Genova

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat ,

Aamiainen oli reissun heikoin. Rynkytimme ensin alas edellispäivän jälkiämme tietä, josta yhdessä kohti oli osa romahtanut pois. Päästyämme kylän läpi suunnistimme moottoritielle.

Olimme sopineet saapuvamme Genovaan jo puolen päivän aikaan voidaksemme tutustua kaupunkiin ajan kanssa. Edellispäivänä olimme ajelleet maisemareittejä Apenniinien yli. Nyt puhalsimme niiden läpi. Tuntui kuin tie olisi kulkenut koko ajan joko sillalla tai tunnelissa. Ajoittain näimme vilauksia merenrannan kylistä.

Pidimme tauon maksullisen moottoritien AutoGrillissä. Kaikissa käymissämme AutoGrill-paikoissa oli myynnissä noin parikymmentä senttiä korkea istuva sammakko, joka hytkyi ja lauloi silmiään pyöritellen lyhyen laulun aina jonkun kulkiessa läheltä sen editse. Täällä niiden myyntiständi oli laitettu lähelle ulko-ovea siten, että näytesammakko lauloi jokaiselle ovesta kulkijalle. Lelu oli niin kornin hauska, että hetken mietimme saisiko sen mahtumaan mukaan. Jätimme kuitenkin ostamatta.

Moottoritiellä oli tietyöalueita, joissa nopeusrajoitus oli pudotettu 60 kilometriin tunnissa. Jäätyään jalkoihin ensimmäisen kohdalla, Juha antoi palaa muista ohi hidastamatta paikallisten kanssa samaa tahtia.

Toimiminen maksulliselta moottoritieltä moottoripyörällä on hiukan haasteellisempaa kuin autoilijalla. Helpoimmin se käy, kun sekä lipun poimii että poistumisen maksaa kyydissä istuva. Maksamisen kanssa toki pitää saada hanskat pois, kaivaa lippu esille ja survoa se koneeseen sekä kaivaa masiinan ilmoittama määrä rahaa. Kaikki tämä istuen kuskin takana ja laiteen hokiessa: ”Laita lippu… laita lippu… laita rahat… laita rahat…”

Poistumiramppi Genovan itäpuolella vei meidät ränniin, joka laskeutui spiraalina alas korotetulta moottoritieltä. Suuren kaupungin liikenne oli odotusten mukaista. Autot kiilailivat, skootteristit suihkivat joka rakosesta ja jalankulkijoilla tuntui olevan jonkinlainen kuolontoive.

Ajettuamme tovin rannan suuntaisesti kulkevaa suurta katua GPS johti meidät jyrkästi nousevan kujaserpentiinin läpi entisen Grand Hotel Miramaren eteen. Upea hotelli jäi rappiolle sodan jälkeen, kunnes se restauroitiin yksityisasunnoiksi. Yhdessä niistä oli majoittamomme B&B Domitilla.

Nina soitti B&B:n emännälle, joka ilmaantui hetken kuluttua päästämään meidät sisälle. Mopo pysäköitiin viereisen yksityisen parkkitalon kolmanteen kerrokseen ja me kuljimme rouvan perässä Miramaren neljänteen kerrokseen – hisseillä toki. Huoneemme oli jo valmiina ja pääsimme kotiutumaan jo hiukan ennen puolta päivää.

Suihkuttelun jälkeen olimme valmiit tutustumaan kaupunkiin. Laskeuduimme kukkulalta ja suuntasimme kohti vanhaa keskustaa. Genova ei luo lämpöisen pörröistä fiilistä. Se on karski satamakaupunki, jonka mennyt suuruus näkyy upeissa vanhoissa rakennuksissa uudempien ränsistyneiden rakennusten keskellä. Vaikka kadulla näki mitä erilaisempaa hiipparia niin kaikki paikalliset, joiden kanssa asioimme, olivat todella ystävällisiä.

Söimme lounaan vilkkaan pikkukadun ravintolassa. Aivan kelvollinen merellinen spagetti kustansi vain kuusi euroa. Kuljimme vanhan keskustan uskomattomassa kujalabyrintissa, jossa suunnistaminen osoittautui haasteeksi. Sijainnin pystyi tarkistamaan vasta osuttuaan jollekin pikku aukiolle, jonka nimi näkyi kartassa.

Onnistuimme – osin tuurilla – näkemään keskeisimmät nähtäyydet. Teimme myös muutaman analyysin paikallisesta jäätelö- ja espressotarjonnasta. Molemmista löytyi melkoista variaatiota, mutta hintataso oli systemaattisesti yllättävän alhainen. Paras espresso maksoi 80 senttiä. Nina meinasi kärytä, koska oli unohtanut laittaa aurinkovoidetta, mutta löysi kempparista sopivan pienen pakkauksen todella hyvää paikallista tuotetta.

Palasimme takaisinpäin Via Garibaldin kautta, jonka varrella on pelkkiä entisiä palatseja ja kaikki Unescon maailmanperintökohteita. Astuimme sisään Teollisuuden, Käsityön ja Maatalouden Kauppakamariin (oikeasti), koska sen aula näytti hienolta. Aulassa istunut nuori vahtimestari ehdotti meille käyntiä toisessa kerroksessa.

Kauppakamarin toinen kerros on upea. On vaikea kuvitella, että olisi töissä sellaisissa huoneissa, joita näkee muuten vain museoina. Palatessamme alakertaan todella ystävällinen kaveri kysyi pidimmekö näkemästämme ja toivotti meille oikein hyvää päivää Genovassa.

Monet palatseista ovatkin museoita, mutta me ihailimme niitä vain ulkoapäin. Kuumuus alkoi jälleen tuntua väsymyksenä. Oli kuitenkin taas liian aikaista saada illallista mistään kunnon ravintolasta, joten päädyimme ostamaan herkkukaupasta focaccia-leipää, kinkkua ja juustoa evääksi kämpille.

Huoneessamme ei langaton verkko toiminut. Nina soitti asiasta B&B:n emännälle, joka ei ystävällisyydestään huolimatta osannut olla avuksi. Löysimme kuitenkin tukiaseman aamiaiskeittiöstä jääkaapin päältä ja käytimme siitä virrat pois hetkeksi, jonka jälkeen yhteydet pelasivat hienosti.

Yksi ajatus koskien aihetta “Genova”

  1. Mahtavia koristeluja ja upeita taloja, kiitos taas näkymistä!

Kommentointi on suljettu.