16 kilometriä, jotka kuljimme tunneleissa. Tottakai juuri siinä viiden kilometrin mittaisessa tunnelissa, jonka toinen kaista oli suljettu tietöiden takia, jäi jonon keulille 30 km/t ajava rekka.
Oli kiva ajella välillä ”viileässä” kelissä eli alle 30 astetta. Pidimme kahvitauon ennen Fréjusin tunnelia. Sitten ostimme osakkeen tunnelista – ainakin hinnasta päätellen. Ajaminen 13 kilometrin tunnelin läpi maksoi mopollakin yli 2 euroa per kilometri.
Italian päässä lämpötila tunnelissa kohosi reilusti yli 30 asteen ja ilma oli todella tunkkaista vaikka saimme ajaa aivan yksin ilman ketään näköetäisyydellä edessämme. Maa vaihtui keskellä tunnelia ja aivan uskomattomasti ilma alkoi viiletä ja mopon lämpömittari putosi yli 10 astetta ennen putkahdusta ulos Ranskan päässä.
Olimme valinneet reitin Albertvillen kautta. Kello löi jo puolta päivää, joten päätimme lounastaa siellä. Maksoimme itsemme ulos motarilta ja seurasimme centre villen -kylttejä. Saimme mopolle oivan paikan autoilta pois rajatusta kadunreunasta.
Risteyksen vastakkaisella puolella oli lättyravintola eli creperie. Tarjoilu oli hitaansorttista, mutta saimme kuitenkin maukkaat salaatit ja tottakai myös crepit. Espressojen jälkeen jatkoimme matkaa.
Loppupätkä ennen Annecya oli hienoa järvenrantamaisemaa – ja ruuhkaa. Annecyssä on aina liikenneruuhka. Taivaalta alkoi putoilla sellaisia pieniä märkiä juttuja – siis pisaroita. Puolentoista viikon helteen jälkeen ne tuntuivat todella oudoilta.
Hotelli Allobroges löytyi helposti, kunhan oli ensin käyttänyt gepsin Kiertotie-nappia yhden pääkaduista ollessa suljettuna. Ensiksi Nina sai respasta kauko-ohjaimen, jolla pääsi autohalliin. Siellä on vielä numeroidut erillistallit, joiden nosto-ovi toimii saman kaukosäätimen toisella napilla. Mopon jäätyä karsinaansa saimme myös huoneen avaimen ja pääsimme kotiutumaan pikkuruiseen huoneeseemme.
Lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Juha oli käynyt Annecyssä aiemmin, mutta Ninalle tämä oli uusi tuttavuus. Kuljimme ensin järveen työntyvän puiston rantaa ja jatkoimme sitten vanhaan keskustaan. Katselimme putiikkien tarjontaa muun turistilauman seassa. Vasta kolmas jäätelökioski näytti hyvältä ja saaliimme maku oli erinomainen.
Kiertelimme siksakkia kanaalien halkomaa kaunista vanhaa keskustaa muutamien pisaroiden tipahdellessa harmaalta taivaalta. Sateen voimistuessa otimme ohuet sadetakkimme käyttöön. Aikamme patikoituamme olikin jo illallisen aika. Pizzeria Rive Gauche näytti kutsuvalta. Se oli aivan täynnä ja tarjoilijat kiidättivät pöytiin hyvännäköisiä ja hyvältä tuoksuvia annoksia.
Nuori miestarjoilija arvioi pöydän vapautuvan noin kymmenessä minuutissa. Hetken odoteltuamme saimme pöydän ulkoterassilta. Nautimme aivan fantastisen hyvät pizzat – paremmat kuin mitkään Italiassa. Kupposten jälkeen palasimme hotellille erittäin tyytyväisinä päiväämme.
Heti kun maa muuttuu, muuttuu myös tyyli, tarkoitan Italiaa ja Ranskaa. Upeita näkymiä.